• Vapaaehtoinen maanpuolustus

MPK:n puheenjohtajaksi Mika Hannula, joka aloittaa myös Turun yliopiston vararehtorina

Reservin majuri Hannula on entinen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja.

Susanna Takamaa

Mika Hannula veti marraskuussa Reserviupseeriliiton liittokokouksen paneelikeskustelun Turussa. Oikealla puheenjohtajaksi ehdolla olleista Leila Kaleva ja Veli-Matti Kesälahti.

MPK:n eli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen uudeksi
puheenjohtajaksi on valittu professori, tekniikan tohtori Mika Hannula. Reservin
majuri Hannulaa ennen puheenjohtajana on toiminut viimeiset neljä vuotta reservin
everstiluutnantti Tapio Peltomäki.

Entinen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Hannula on toiminut
muun muassa Tampereen teknillisen yliopiston rehtorina vuosina 2016–2018 ja
koulutuksesta vastaavana päätoimisena vararehtorina vuosina 2014–2016. Vuonna
2018 hän siirtyi Teknologiakampus Turun johtajaksi vastaten Turun yliopiston
diplomi-insinöörikoulutuksen laajentamisesta. Vuoden 2020 alussa hän aloittaa
Turun yliopiston vararehtorina.

Hannula oli Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja
vuosina 2008–2013.

– On hienoa päästä taas työskentelemään
maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden parissa MPK:n puheenjohtajana.
Uskon, että kokemuksestani koulutussektorilla ja jäsenjärjestöjen tuntemuksesta
on hyötyä myös MPK:n koulutuksen kehittämisessä, Hannula sanoo MPK:n
tiedotteessa.

Hannula on toiminut
myös Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) neuvottelukunnan puheenjohtajana ja MPK:n
hallituksessa. Hän on MPKK:n dosentti.

MPK:n puheenjohtajuuskausi kestää kaksi vuotta, ja niitä voi
olla peräkkäin kaksi. MPK:n varapuheenjohtajaksi valittiin Ismo Nöjd Reserviläisliitosta.
Alle on listattu hallituksen jäsenet ja heidän varajäsenensä.

 

Jäsenjärjestöjen nimeämät jäsenet:

Urpo Karjalainen Maanpuolustuskiltojen
liitto ry
varajäsen: Kirsi Patrikainen, Sotilaskotiliitto ry

Timo Niiranen Suomen
Reserviupseeriliitto ry
varajäsen: Mikko Kauppala, Kadettikunta ry

Mauri Koskela, Suomen
Rauhanturvaajaliitto ry
varajäsen Robin Elfving, Sininen Reservi ry

Valtioneuvoston määräämät
jäsenet:

puheenjohtaja Anne
Holmlund
, Naisten Valmiusliitto ry
varajäsen: puheenjohtaja Mervi Liimatainen,
Maanpuolustusnaisten Liitto ry

neuvotteleva
virkamies Karoliina Honkanen, puolustusministeriö
varajäsen: osastoesiupseeri Sami Roikonen,
puolustusministeriö

ylijohtaja Mika
Tammilehto
, opetus- ja kulttuuriministeriö
varajäsen: neuvotteleva virkamies Timo Ertola, opetus- ja
kulttuuriministeriö

varautumisjohtaja Jussi
Korhonen
, sisäministeriö
varajäsen: erityisasiantuntija Alpo Nikula,
sisäministeriö