Sunnuntaina päättyneellä Paloaukean talvijotoksella nähtiin yhteensä 27 partiota, joista suurin osa koostui suomalaisista reserviläisistä. Yksi partio oli myös eteläisestä Norjasta. Norjalaiset olivat voittaneet matkan Liperiin talvijotokselle palkintona viime kesänä järjestetystä paikallisesta jotos-tyyppisestä kilpailusta, Commando Raidista. Norjalaispartio ei aio jättää ulkomailla kiertämistä tähän, sillä he kertoivat päättäneensä talvijotoksella saksalaisten kanssa lähtevänsä myös Tanskaan saman tapaiselle reissulle.
– Meillä oli vaihtoehtoina lähteä Liperiin tai Tanskaan, mutta valitisimme Liperin, koska täällä on mielenkiintoinen sotahistoria, partion johtaja, reservin yliluutnantti Jens Tore Aakre kertoi.
Paloaukea on tunnettu muun muassa Tuntemattomasta sotilaasta. Kirja alkaa kyseiseltä paikalta ja elokuvakin periaatteessa, vaikka kohtaus onkin kuvattu muualla. Paloaukean talvijotoksella oli yksi Tuntematon sotilas -rasti, jolla mitattiin tietämystä kirjasta ja elokuvasta.
– Rasti oli vaikea, koska vaikka tiedämme kirjan, emme ole lukeneet sitä, Aakre sanoi.
Kun norjalaispartiolle kertoi, että Tuntemattomasta sotilaasta on tulossa jälleen uusi elokuvaversio, innostuivat he.
– Toivottavasti se tulee myös Norjaan levitykseen! Meilläkin oli viime vuonna levitykseen tullut iso produktio, The Heavy Water War (Kampen om tungtvannet), joka sijoittui Norjaan toiseen maailmansotaan ja oli todella mielenkiintoinen, kun siihen liittyvä historia oli tuttua. Sitä ainakin levitettiin paljon kansainvälisestikin, reservin kersantti Tor Egil Fjalestad sanoi.
Norjalaisilla suksi luisti, saksalaisilla hieman heikommin
Ei ole kovin yllättävää, että norjalaisilla suksi luisti hyvin. Noin 40 kilometrin matka taittui hymyssä suin hiihtäen. Kaikilla ei yhtä hyvin suksi luistanut. Talvijotokseen osallistuneista neljästä saksalaispartiosta yksi taittoi matkan jalan ja lumikengillä, tosin varsin nopeasti. Loput saksalaiset hiihtivät ja olivat ajoittain vaikeuksissakin suksien kanssa, koska eivät olleet pahemmin ennen hiihtäneet.
– Ero saksalaisiin syntyi siinä, että me norjalaiset ja suomalaiset olemme tottuneet hiihtämään lapsesta saakka. Olimme kuitenkin oikein vakuuttuneita saksalaisten toiminnasta, sillä vaikka sukset olivat heille vieraita, sujui jotos heiltä hyvin, Fjalestad sanoi.
Reserviläisliikuntatapahtuma talvijotokseen osallistui yhteensä 27 partiota, eli noin 100 kilpailijaa.
Lisää Paloaukean talvijotoksesta maaliskuun Reserviläisessä.