• Uutiset

MPK:n koulutus Puolustusvoimien alueella voi jatkua kesäkuussa – kursseille enintään 50 henkilöä

Koulutus järjestetään pääasiassa ulkotiloissa, esimerkiksi ampumaradoilla.

Hanna-Maija Raitio

MPK:n koulutusta pyritään kesällä järjestämään lähinnä ulkona, esimerkiksi ampumaradoilla. Arkistokuva.

MPK voi 1. kesäkuuta alkaen käynnistää uudelleen koulutustaan Puolustusvoimien alueella. Ehtona on muun muassa, että kurssille osallistuu enintään 50 henkilöä. Koulutus pyritään järjestämään pääasiassa ulkotiloissa, esimerkiksi ampumaradoilla ja siten, etteivät reserviläiset liiku samoissa tiloissa varusmiesten kanssa.  

Lähikontaktia vaativat kurssit kuten ensiapukoulutus aloitetaan aikaisintaan syksyllä.

Muualla kuin Puolustusvoimien alueella järjestettävässä koulutuksessa noudatetaan myös alueenhaltijan mahdollisia lisäohjeita.

Koronaepidemian aikana MPK on järjestänyt verkkokoulutusta. Kursseille voi osallistua pitkin vuotta, ja niistä on kerrottu lisää tässä artikkelissa.