Puolustusvoimat hankkii uusia kiväärijärjestelmiä Sako oy:ltä. Hankintasopimus sisältää tarkka-ampujan käyttöön tarkoitetun tarkkuuskiväärin ja jalkaväkiryhmän tukiampujan käyttöön tarkoitetun kiväärin hankinnan.
Sopimukseen sisältyy kiväärien lisäksi myös varusteita, varaosia, huoltotyökaluja ja valmistajan antamaa koulutusta.
Tarkkuuskivääri 23 on varustettu optisella tähtäimellä, joka yhdessä tarkkuuspatruunan kanssa mahdollistaa tarkka-ampujille laukaukset aina 800 metrin päähän.
Kivääri 23 on varustelultaan pelkistetympi ja tarkoitettu jääkäri- ja jalkaväkiryhmien tukiampujien käyttöön. Ase nostaa ryhmän tarkan vaikuttamisetäisyyden 600 metriin.
Jalkaväen tarkastajan eversti Rainer Peltoniemen mukaan hankkeella korvataan tällä hetkellä palveluskäytössä olevat 7.62 tarkkuuskivääri 85 pääosin sekä 7.62 tarkkuuskivääri Dragunov kokonaan.
– Kiväärihankinnat sisältyvät maapuolustuksen kehittämisohjelmaan, ja ne ovat osa Maavoimien paikallisjoukkojen ja operatiivisten joukkojen suorituskyvyn kehittämistä, Peltoniemi sanoo Puolustusvoimien tiedotteessa.
Myös nykyisten rynnäkkökiväärien korvaaja on kehitteillä. Reserviläinen uutsoi asiasta lokakuussa.
Koko tuotanto toteutetaan Suomessa, ensimmäiset kiväärit toimitetaan vuonna 2022
Sakon kanssa kehitetyn kiväärijärjestelmän koko tuotanto toteutetaan Suomessa. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on myös valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen allekirjoittamaan Ruotsin kanssa toimeenpanoasiakirjan, joka mahdollistaa Suomen ja Ruotsin väliset yhteiset kiväärihankinnat.
Ensimmäiset aseet toimitetaan Suomen maavoimille vuoden 2022 loppuun mennessä. Kiväärijärjestelmän koulutus pyritään aloittamaan vuoden 2023 aikana.
Hankintasopimuksen arvonlisäverollinen kokonaisarvo on noin kymmenen miljoonaa euroa. Sopimus sisältää Suomelle lisähankintavarauksen, jonka arvonlisäveroton kokonaisarvo on enintään 525 miljoonaa euroa. Ruotsin lisähankintavaraus tarkentuu myöhemmin.
Lue seuraavaksi
-
Kalusto