Merivoimista kommentoitiin Ylelle tällä viikolla, ettei Suomen kolmea Katanpää-luokan miinanraivaajaa voida lähettää Hormuzinsalmeen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli viime viikolla pyytänyt muilta mailta sotalaivoja avuksi salmen avaamiseksi öljykuljetuksille.
Merivoimien viestintäpäällikkö Annele Apajakari sanoi Ylelle, että Katanpäät on suunniteltu vain Itämerellä käytettäväksi ja rakennettu aikana, jolloin Suomi ei ollut Naton jäsen.
– Ne on rakennettu sopimaan Suomen olosuhteisiin. Siihen aikaan ei ollut suunnitelmia, että niitä tarvittaisiin missään muualla, Apajakari sanoi.
Katanpää-luokan aluksilla on kokemusta Naton yhteisistä tehtävistä Suomen lähistöllä. Reserviläinen julkaisi toukokuussa 2024 pitkän artikkelin otsikolla Merivoimien Katanpää-luokka tuo Natolle uuden suorituskyvyn. MHC Vahterpää oli tuolloin juuri liittynyt Naton pysyvään miinantorjuntaosastoon, joka liikkui tehtävissä Itämerellä, Pohjanmerellä ja Norjanmerellä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Merivoimat osallistui Naton pysyviin tehtäviin.
Katanpää-luokan alukset tilattiin vuonna 2006 italialaiselta Intermarine-telakalta. Ensimmäinen aluksista valmistui vuona 2009. Sen nimi on Katanpää (40) ja kahden muun nimet Purunpää (41) ja Vahterpää (42). Hankintahinta varaosineen oli noin 250 miljoonaa euroa.
Lasikuiturakenteiset Katanpäät on suunniteltu kestämään vedenalaisia räjähdyksiä. Komposiittirakenne on tiettyyn rajaan asti joustavaa, ja kriittiset laitteistot on asennettu kierrejousituksen päälle.
Tarkemmin Katanpää-luokan alusten suorituskyvyistä on kerrottu oheisessa artikkelissa:
-
Kalusto