• Uutiset

Historia: Määrätietoisella työllä kenttätykistön suurvallaksi

Itsenäisen Suomen kenttätykistön perustamisesta on 100 vuotta.

Puolustusvoimat

Raketinheitin MLRS M270 saa vuodesta 2016 alkaen lisää suorituskykyä uusien piste- ja aluemaaleja vastaan suunniteltujen ampumatarvikkeiden myötä.

Mekaanista tykistöä, eli kiviä ja nuolia sinkoavia
katapultteja, oli käytössä jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Ruutitykkejä
ilmaantui eurooppalaisille sotanäyttämöille 1300-luvun alussa. Ensimmäinen
todennettavissa oleva tykki tuli Suomeen vuonna 1434.

Sissitaktiikan alkuna pidetyssä Joutselän taistelussa vuonna
1555 oli myös kevyttä, rekiasenteista tykistöä. Noihin aikoihin alkoi
kenttätykistö erottautua linnoitustykistöstä. Suomen kenttätykistön syntymävuotena
pidetään vuotta 1634, jolloin sotakollegioon nimitettiin tykistömestari.

Vuonna 1794 perustettiin Kuninkaallinen Suomen Tykistörykmentti.
Aselajin henkilöstö oli pitkälti ammattisotilaita. Ne, jotka eivät pysyneet
silloisen huipputekniikan vauhdissa, siirrettiin jalkaväkeen tai vapautettiin
palveluksesta kokonaan.

Tykistöperinne
katkeaa 1809

Suomen Tykistökadettikoulu perustettiin vuonna 1747, mutta
sen toiminta lienee sammunut Suomen Tykistörykmentin lakkauttamisen myötä 1810.
Autonomian aikana (1809–1917) maassa oli vain venäläisiä tykistöjoukkoja.

Ruotsin vallan pitkä tykistöperinne katkesi silloin, mutta
Suomessa annettiin silti tykistökoulutusta. Vuonna 1779 perustettu Haapaniemen
kadettikoulu jatkoi myös Venäjän vallan aikana, ja tykistöoppi oli keskeinen
oppiaine. Koulu siirtyi Haminaan vuonna 1818.

Ensimmäinen suomalainen tykistöjoukko sitten Ruotsin vallan
ajan oli Saksassa perustettu jääkäritykistö. Kenttätykkijaos järjestäytyi
17.3.1916 paraatikentälle ja Jääkäripataljoona 27:n komentaja Maximilian Bayer virallisti
pataljoonansa uuden yksikön. 

Keväällä 1918 oli tykistöä sekä punaisella että valkoisella
puolella. Helmikuussa 1918 käynnistettiin Pietarsaareen Tykistökoulu, joka
perusti valkoisen puolen tykistön. Tykkejä saatiin venäläisiltä sotasaaliina ja
niitä ostettiin myöhemmin saksalaisilta. Vuosina 1918­–19 perustettiin kolme
kenttätykistörykmenttiä, raskas tykistörykmentti ja vuoritykistöpatteristo.
Yleistykiksi tuli 76K02.

V.P.
Nenonen tykistön kehittäjänä

Suomen kenttätykistön kehitys alkoi 25.5.1920, jolloin
silloinen eversti Wilho Petter Nenonen
nimitettiin tykistön tarkastajaksi. Hän hoiti tehtävää lähes katkotta vuoteen
1937 asti. Oppia haettiin aluksi Ranskasta, joka oli maailmansodan voittajia ja
huomattava sotilasmahti.

Nenonen vakiinnutti tuliyksiköksi patteriston. Hän ymmärsi,
että tulenjohdon pitää liikkua joukkojen mukana, eli tarvitaan kevyttä
radiokalustoa. Tähystetystä suora-ammunnasta piti päästä siirrettävissä olevaan
ja keskitettävään epäsuoraan tuleen. Kokeilujen jälkeen tykistökeskityksen
kestoksi määrättiin minuutti.

Vuonna 1923 aloitetut Perkjärven leirit olivat aivan
keskeinen osa kenttätykistön koulutusta. Siellä hiottiin opittua ja kehitettiin
uutta. Nenonen vaikutti merkittävästi myös mittauksen, meteorologian ja
topografian kehitykseen. Talvisotaan mennessä kenttätykistölle oli luotu
selkeät taktiset perusteet.

Tykistö_10_158698

Tulenjohtaja työssään heinäkuussa 1944.

Sotavuodet
1939–1945

Talvisodassa riesana oli huutava a-tarvikepula. Taito ei
yksin riitä, pitää olla myös tavaraa. Talvisodan aikana Nenonen oli hankkimassa
kalustoa USA:sta. Ostetut 130 tykkiä saapuivat maahan Petsamon kautta kevään ja
kesän 1940 aikana.

Ostetun ja sotasaaliina saadun kaluston varassa voitiin
jatkosotaan perustaa 77 kenttätykistöpatteristoa sekä lisäksi järeää ja
linnoitustykistöä. Määrä oli kaksi kertaa talvisodan loppuvaihetta suurempi.
Ensimmäinen suuri tykistön voimannäyttö jatkosodassa oli Tuulosjoen ylimenohyökkäys
Aunuksessa syyskuun alussa 1941.

Jatkosodan innovaatioita olivat tarkemman säähavainnoinnin mahdollistava
radiosondi (1942) sekä korjausmuunnin (1943), jolla voitiin kätevästi keskittää
suuri tulivoima pienelle maalialueelle. Näyttö tästä saatiin Tali-Ihantalan
suurtaistelussa kesäkuun lopulla 1944. Siellä pystyttiin keskittämään
parhaimmillaan yli 20 patteriston (yli 250 tykin) tuli samaan maaliin.
Jatkosodan lopulla kenttätykistössä palveli noin 50 000 miestä ja toiminnassa
oli 86 patteristoa.

Vara_47756

Jatkosodassa tykillä ammuttaessa tarvittiin paljon lihasvoimaakin.

Sotien
jälkeinen aallonpohja

Sodan loppuminen oli Puolustusvoimille sekä nollapiste että
uuden alku. Vuonna 1948 määriteltiin koulutuskokoonpanot, mutta sodan
kokemuksia hyödyntävä ohjesääntötyö oli käynnistynyt kenttätykistössä jo vuotta
ennen. Rovajärven leirialue otettiin käyttöön vuonna 1949 korvaamaan rajan taa
jäänyt Perkjärvi.

Vuonna 1952 tehtyjä mittavia organisaatiomuutoksia tarkistettiin
vuosikymmenen lopulla, mutta kokoonpanot säilyivät lähes ennallaan 1970-luvun
lopun suuriin uudistuksiin asti. Vuonna 1969 varusmiesten määrä oli
suurimmillaan. Kenttätykistön palvelukseen astui silloin 5 300 miestä, mutta
koulutusta haittasi upseeripula.

Osa kenttätykistöstä oli hevosvetoista 1960-luvun lopulle
asti. Patteristossa saattoi olla lähes yhtä paljon hevosia kuin miehiä.
Ratsuväkiprikaatiin kuului myös ratsastava patteri, jossa kaluston lisäksi myös
henkilöstö liikkui hevosilla.

Uutta kalustoa saatiin vasta 1960-luvulla. Ensimmäistä sodan
jälkeistä kotimaista kenttätykkiä, 122K60:tä, valmistettiin vain vähän, mutta se
oli alku kehitykselle, joka johti tykkien 155K74 ja 155K83 kautta edelleen
käytössä olevaan 155K98:ään.

Neuvostoliitosta ostettiin tavaraluotolla 1960-luvulla
130K54 ja 122H63 –kalustoa, jälkimmäistä selvästi runsaammin. Tuolloin olisi
voitu liikekannallepanossa perustaa jopa 108 patteristoa, mutta vain pieni osa
niistä olisi voitu varustaa modernilla kalustolla.

Viimeaikainen
kehitys

Vuosien 1992–93 Saksan kaupoista sai osansa myös
kenttätykistö. Patteristot voitiin laajentaa 18-tykkisiksi ja panssariprikaateille
saatiin telavetoista tykistöä, joka pysyy paremmin nopealiikkeisen yhtymän
tahdissa. Saksasta ostettiin myös raketinheittimiä ja ampumatarvikkeita.
Kenttätykistömme on edelleen putkien määrällä mitaten Euroopan toiseksi vahvin.

Raketinheittimistö nousi uudelle tasolle vuonna 2006
Hollannista ostetun amerikkalaisvalmisteisen MLRS M270 -kaluston myötä. Kalustolle
ollaan parhaillaan hankkimassa uudenlaisia ampumatarvikkeita.

Viime vuosikymmeninä elektroniikan merkitys kenttätykistön
kalustossa on korostunut niin tulenjohdossa, mittauksessa kuin
tykistötiedustelussakin. Pelkkä rauta ei enää ratkaise. Taktiikassa merkittävä
muutos on siirtyminen tuliyksiköiden hajaryhmitykseen.

Tykistö_5_142-2009-131

Panssarihaupitsin 122PSH74 rinnalle etsitään itsenäiseen toimintaan pystyvää ja kauaksi kantavaa 155-millistä kalustoa käytöstä poistetun telakanuunan 152TELAK91:n tilalle. Kuva: Puolustusvoimat

Nykynäkymät
ja tulevaisuus

Kenttätykistön tarkastajan, eversti Pasi Pasivirran mukaan koulutuskalusto on modernia ja
suorituskykyistä.

– Poistuvan kaluston ampumatarvikevarastot mahdollistavat
varusmiehille laajamittaiset kovapanosammunnat, mikä on nykymaailmassa
poikkeuksellista. Koulutus toimii mainiosti ja tykkimieshenki on hyvä, Pasivirta sanoo.

Haasteena tarkastaja näkee sodan kuvan muutoksen.

– Taisteluja käydään monimuotoisesti syvällä alueella.
Taistelutilan autioituminen joukkojen vähenemisen myötä sekä liikkuvat
operaatiot asettavat haasteita. Järjestelmiemme on kyettävä havaitsemaan,
paikantamaan ja viestimään halutut maalit koko taistelutilassa.

Tykistöä kehitetään jatkuvasti.

– Suunnitelman mukaan Suomessa on 2020-luvun alussa käytössä
uusi, kauas kantava ja itsenäiseen toimintaan kykenevä tykistöasejärjestelmä.
Uuden tyyppisiä ampumatarvikkeita hankitaan myös, ja tulenjohtoa kehitetään.


Kenttätykistö

Perinnepäivä: 6. maaliskuuta

Perinnepäivän peruste: kenraali
W.P. Nenosen syntymäpäivä

Kunniamarssi: joukkokohtaiset
kunniamarssit

Koulutushaaroja: tykkimies,
tulenjohtaja, viestimies, säämies

Aselajikoulu: Tykistökoulu
(1918)

Ansioristi: Tykkimiesmitali
(1990)

Joukko-osastoristi: joukkokohtaiset
ristit

Perustaistelijan nimitys: tykkimies

Aselajimuseo: Museo
Militaria Hämeenlinnassa (2013), aiemmin Tykistömuseo (1977–2012)

Aselajikilta: Tykkimiehet
ry (25.5.1965)

Aselajin tunnettu vaikuttaja:
Kenraali Wilho Petter Nenonen (1883–1960)

Suojeluspyhimys: Pyhä
Barbara

Aselajivärit (kauluslaatan
pohja/reunus): 
Kirkkaanpunainen/musta


Lähteitä:

Jyri Paulaharju:
Jääkäritykistö 1916–1996

Jyri
Paulaharju: Suomen kenttätykistön historia

Jyri
Paulaharju: Tykistökoulu 1918–1983

Itsenäisen
Suomen kenttätykistö rauhan aikana

Tykkimies-vuosikirjat


Artikkeli on julkaistu myös Reserviläisen numerossa 3/2016.