Suomi on pitkään ollut epäsuoran tulen
eurooppalainen suurvalta. Jo toisen maailmansodan Tali-Ihantalan taistelussa
kehittyneet laskentamenetelmät mahdollistivat pattereiden tulen keskittämisen
kriittisiin maaleihin.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen
tykistöämme ei ajettu alas kuten monissa muissa Euroopan maissa. Kalusto on
kuitenkin historiasyistä varsin kirjavaa ja se on perustunut suurimmalta osalta
hinattaviin tykkeihin.
Suomen ETYJ:lle tekemän ilmoituksen
mukaan meillä oli vuonna 2016 yhteensä 1 566 epäsuoran tulen asetta. Niistä 698
oli 120 mm kranaatinheittimiä. Tykeistä eniten oli varastoissa
neuvostovalmisteisen kevyen 122 mm D30-haupitsin (122 H 63) eri versioita (471
kappaletta).
Nykyaikaisella taistelukentällä ampuva
patteri voidaan helposti paikantaa vihollisen lentoratatutkilla. Näin siihen
kyetään nopeasti kohdistamaan vastaisku. Perinteisten hinattavien tykkien
asemanvaihto on hidasta, ja siten ne jäävät helposti tulen alle.
Ajoneuvoalustainen ase sen sijaan
mahdollistaa nopeat siirtymät tuliasemaan ja pois sieltä. Toiminta tunnetaan
maailmalla nimellä Shoot and Scoot. Tällaiset tykit soveltuvat hyvin myös
Puolustusvoimien uuteen liikkuvaan taistelutapaan.
Lisäksi on varmaa, että tykistön
merkitys taistelukentällä ei ole kadonnut mihinkään. Tätä osoittavat
esimerkiksi kokemukset Itä-Ukrainasta, jossa suurin osa tappioista on
aiheutunut nimenomaan epäsuorasta tulesta.
Suomen telatykit Neuvostoliitosta
Ajoneuvoalustalle asennetut tykit ovat
luonnollisesti teknisesti monimutkaisempia ja siten kalliimpia kuin hinattavat.
Niiden pääkäyttäjiä kylmän sodan aikana olivatkin lähinnä suurvallat.
Suomi siirtyi telatykkien aikaan vuonna
1991. Tuolloin ostettiin hajoamassa olevasta Neuvostoliitosta 2S5 Giasint
(Hyasintti) -telakanuunoita, jotka saivat Suomessa tunnuksen 152 TelaK 91.
Niissä ase oli avoasennuksessa, eikä vaunu tarjonnut miehistölle suojaa
tulitoiminnan aikana.
Entisestä Itä-Saksasta ostettiin
vuosina 1992 ja 1994 niin ikään neuvostoliittolaisia 2S1 Gvozdika (Neilikka)
-panssarihaupitseja (meillä 122 PsH 74). ETYJ-ilmoituksen perusteella niitä oli
Suomessa vuonna 2016 72 kappaletta.
Panssarihaupitsissa miehistö on
suojassa vaunun sisällä ammunnan aikana. Vaunut ovat osoittautuneet tehokkaiksi
ja käyttökelpoisiksi. Neuvostokalusto on kuitenkin jo iäkästä ja modernimmalle
aseelle on jo ollut tarvetta.
Runsaasti tarjontaa
Puolustusvoimat käynnisti vuonna 2015
tietopyynnöillä hankkeen uuden itsenäisesti liikkuvan tykistöjärjestelmän
hankkimiseksi. Tarkoituksena oli selvittää, mitä markkinoilla on tarjolla.
Rajoitukseksi ei asetettu esimerkiksi
vaatimusta tela- tai pyöräalustasta. Selvitys tehtiin kokonaisuutta katsoen.
Maailmalta mahdollisia tykkijärjestelmiä löytyi runsaasti. Alan teollisuudelta
vastauksia Puolustusvoimien tietopyyntöön saatiin toistakymmentä.
Tela-alustaisisista mukana olivat
esimerkiksi saksalainen Panzerhaubitze 2000 ja amerikkalainen M109. Pyörillä
liikuvista tarkasteltiin muun muassa ruotsalaista Archeria, ranskalaista Nexter
Caesaria ja israelilaista Atmos 2000 -järjestelmää.
Kaikkien mainittujen tykkien kaliberi
on 155 mm. Tähän päädyttiin, koska haluttiin varmistaa yhteensopivus nykyisten
Tampella 155 K 83 -kanuunoiden ampumatarvikkeiden kanssa.
Valituksi tuli eteläkorealainen Samsung
Techwin (nykyisin Hanwha Techwin) K9 Thunder. Sillä ammuttiin syksyllä 2016
Suomessa, ja ase osoittautui toimivaksi kaikilla osa-alueilla myös vaativissa
talvisissa olosuhteissa. Yksi ratkaiseva tekijä oli se, että K9 oli
Etelä-Koreassa alunperinkin suunniteltu varusmiesten käytettäväksi.
Suomeen ostetaan Etelä-Koreasta 48
käytettyä panssarihaupitsia. Niillä on ajettu keskimäärin 3 000–4 000
kilometriä. Tela-alustan kestävyys on kymmeniä tuhansia kilometrejä.
Tykkien putkien käyttöiästä on jäljellä
90 prosenttia. Järjestelmän arvioidaankin olevan Puolustusvoimissa käytössä
ainakin vuoteen 2050 asti.
Vaikka K9 tykkinsä putken pituuden
perusteella voitaisiin luokitella kanuunaksi, ase nousee niin suurille
korotuskulmille, että sitä kutsutaan panssarihaupitsiksi.
K9 yleisön nähtävänä
Ensimmäinen K9-vaunu esiteltiin
syksyllä 2016 Rovajärvellä Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa vielä
korealaisessa maalauskaaviossa. Sittemmin se on kuluneena kesänä nähty suuren
yleisön edessä Suomi-väreihin maalattuna muun muassa Puolustusvoimien
lippujuhlan paraatissa Helsingissä ja Panssariprikaatin 75-vuotisjuhlissa
Parolassa.
Maalauksen lisäksi meillä K9-vaunuihin
asennetaan suomalaisen johtamisjärjestelmän edellyttämät laitteet. Lisää
K9-vaunuja saadaan Suomeen syksyllä 2017. Panssarihaupitseja tuodaan maahan
muutama kerrallaan. Varusmieskoulutukseen järjestelmä pääsee vuonna 2019 ja
operatiivinen kyky saavutetaan 2020.
Vaunu on aluperin suunniteltu toimimaan
viiden hengen miehistöllä: johtaja, ajaja, ampuja ja kaksi lataajaa.
Automatiikka siirtää kranaatin putkeen ja lataaja työntää kartussipanoksen sen
taakse.
Suomessa K9-tykkiä harkitaan
käytettäväksi neljän hengen miehityksellä, jolloin yksi lataajan paikka olisi
vapaana kouluttajalle.
Moderni järjestelmä
K9 Thunderin kehitystyö käynnistyi
Etelä-Koreassa 1980-luvulla. Koekäyttöön se pääsi vuonna 1996 ja käyttöönotto
tapahtui vuonna 1999. Kyseessä on siten varsin moderni järjestelmä.
Vaunuja on käytössä yli 1 000. Tyypin
arvioidaan olevan tuotannossa ainakin vuoteen 2025. Käyttäjiä ovat
valmistusmaan ohella Intia, Puola ja Turkki.
K9 kykenee ottamaan liikkeestä vastaan
maalitietoa Puolustusvoimien johtamisjärjestelmistä. Omaa sijaintiaan se
päivittää muun muassa GPS-satelliittipaikannustiedon pohjalta. Kun K9 pysähtyy
tuliasemaan, se on valmis ampumaan vain 30 sekunnin kuluttua.
Tuo aika kuluu lähinnä tykin putken
irrottamiseen etuosassa olevasta automatiikalla toimivasta kuljetustuesta ja
aseen suuntaamisesta maaliin. Teloilla liikkuva 47 tonnia painava K9 ei
tarvitse ampuessaan pyöräalustaisten tykkien tavoin hydraulisesti
alaslaskettavia maatukia.
MRSI-tuli-iskussa (Multiple Rounds
Simultaneous Impact) K9 voi ampua nopeassa tahdissa kolme kranaattia eri
korotuksilla ja panoksilla siten, että ne iskevät maaliin samanaikaisesti.
Jos uhka-arvio on korkea, ammunta
kestää tyypillisesti vain 30 sekuntia ja K9 on jälleen liikkeessä 30 sekunnin
ajovalmistelujen jälkeen. Siten Shoot and Scoot -iskuun menee kokonaisuudessaan
minimissään vain 90 sekuntia.
K9:n panssarointi kestää keveiden
konetuliaseiden ja sirpaleiden vaikutusta. Lisäksi ylipaineistettu vaunu
tarjoaa suojaa kemiallisilta aseilta ja ydinlaskeumalta. Apuaseena on 12,7 mm
konekivääri.
Etelä-Koreassa on käytössä K9-kaluston
rinnalla K10-latausvaunu. Se kykenee syöttämään kanuunahaupitsille lisää
ampumatarvikkeita vaunut yhdistävää liukuhihnaa pitkin niin, että kummankin
miehistöt ovat panssaroinnin suojassa. Mukaan mahtuu 104 kranaattia.
Meillä on toistaiseksi päädytty
ratkaisuun, jossa K9 saa A-tarviketäydennyksensä maastokuorma-autoista. Nopeus
ei juuri kärsi, mutta suoja luonnollisesti ei ole vastaava. Suomella on
kuitenkin optio hankkia myös K10-vaunuja.
Hanwha Techwin K9 Thunder / Moukari
Pääase 155 mm / 52 kaliperin haupitsi
Miehistö 4/5
Kantama 40+ km
Toimintasäde 480 km
Huippunopeus 67 km/h
Paino 47 000 kg
Pituus 12 m
Leveys 3,4 m
Korkeus 2,73 m
Moottori 8-sylinteriä, 1000 hv
Teho/paino 21 hv/t
Jousitus hydropneumaattinen
Artikkeli on julkaistu myös Reserviläisen numerossa 5/2017.
