MPK täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Yhtenä
juhlavuoden kohokohtana MPK on Hamina Tattoon erikoisvieraana 1.8.2018.
25-vuotista taivalta juhlistetaan MPK:n soittokuntien esiintymisillä ja
kokonaisturvallisuusseminaarilla.
– Toivomme, että kaikki MPK:n ja
jäsenjärjestöjen toiminnassa mukana olevat tulisivat Haminaan viettämään koko
vapaaehtoisen maanpuolustuksen yhteistä päivää, kertoo MPK:n toiminnanjohtaja Pertti
Laatikainen.
MPK:n soittokunnat esittäytyvät
– MPK:n soittotoiminnan pilotointi on
edennyt hyvin. Nyt meillä on jo neljä soittokuntaa ja lisää tulossa seuraavina
vuosina. On hienoa, että MPK:n soittokunnista Etelä-Suomen ja Savo-Karjalan
soittokunnat ovat saaneet mahdollisuuden tulla esittäytymään Hamina Tattoon
korkeatasoiseen ja monipuoliseen seuraan, Laatikainen kehuu.
Hamina Tattoon aikana soittokunnat
verkostoituvat niin suomalaisten kuin kansainvälisten orkesterien kanssa.
Kummatkin MPK:n soittokunnat esiintyvät puistokonsertissa yhdessä Ruotsista tulevan östersundilaisen Territorial Army Band of
Jämtlandin kanssa.
MPK:n soittokunnat esiintyvät useissa eri
puistokonserteissa, Tattoo-klubilla sekä keskiviikon Marssi Show’n ensi-illan
sisäänheittoparaatissa Raatihuoneella. Soittokuntia pääsee katsomaan
maksuttomasti.
Koulutus kokonaisturvallisuuden
rakentajana
MPK:n soittokuntien esiintymisten lisäksi
järjestetään maksuton kokonaisturvallisuusseminaari Osaava kansalainen –
koulutuksella kokonaisturvallisuutta yhdessä turvallisuuskomitean kanssa.
Seminaarin tarkoituksena on tarkastella,
miten eri puolilla yhteiskuntaa kokonaisturvallisuus nähdään ja miten
esimerkiksi MPK:n koulutustoiminta tukee yhteistä kokonaisturvallisuusmallia.
Asiaa pohditaan niin järjestöyhteistyön, elinkeinoelämän kuin opetushallituksen
näkökulmasta. Lisäksi Puolustusvoimien koulutuspäällikkö Jukka Sonninen
tarkastelee puheenvuorossaan MPK:n ja Puolustusvoimien välistä yhteistyötä.
–
Odotamme, että seminaaripuheenvuoroissa
ja paneelikeskustelussa tulee esille näkökulmia ja toimintatapoja, joita
voidaan hyödyntää kaikkialla Suomessa. Näkökulmia, jotka innostavat ihmisiä
harjoittelemaan turvallisuustaitoja ja kaupunkeja ja järjestöjä ottamaan
käyttöön hyviä yhdessä tekemisen käytänteitä, toivoo Laatikainen.
Seminaari on kaikille avoin ja maksuton,
mutta ilmoittautuminen tarvitaan.
Lisätietoa soittokuntien esiintymisistä
ja seminaarista sekä ilmoittautuminen löytyy osoitteesta www.mpk.fi/haminatattoo