Itsenäisyyden vuosikymmeninä Suomen kanta-aliupseeriston työ sekä asema organisaatiossa ovat kokeneet monia muutoksia. Vuonna 2003 päättynyt opistoupseerien koulutus oli erään aikakauden päätös. Opistoupseerit poistuvat rivistä vähitellen, koska uusia ei enää valmistu.
– Opistoupseereita on rivissä edelleen noin 1 100, mutta määrä supistuu sitä mukaa kun he saavuttavat eläkeiän. Viimeinen opistoupseeri siirtyy reserviin vuoden 2037 loppuun mennessä, kertoo kapteeniluutnantti Juha Savijoki Pääesikunnan henkilöstöosastolta. Hän itsekin on opistoupseeri.
Kanta-aliupseereita on joskus leikillisesti kutsuttu sotatyönjohtajiksi, eikä nimitys kovin harhaanjohtava olekaan. He olivat – ja ovat edelleen – oman aselajinsa käytännön osaamisen rautaisia ammattilaisia sekä sodan ajan organisaation alijohtajia. Monet heistä ovat työkseen kouluttaneet varusmiehiä kersantteina, vääpeleinä ja sotilasmestareina – myöhemmin myös alemmissa upseeriarvoissa.
Komppanian vääpelin – myöhemmin yksikköupseerin – tehtävä on ollut tyypillinen kanta-aliupseerin, toimiupseerin ja osin myös opistoupseerin tehtävä.
– Opistoupseerit palvelevat nykyään lähinnä yliluutnantin ja kapteenin arvoissa. Monet heistä toimivat erilaisissa asiantuntijatehtävissä sekä työpisteiden esimiestehtävissä kaikilla toimialoilla, aselajeissa ja puolustushaaroissa, jatkaa Savijoki.
Kanta-aliupseeriston rooli ja asema organisaatiossa säilyi pitkälti samana aina 1970-luvun alkupuolelle asti. Kanta-aliupseerien ylin sotilasarvo oli siihen asti sotilasmestari. Aliupseerien osaamista nähtiin tarpeelliseksi laajentaa koko yhteiskunnan kehitykseen peilaten.
Monet tehtävät sekä siviilissä että sotaväessä alkoivat edellyttää laaja-alaisempaa koulutusta. Niinpä Päällystöopistossa käynnistettiin toimiupseerikoulutus vuonna 1974. Oppilaitoksen nimi oli ollut vuodesta 1952 Kanta-aliupseerikoulu ja vuodesta 1966 Aliupseerikoulu.
Merkittävä virstanpylväs kohti opistoupseerivaihetta oli Päällystöopiston ensimmäinen luutnanttikurssi vuonna 1974. Tällöin avautui kanta-aliupseeristolle väylä alempiin upseeriarvoihin.
Opistoupseerikoulutus alkoi vuonna 1989. Koulutuksen tavoitteena oli esimerkiksi rauhan ajan opetusupseerin tai yksikköupseerin ja sodan ajan varapäällikön tai erillisen joukkueen johtajan tietojen ja taitojen saavuttaminen. Osana koulutusta oli pakollinen joukko-osastoharjoittelu. Sotilasaineiden ohella koulutukseen kuuluivat muiden muassa matematiikka, fysiikka, äidinkieli, toinen kotimainen kieli sekä vieras kieli. Koulutuksen pituus oli kaksi ja puoli vuotta.
– Opistoupseerikoulutus on vastannut hyvin Puolustusvoimien tarpeeseen. Perus- ja jatkokurssit sekä erillinen täydennyskoulutus ja tehtäväkierron kautta hankittu osaaminen mahdollistavat opistoupseerien käyttämisen vaativissa tehtävissä, kertoo Savijoki.
Viimeinen opistoupseerikoulutuksen peruskurssi alkoi Maanpuolustusopistossa elokuussa 2000 ja päättyi tammikuussa 2003. Oppilaat valmistuivat kurssilta vänrikeiksi tai aliluutnanteiksi. Maanpuolustusopisto lakkautettiin vuonna 2001 ja sen tilalle perustettiin Maasotakoulu. Siellä on toteutettu myös opistoupseereiden jatkokoulutus.
Kanta-aliupseerien koulutus kasvoi vuosikymmenten saatossa tavallaan kiinni upseerikoulutukseen, ja kaikki upseerit alettiin vuodesta 2001 alkaen kouluttaa yhtenäisessä akateemisessa koulutusohjelmassa.
Lähteitä:
Keijo Koivisto (toim.): Sama kaiku on askelten – Ali-, kanta- ja opistoupseerien historia (2004)
Keijo Simola – Keijo Koivisto: Maanpuolustusopisto 75 vuotta (1993)
