Yllätys on yksi onnistuneen sotilasoperaation aineksista. Lokakuun alussa 1944 yllätys onnistui, ja suomalaisjoukkojen maihinnousu Tornion ulkosatamaan Röyttään sekoitti saksalaisten pasmat. Tornion maihinnousu oli Lapin sodan merkittävin operaatio.
Syyskuussa 1944 Neuvostoliiton kanssa solmittu välirauhansopimus velvoitti suomalaisia häätämään saksalaiset maasta. Tämä yritettiin ensin toteuttaa rauhanomaisesti. Tilanne kärjistyi, kun neuvostoliittolaiset esittivät uhkavaatimuksen, että todellisten sotatoimien on alettava viimeistään 1.10.1944 kello 8.00.
Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo johti Pohjois-Suomen joukkoja, joiden vahvuus syyskuun lopussa oli noin 60 000 miestä. Hän päätti suorittaa maihinnousun Tornioon saksalaisjoukkojen selustaan. Torniossa ja sen lähistöllä sijaitsi suuria saksalaisia varikkoalueita ja kaksi sotasairaalaa, joten saksalaissotilaat kuuluivat lähinnä huoltomuodostelmiin. Tornion alue oli paljolti sotilaallinen tyhjiö, koska saksalaisten voimat oli keskitetty Tornion pohjoispuolelle sekä Kemin suuntaan.
Maihinnousu oli ensin tarkoitus suunnata Kemiin paria päivää aiemmin, mutta aikeen paljastuminen sekä myrsky estivät toteutuksen. Siilasvuo vaihtoi kohteen muitta mutkitta Tornioksi mutta varoi suunnitelman paljastumista nyt niin visusti, ettei tullut maininneeksi siitä edes Päämajalle, joka oli epäillyt jo Kemin operaation mielekkyyttä.
Suomalaisjoukkojen ensimmäinen porras lastattiin Oulussa kolmeen tavalliseen kauppalaivaan. Suomella ei ollut Normandian maihinnoususta tuttua aluskalustoa, jonka keularamppia pitkin miehet ja kalusto virtasivat maihin. Miehet nousivat laivaan kulkusiltoja pitkin, ja kalusto lastattiin aluksiin nosturein. Kalustoa tosin mahtui mukaan minimaalisen vähän, eivätkä nosturit edes kestäneet yli kolme tonnia painaneita haupitseja.
Mikäli saksalaiset olisivat havainneet saattueen, se olisi voinut hyvinkin olla tuhon oma. Riski oli todella iso. Stuka-syöksypommittajat tai vaikka vain muutamat tykit rannalta olisivat tuhonneet huonosti suojatun saattueen helposti. Olisi ollut sotavuosien pahin katastrofi, jos lähes kolme tuhatta ruumassa matkustanutta sotilasta olisi uponnut alusten mukana.
Syksy-yön pimeys, aamuyöstä alkanut rankkasade sekä saksalaisten hyväuskoisuus kuitenkin suojasivat saattuetta. Riski realisoitui vasta neljäntenä taistelupäivänä, kun Stukat upottivat kaksi alusta Röytän satamaan. Pohjaan meni 120 tonnia tarvikkeita sekä ajoneuvoja. Kaatuneita laskettiin 28 ja haavoittuneita 32. Hevosia kuoli 116.
Päämajan ohella Siilasvuo onnistui yllättämään Neuvostoliiton valvontakomission sekä paikalliset asukkaat kodeissaan. Saksalaisille maihinnousu oli yllätyksen lisäksi järkytys. He eivät vieläkään uskoneet, että aiempi aseveli todellakin alkaisi aktiiviset sotatoimet.
Ensimmäisessä portaassa 1. lokakuuta Röyttään rantautui everstiluutnantti Wolf H. Halstin komentaman Jalkaväkirykmentti 11:n taistelevat osat kello 7.45 alkaen. Jo yön varhaisina tunteina noin 300 miehen osasto majuri Thure Larjon johdolla alkoi ottaa haltuun keskeisiä kohteita. Erityisesti strategisesti tärkeät sillat piti saada haltuun ehjinä. Larjon hajanaisista joukoista kootun osaston tarkoituksena oli alun perin suojata Kemiin suunniteltua maihinnousua aiheuttamalla hämminkiä Torniossa, mutta osaston rooli muuttui kokonaan.
Saksalaiset eivät käsittäneet yöllä kajahdelleiden laukausten liittyvän maihinnousun valmisteluun vaan he olettivat suomalaisten kommunistien alkaneen rettelöidä nyt kun Suomi oli Neuvostoliiton valvontakomission ohjauksessa. Tornion alueella oli maihinnousun alkaessa saksalaisjoukkoja vain noin 300–400 miestä, eli Halstin joukoilla oli lähes kymmenkertainen ylivoima. Varsinaisia taistelujoukkoja saksalaisilla oli vain vajaa komppania.
Röyttään höyrynneen junan myötä levisi huhu, että se toi saksalaisille pataljoonan verran vahvennuksia. Mutta veturissa olikin suomalainen miehistö, ja junan avulla voitiin nopeuttaa miesten, kaluston ja materiaalin siirtoa Röytästä yli kymmenen kilometriä pohjoisempana sijainneeseen Tornion keskustaan. Päällystämätön kylätie oli liejuinen eikä ajoneuvoja ollut kuin nimeksi, joten junasta oli suuri apu.
Halstin joukot saivat rantautua rauhassa. Taistelut alkoivat vasta lähempänä Tornion keskustaa, missä saksalaisjoukot puolustautuivat raivokkaasti. Saksalaiset saivat tehtäväkseen tuhota sillat, jotka suomalaiset yrittivät kaikin keinoin säästää. Myös aseman seudulla käytiin kiivaita taisteluja. Suomalaisten sotimista haittasi karttojen sekä tykistön puute, mutta uudelleen ryhmitetyt joukot valtasivat 2. lokakuuta illalla aseman seudun sekä suuren varikkoalueen.
Varikkoalueen valtauksesta tuli kaaos, mutta ei sotilaallisessa vaan perisuomalaisessa mielessä. Saksalaisten normaaliin muonitukseen kuului alkoholijuomia, joten niitä oli varastoituna mittavia määriä. Lopputulos on helppo arvata. Suomalaisjoukot rynnäköivät innokkaasti varikolle, mutta eivät enää sieltä eteenpäin.
Seurasi Tornion taikayönä tunnettu massiivinen joukkojuopottelu, johon näytti mallia jopa eräs pataljoonan komentaja, joka Halstin käskystä tosin vangittiin. Jaolle ehti myös maihinnousun toinen porras. Tuolloin paikalle sattunut 3. Divisioonan komentaja kenraalimajuri Aaro Pajari repi humalaisilta upseereilta ja aliupseereilta arvomerkkejä omakätisesti irti.
Ryyppyjuhla keskellä maihinnousuoperaatiota kuulostaa toki huvittavalta, mutta juhlien aiheuttama viive operaatiossa antoi saksalaisille aikaa järjestää puolustuksensa kuntoon. Muussa tapauksessa Lapin sodan suurtaistelu olisi ehkä käyty vasta Rovaniemellä tai Muoniossa.
Rintamavastuussa Kemin-Tornion alueella oli ennen maihinnousua Divisioonaryhmä Kräutler. Sitä komensi vastikään kenraalimajuriksi ylennetty itävaltalainen Mathias Kräutler. Osasto sisälsi muutamia pataljoonia sekä kolme kenttätykistöpatteristoa, joten yhtymän nimi oli varsin yliampuva.
Kemin suunnalta pyrki maihinnousujoukkojen kylkeen saksalainen Tst.Os. Tornio ja pohjoisesta Tst.Os. Steets. Saksalaisten tavoitteena oli pitää tie auki Torniosta pohjoiseen sekä Rovaniemen suuntaan, koska lähdön Suomesta tiedettiin joka tapauksessa olevan edessä.
Kuudessa aallossakuljetetut maihinnousujoukotkoostuivat kenraalimajuri Aaro Pajarin 3. Divisioonan sekä kenraalimajuri Kaarlo Heiskasen 11. Divisioonan joukoista vahvennuksineen. Kärkijoukkona saapunut everstiluutnantti Halstin komentama JR 11 kuului Pajarin divisioonaan. Heiskasen komentoon muodostettiin Taisteluosasto Heiskanen, joka sai tehtäväkseen lyödä pohjoisesta hyökkäävät saksalaiset.
Tst.Os. Heiskanen onnistui motittamaan saksalaiset Tornion pohjoispuolelle, mutta mottiin jääneiden joukkojen tuhoaminen ei onnistunut. Saksalaiset pääsivät ankarien taistelujen jälkeen murtautumaan pohjoiseen jättäen jälkeensä noin 500 kaatunutta ja kadonnutta. Kemin suunnan saksalaisjoukot vetäytyivät Kaakamojoelle, jonka länsipuolelle ne muodostivat sillanpään.
Tornion taistelu oli keskeinen todiste valvontakomissiolle, että suomalaiset aikoivat toteuttaa välirauhan ehdot. Vahva näyttö pienensi neuvostomiehityksen uhkaa. Reilun viikon mittaiset taistelut maksoivat suomalaisille 189 kaatunutta, 1 025 haavoittunutta ja 25 kadonnutta. Saksalaisten tappiot olivat huomattavasti suuremmat.
Operaation merkitystä ja sen onnistumista todistivat osaltaan ylimpien komentajien saamat korkeat kunniamerkit. Päivämäärällä 16.10.1944 everstiluutnantti Wolf H. Halsti sekä kenraalimajuri Aaro Pajari saivat Mannerheim-ristin. Pajarille risti oli jo toinen. Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon vuoro koitti 21.12.1944. Kenraalimajuri Kaarlo Heiskanen oli saanut ristinsä jo 7.10.1941 ansioistaan Petroskoin valtaamisessa.
Lähteitä:
Mika Kulju: Lapin sota 1944–1945 (2022)
Jatkosodan historia, osa 5 (1992)
