“Puola ei ole vielä kukistunut.” Näin alkaa Dąbrowski-masurkka, Puolan kansallislaulu. Kun laulun sanat vuonna 1797 kirjoitettiin kannustukseksi Napoleonin armeijassa taisteleville puolalaislegioonille, venäläiset ja saksalaiset olivat jo jakaneet maan. Puola oli kadonnut kartalta, puolalaisuus ei, runo muistutti. Poliittisen historian dosentti Katalin Miklóssy Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista kertoo, että tämä ja monet muut miehitykset, ovat vaikuttaneet maan omakuvaan syvästi.
– Puolan identiteetti on rakentunut vahvasti Saksan ja Venäjän hyökkäyksiin valmistautumisen kautta. Puola on aina nähnyt ne uhkana, Miklóssy toteaa.
Syytäkin on ollut. Läpi historian, myöhäiskeskiajalta moderniin aikaan, jompi kumpi on joko hyökännyt, miehittänyt tai uhannut Puolaa. Ja jos eivät uhanneet suoraan, ainakin heikkoudellaan asettaneet sen vaaraan. Venäjän vallattua Krimin vuonna 2014 Puola ja Itä-Eurooppa soittivat jo hälytyskelloja. Uhka oli jälleen todellinen.
– Kun Puola alkoi rakentaa puolustustaan uudestaan, syynä oli nimenomaan Venäjän vahvistuminen ja Saksan toimettomuus, jopa myötämielisyys, Kremliä kohtaan. Viimeistään silloin Puola turhautui ja päätti rakentaa puolustusratkaisun ensisijaisesti omien voimien varaan.
Miklóssy viittaa Puolan vuonna 2018 käynnistämään armeijareformiin, joka on jo nyt nostanut maan Euroopan vahvimpien asemahtien joukkoon. Puolustusmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat nousemassa neljään prosenttiin. Suurempaa on kuitenkin luvassa, sillä maan on tarkoitus nousta Euroopan johtavaksi sotilasmahdiksi 2030-luvun taitteessa.
Puolan turvallisuus- ja sotilaspolitiikasta gradua työstävä yliluutnantti Eemeli Sajaniemi luettelee viimeisimpiä hankintoja. Pääpaino on ollut maavoimissa ja tykistössä, Sajaniemi kertoo.
– Yhdysvalloista on hankittu yli 350 Abrams-panssarivaunua, Etelä-Korean kanssa taas on vetämässä tuhannen K2-vaunun sopimus. Tykistön osalta Puola hankkii muun muassa Himars-raketinheittimiä sekä liki 700 Suomenkin käyttämää K9-panssarihaupitsia.
Ilmapuolustusta vahvistavat muun muassa amerikkalaiset Patriot-järjestelmät. Eikä massiivinen kehitystyö jää maavoimiin. Myös Itämerellä seilaa 2030-luvun alussa uusia puolalaisaluksia: kolme uutta fregattia sekä ruotsalaiseen Artemikseen perustuva tiedustelualus.
– Uusien sukellusveneidenkään hankkiminen ei olisi yllätys, Sajaniemi kertoo.
Ilmatilaa taas suojataan tilauksessa olevilla 32:lla F-35-hävittäjällä sekä eteläkorealaisilla FA-50-taistelukoneilla. Kun henkilöstön määrä vielä on tarkoitus korottaa 300 000:een, sotavoima alkaa olla jo melkoinen.
– Jo nykyinen voima kykenisi ehdottomasti vastaamaan Venäjän hyökkäykseen, Sajaniemi arvioi.
Viime vuoden lokakuussa Puolaa kauan hallinnut Laki ja Oikeus -puolue astui syrjään hallitusvallasta. Kabinetin muodostaa nyt Donald Tuskin johtama koalitio. Vaikka erimielisen hallituksen kestävyyttä arvuutellaan, puolustuspolitiikka ja Venäjä-vastaisuus ovat niitä harvoja teemoja, jotka yhdistävät polarisoitunutta maata.
– Venäjän uhka on eksistentiaalinen uhka koko maalle. Uusi hallitus on jopa vahvistanut aiempaa linjaa, jolla Puola pyrkii nousemaan alueelliseksi sotilasmahdiksi, Miklóssy toteaa.
Piikki onkin ollut auki jo pidemmän aikaa. Miklóssy lohkaisee, että puolustusministeriön alaisen asehankinta-viraston on vitsailtu olevan jo “shoppailuvirasto”. Niin paljon Puola on investoinut puolustukseen.
– Vaikka tällä hetkellä suurin osa hankinnoista tehdään ulkomailta, tuotantoa on tarkoitus tuoda Puolaan, Sajaniemi kertoo.
Samalla Sajaniemi katsoo, että maan julkaisema puolustuskonsepti ja sen mukaisesti tehdyt asehankinnat kielivät varustautumisesta konventionaalisia uhkia vastaan:
– Kyberjoukkojenkin perustamista on suunniteltu, mutta uhkakuvaksi katsotaan selvästi perinteinen hyökkäys, esimerkiksi Valko-Venäjältä käsin.
Samalla Sajaniemi korostaa nimenomaan alueellisen puolustuksen periaatetta. Vaikka liittolaisuuksia pidetään yllä, niiden varaan ei lasketa liikaa. Ainakaan silloin, kun muut sanelevat ratkaisuja.
– Puola puolustaa ensikädessä itseään ja vasta sen jälkeen tulevat Euroopan unionin ja Naton kaltaiset liittoumat, Sajaniemi toteaa.
Nyky-Puola näkee asemansa itäisen Euroopan johtovaltiona, joka ymmärtää idästä tulevaa uhkaa “vanhaa Eurooppaa” paremmin.
Miklóssyn mukaan Puolassa elää yhä vahvana käsitys historiallisesta Suur-Puolasta. Kun Puola ja Liettua elivät 1500–1700-luvulla valtioliitossa, maan rajat ulottuivat Itämereltä Mustallemerelle saakka. Puola on pyrkinyt paaluttamaan koettua johtoasemaansa itäisessä Euroopassa myöhemminkin. Miklóssy nostaa esimerkiksi maailmansotien välisen kolmen meren liiton, trimariumin, jonka myötä Puola pyrki rakentamaan Itä-, Mustan- ja Adrianmeren käsittämän liittouman Neuvostoliittoa vastaan.
– Puolalle on ollut tärkeää, että maa on itse arkkitehtina puolustusratkaisuissa, hän kertoo.
Oman lisänsä on tuonut Yhdysvallat. Vuonna 2018 käynnistyneen armeijareformin kantavana voimana oli nimenomaan kahdenvälinen suhde Yhdysvaltoihin, silloiseen Donald Trumpin hallintoon.
– Vaikka Joe Bidenin kanssa välit olivat viileämmät ideologisella tasolla, puolustuspolitiikka on pysynyt yhtä vahvana kuin Trumpin hallinnon kanssa, Miklóssy muistuttaa.
Erityissuhteella Yhdysvaltoihin on pyritty tasaamaan päättämättömän Länsi-Euroopan riskiä.
– Tämän takia Puolassa ei olla erityisen huolissaan siitä, jos Trump palaisi Valkoiseen taloon. Puolalle aiempi kokemus ei ollut mitenkään huono, hän kertoo.
Myös toiset vaalit, kesäkuun eurovaalit nostavat Puolan kurssia. Maan vaikutusvalta on unionin sisäisen dynamiikan myötä kasvamaan päin. Venäjän tuntumassa olevat maat ovat korostaneet turvallisuutta vaalien pääteemana:
– Ukrainan sota käänsi tasapainon Puolan ja Itä-Euroopan suuntaan, Miklóssy arvioi.
Sajaniemi taas katsoo, että mikäli Ukraina säilyttää edes osan itsenäisyydestään, Puolan tavoitteena on saada maa mukaan unioniin.
Niin tai näin, painopiste on nyt siirtymässä itään.
