Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös 2022 eli Pori Airshow järjestetään nyt viikonloppuna 18.-19. kesäkuuta. Tapahtuman pääesiintyjänä on sveitsiläinen osastotaitolentoryhmä Patrouille Suisse. Vaikka kyseessä on upeasti kuudella punavalkoisella Northrop F-5E Tiger II -koneella lentävä kokoonpano, suuren yleisön kiinnostus suuntautunee kahteen vain maanäyttelyssä nähtävään harmaaseen hävittäjään.
Ilmavoimat kertoi joulukuussa päätyneensä vuosia kestäneessä HX-hankkeessa valitsemaan seuraavaksi hävittäjäkseen Lockheed Martin F-35A Lightning II -häivekoneen (stealth). Pori Airshow on julkistuksen jälkeen ensimmäinen suuri lentonäytös Suomessa. Siksi onkin oivallista, että sinne saadaan nähtäville kaksi F-35-hävittäjää.
Torstaina Poriin saapuneet koneet tulivat RAF Lakenheathin tukikohdasta Englannista. Ne kuuluvat USAFE:n (United States Air Force Europe) 495. laivueeseen.
F-35 on nähty ilmassa viime kesän päälentonäytöksessä Helsingin Kaivopuistossa, tuolloin Italian väreissä. Maanäyttelyssä on voitu ihailla kahta USAF:n konetta Turussa vuonna 2019.
Airshow alkoi näkyä Porissa jo torstaina, kun esiintyviä koneita saapui paikalle. Rakennustyöt alueella jatkuvat perjantaina ja lauantai-aamuna portit aukeavat yleisölle. Porissa ei ole viime vuosikymmeninä järjestetty suuria ilmailunäytöksiä, joten kiinnostusta luulisi löytyvän.
Siinä missä korona-aikana on peruutettu lukemattomia musiikkifestareita ja muita yleisötilaisuuksia, lentonäytöksillä on ollut parempi tuuri. Päälentonäytös pystyttiin järjestämään täysipainoisesti ensin Kauhavalla kesällä 2020 ja sitten Kaivopuistossa 2021. Etenkin jälkimmäinen keräsi valtavasti katsojia, sillä tapahtuma oli ilmainen.
HX-hankkeen ollessa käynnissä lentonäytösjärjestäjillä on ollut mainio tilaisuus hyödyntää tilannetta (sama toki pätee myös ilmailu- ja puolustusalan julkaisuihin). Viisi hävittäjävalmistajaa ostivat avokätisesti niin näyttelytilaa kuin mainoksia. Käytettävissä oli Suomen oloissa poikkeuksellisen suuria markkinointibudjetteja.
Nyt näyttelyosaston Porista on hävittäjävalmistajista bookannut vain HX-voittaja Lockheed Martin. Mukana olleista HX-konetyypeistä lentonäytöksessä nähdään silti myös Ruotsin aiemman sukupolven Saab JAS 39C Gripen sekä Royal Air Forcen Eurofighter Typhoon. Ne myös lentävät tapahtumassa.
Ulkomaisista vieraista kannattaa nostaa esiin Tšekin ilmavoimien Mil Mi-24 -taistelukopteri. Se lentää ensin yhdessä Mi-171Sh -kuljetuskopterin kanssa ja sitten soolona. Kumpikin kopteri on ollut aktiivinen Ukrainan kiihtyneessä sodassa.
Porissa nähdään myös useita muita pyöriväsiipisiä ilma-aluksia. Näin juhlistetaan Puolustusvoimien helikopteritoimintaa, joka käynnistyi Porissa vuonna 1961.
Luonnollisesti Ilmavoimat on lentonäytöksessä vahvasti esillä. Taivaalla nähdään aina näyttävä F/A-18 Hornet -soolo ja osastotaitolentoryhmä Midnight Hawks BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskoneillaan. Myös Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan ja Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen kalusto esittäytyy.
Koska järjestäjänä on harrasteilmailun keskusjärjestö Suomen Ilmailuliitto, sen eri lajit ovat luonnollisesti esillä tapahtumassa. Luvassa on muun muassa laskuvarjohyppy Suomen lipun kera.
Harva tapahtuma on niin sään armoilla kuin lentonäytös. Sateinen aamu saa katsojat helposti jäämään kotiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sade estää lentotoiminnan todella harvoin, se ainoastaan madaltaa lennettäviä ohjelmia. Hyvissä varusteissa voi näytöksestä nauttia myös heikommassakin kelissä.
Poriin suuntaavien ilmailun ystävien kannattaa ottaa huomioon se, miten nopeiden sotilassuihkukoneiden ääni etenkin jälkipoltinta käytettäessä on kirjaimellisesti korvia huumaava.
Siksi on syytä varautua kuulon suojaamiseen. Erityisen tärkeää tämä on lapsilla.
Tiedot tapahtumasta ja tarkempi ohjelma: www.poriairshow.fi
Lue seuraavaksi
-
Kalusto