Kevään suurin lentotoimintaharjoitus järjestetään 18.–22. toukokuuta. Ilmataktiikka 20 -harjoitukseen osallistuu yhteensä vajaat 40 lentokonetta. Niistä noin 28 on Hornet-hävittäjiä, 4–6 Hawk-harjoituskoneita, kaksi C-295M-kuljetuskoneita ja kaksi PC-12NG-yhteyskoneita.
Kaikki Ilmavoimien joukko-osastot osallistuvat harjoitukseen, pääasiassa kantahenkilökunnan voimin. Henkilöstöä on koronan vuoksi jaettu osastoihin, joiden välisiä kontakteja on rajoitettu.
Myös Merivoimien miinalaiva Hämeenmaa sekä ohjusveneet Pori ja Tornio osallistuvat Perämerellä harjoitukseen.
– Ilmataktiikka 20 on tärkeä Ilmavoimien taktiikkaa ja taistelutekniikkaa kehittävä harjoitus. Ilmapuolustustehtäviä harjoittelevan joukon päätukikohta on Kuopio, harjoitusvastustajaa kuvaavan joukon puolestaan Rovaniemi. Tavoitteena on harjoittaa ilmaoperaatioiden avainhenkilöstöä kriisiolojen tehtäviinsä taktisesti haastavissa skenaarioissa, Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Juha-Pekka Keränen kertoo tiedotteessa.
Myös Oulun ja Tampereen tukikohtiin tukeudutaan harjoituksessa. Lentotoimintaa on Oulun, Kajaanin, Kuopion, Jyväskylän ja Vaasan välisellä alueella sekä Perämeren yllä.
Lentotoimintaa on päivittäin enimmäkseen kello 9–19. Koneet lentävät ajoittain matalalla, ja korkealla lennettävät yliäänilennot voivat aiheuttaa maassa kuultavia pamauksia. Koneiden omasuojajärjestelmiin kuuluvat soihdut voivat näkyä taivaalla kirkkaina valoilmiöinä ja silppu aiheuttaa vääriä säätutkahavaintoja.