Torstaina Haminassa päättyneen reserviupseerikurssi 251
Valkeuden priimuksena palkittiin oululainen Karri Parkkila.
Reserviupseerikouluun Jääkäriprikaatin Rovaniemen
ilmatorjuntapatteristosta ponnistanut Parkkila on yhä häkeltynyt
lopputulemasta.
– Kun tulin valituksi kurssille, priimukseksi tuleminen oli
lähinnä fantasia. Kurssin edetessä kokeet menivät hyvin ja kurssin
loppupuolella se alkoi konkretisoitua, että tässähän voisi olla
mahdollisuuksia.
19-vuotiaalle Parkkilalle oli jo yläasteelta lähtien selvää,
että hän tulee pyrkimään RUK:n riveihin. Lähisukulaisista löytyy useampi
kurssin suorittanut ja Parkkila myöntää alkuinnostuksen tulleen sitä kautta.
Taidot testiin
Priimuksen titteli ei kuitenkaan aukea pelkällä hyvällä
lukupäällä, vaikka sitäkin Parkkilalla riittää. Viime vuonna Kempeleen lukiosta
kirjoittaneelle aukesi opiskelupaikka Oulun lääketieteellisestä ensimmäisellä
yrittämällä. Parkkilan kuntopuoli on jääkiekkoilun peruja, Oulun Kärppien ja
Kiekko-Laserin juniorijoukkueissa pelannut nuori mies on jo lopettanut
pelaajauransa, mutta toimii tällä hetkellä jääkiekkotuomarina.
– Uskon tuomaritaustan auttaneen RUK:ssa. Molemmissa pitää
ilmaista omaa tahtoa ja uskaltaa perustella se. Sieltä puolelta on myös tullut
varmasti esiintymisvarmuutta muiden edessä toimimiseen.
Paluuta omaan yksikköön Parkkila odottaa innolla. Lopullinen
tehtävä on vielä auki, mutta hänestä tulee Crotale-patteriin
joko tulenjohto- tai viestiupseeri.
–Innolla odotan johtajakautta, pääsee testaamaan kuinka hyvä
olen oikeasti. Ei RUK:ssa niitä johtajasuorituksia lopulta kuitenkaan niin
paljon tule. Sittenhän sen näkee, miten hyvin ja nopeasti niitä päätöksiä osaa
tehdä.