• Uutiset

Ministeriö selvittää: MPK:n sotilaallinen koulutus osaksi Puolustusvoimia?

”Meille tärkeintä on, että MPK:n koulutusorganisaatio säilyy tuottavana ja elinvoimaisena”, MPK:n puheenjohtaja Tapio Peltomäki kommentoi.

Hanna-Maija Raitio

Puolustusvoimat tilasi täksi vuodeksi MPK:lta sotilaallista koulutusta lähes 10 000 reserviläiselle, yhteensä yli 20 000 koulutuspäivän verran. Nyt selvitetään, organisoitaisiinko MPK:n sotilaallinen koulutus osaksi Puolustusvoimia.

Puolustusministeriön torstaina asettama työryhmä
selvittää MPK:n sotilaallisen koulutuksen organisointia osaksi Puolustusvoimia.
Työ on jatkoa syyskuussa valmistuneelle esiselvitykselle, jossa kartoitettiin
vaihtoehtoja maanpuolustuskoulutuksen kehittämiseksi valtioneuvoston
puolustusselonteon mukaisesti.

Selvityksessä tarkastellaan myös MPK:n roolin kehittämistä
sotilaallisia valmiuksia sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutusta antavana
organisaationa.

MPK:n puheenjohtaja Tapio
Peltomäki
odottaa mielenkiinnolla, mitä selvitys tuo tullessaan.

– MPK on kutsuttu osallistumaan työryhmän työhön.
Meille tärkeintä on, että 25 vuoden aikana nykymuotoiseksi muodostuneen MPK:n
aktiivisten vapaaehtoistoimijoiden tuella rakennettu koulutusorganisaatio
säilyy tuottavana ja elinvoimaisena, Peltomäki sanoo.

Puolustusvoimien tähän mennessä MPK:lta tilaaman koulutuksen
hyvänä puolena on pidetty muun muassa sen edullisuutta verrattuna Puolustusvoimien omiin kertausharjoituksiin. Tämä koskee erityisesti paikallispuolustukseen liittyvää koulutusta. Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Petri Hulkko toi asian esille Reserviläisen haastattelussa syyskuussa. 

Mahtaako sillä olla vaikutusta kustannustehokkuuteen, jos MPK:n sotilaallinen koulutus siirtyy
Puolustusvoimien alle?

– Sekin tulee varmasti työryhmälle
selvitettäväksi, Peltomäki toteaa.

 

Ministeriö haluaa
turvata toiminnan vapaaehtoisuuden

Puolustusministeriön mukaan selvityksen johtavana ajatuksena
on toiminnan vapaaehtoisuuden turvaaminen ja laajapohjaisuuden varmistaminen. Paikallisjoukkojen
suorituskyvyn lisääminen, lainsäädännön selkiyttämien sekä reserviläisten
sitoutuneisuuden ja motivoinnin kehittäminen ovat tavoitteina.

– MPK haluaa
työssä varmistettavan, että se pystyy edelleen tukemaan Puolustusvoimien
suorituskyvyn kehittämistä koulutuksen keinoin sekä kehittymään entisestään
kokonaisturvallisuuskonseptissa, Peltomäki sanoo. 

– Oleellista on, että vapaaehtoisten
mahdollisuudet osallistua kokonaisturvallisuustyöhön ja sitä kautta
maanpuolustustahto kehittyvät koko Suomelle myönteisellä tavalla.

 

Reserviläisjärjestöiltä odotetaan näkemyksiä

MPK:n toiveena on,
että sen jäsenjärjestöt lausuvat asiasta näkemyksiään aktiivisesti.
Puolustusministeriö aikoo järjestää sidosryhmille julkisen kuulemisen
marras-joulukuun vaihteessa. Sen jälkeen asiasta voi jättää lausunnon.

Peltomäen mukaan
MPK:lle on tärkeää, että reserviläisten ja muiden vapaaehtoisten
maanpuolustustyöhön osallistuvien ääni saadaan kuuluviin heitä koskevissa
asioissa.

Selvitystä valmistelevan työryhmän puheenjohtajana toimii
yksikön päällikkö Antti Lehtisalo
puolustusministeriöstä. Työryhmässä on asiantuntijoita puolustusministeriöstä, Puolustusvoimista
sekä MPK:sta. Työryhmän toimikausi päättyy 31. joulukuuta 2017.

 

 

Aiemmin aiheesta
kirjoitettua:

13.9.2017 Kolme kehittämisvaihtoehtoa MPK:lle

12.12.2016 Puolustusvoimien MPK:lta tilaama koulutusmäärä on kasvanut viime vuosina

9.12.2016 Puolustusvoimat tilaa MPK:lta sotilaallista koulutusta lähes 10 000 reserviläiselle ensi vuonna