Yksi eniten huomiota saaneista aseista Ukrainan sodassa on amerikkalaisvalmisteinen FGM-148 Javelin -panssarintorjuntaohjus. Mikä sitten tekee Javelinista niin puhutun ja panssarivaunuille pelätyn ohjuksen?
Javelin koostuu käytännössä kahdesta eri kokonaisuudesta. Kertakäyttöisen ohjuksen ja laukaisuputken yhteispaino on hieman alle 16 kiloa. Tämän lisäksi järjestelmään kuuluu erillinen tähtäinlaite (Command Launch Unit eli CLU), joka sisältää operointiin vaadittavan elektroniikan näyttöineen sekä infrapunatähtäimen.
Toimintaperiaatteeltaan Javelin kuuluu niin sanottuihin ammu ja unohda -tyypin panssarintorjuntaohjuksiin eli ohjusta laukaistaessa ampuja lukitsee maalin tähtäinlaitteen näyttöön, jonka jälkeen ohjuksen oma infrapunakamera lukittuu maaliin ja johdattaa ohjuksen haluttuun kohteeseen. Samalla se antaa myös laukaisijoilleen mahdollisuuden siirtyä välittömästi parempaan suojaan ohjuksen lähdettyä.
Näppäränä lisänä Javelin hyödyntää niin sanottua pehmeän laukaisun (soft launch) tekniikkaa, jossa ohjuksen moottori syttyy vasta laukaisuputken ulkopuolella. Tämän ansiosta ohjusta käyttäviä sotilaita on vaikeampi huomata, jonka lisäksi ohjuksia voidaan käyttää myös ahtaamissa tiloissa, josta voi olla hyötyä esimerkiksi kaupunkisodankäynnissä.
Tyypillisesti laukaisu suoritetaan joko istualtaan tai polvelta, jolloin ohjuksen tehokas kantama on noin 2500 metriä. Kantamaa saadaan kasvatettua, jos ohjus kiinnitetään kulkuneuvoon. Esimerkiksi Yhdysvallat on käyttänyt Javelineja yhdessä Stryker-miehistönkuljetusajoneuvoihin kiinnitettynä.
Vaikka tähtäinlaitetta voidaan käyttää uudelleen, mistään halvasta ohjuksesta ei ole kyse. Arvioiden mukaan yksittäinen ohjus maksaa hieman reilut 150 000 euroa.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)
Kaksoisontelopanos avainasemassa
Helposti siirrettävä ja nopeasti toimintakuntoon laitettava panssarintorjuntaohjus on kokonsa puolesta ketterä ja soveltuu tämän ansiosta hyvinkin erilaisiin taistelutilanteisiin. Ohjuksesta tekee kuitenkin niin pelätyn sen tehokkuus. Javelin kuuluu niin sanottuihin kolmannen sukupolven ohjuksiin, jotka ovat varustettu kaksoisontelopanoksella.
Kaksoisontelopanoksen etupanoksen on tarkoitus räjäyttää raskaammin panssaroitujen panssarivaunujen niin sanottu reaktiivipanssarointi. Reaktiivipanssaroinnin tarkoitus panssarivaunuissa on suojata vaunun varsinaisia panssarilevyjä. Räjähdysainetta sisältävä reaktiivipanssarointi. räjähtää ulospäin saadessaan riittävän suuren osuman. Tämän tarkoitus on on tiivistettynä estää varsinaisen panssarin läpäisy. Juuri tähän haasteeseen Javelin pystyy vastaamaan. Ohjuksen etupanos räjäyttää aktiivipanssaroinnin pois tieltä, jonka jälkeen varsinainen pääpanos läpäisee panssarivaunun varsinaisen panssaroinnin.
Javelinin tehokkuutta lisää sen niin sanottu top attack -kyky eli ohjus ei iskeydy panssarivaunuun vaakasuorasti. Sen sijaan Javelin nousee ensin ylös ja iskeytyy ylhäältä alas esimerkiksi panssarivaunun tykkitorniin, jossa panssarointi ei ole tyypillisesti vahvimmillaan. Venäläiset ovat yrittäneet kiertää tätä ongelmaa Ukrainassa rakentamalla vaunun päälle erilaisia metallisia ”linnunhäkkejä”, joilla on pyritty suojautumaan juuri Javelineilla tehtyjä iskuja vastaan. Raporttien ja kuvavirran perusteella häkkikyhäelmät eivät ole juuri ohjuksia hidastaneet.
Etelänaapurista löytyy
FGM-148 Javelinia on pidetty niin tehokkaana panssarintorjuntaohjuksena, että siitä on tullut todella haluttu eri maiden asevoimissa. Esimerkiksi Viro hankki joitakin vuosia sitten Yhdysvalloilta 80 tähtäinlaitetta ja 350 varsinaista Javelin-ohjusta. Pohjoismaista Norja hankki Javelinit käyttöönsä jo vuonna 2006.
Ukrainalla oli jo omasta takaa Javelin-ohjuksia, mutta maa on saanut ohjuksia myös lisäapuna. Yksistään Yhdysvallat lähetti jo lokakuussa 30 tähtäinlaitetta maahan. Tammikuussa Ukraina sai Yhdysvalloilta 300 ohjusta lisää ja myös Yhdysvaltojen tuoreimmassa, noin 310 miljoonan euron arvoisessa, aseavustuksessa on sanottu olevan mukana Javelin – pst-ohjuksia.
Javelin on sodan myötä löytänyt tiensä myös internetin meemikulttuuriin. Ikonimaisesti tyylitellyssä kuvassa vihreään kaapuun pukeutunut Magdalan Maria pitää käsissään juuri Javelin-ohjusta.
Saint Javelin eli Pyhä Javelin on lyhyessä ajassa noussut Ukrainan sitkeän vastarinnan yhdeksi tunnistettavimmista symboleista.
FGM-148 Javelin
Paino: 22,3 kiloa, josta tähtäinlaitteen osuus 6,4 kiloa
Mitat: Ohjus 1,1 metriä ja laukaisuputki 1,2 metriä.
Käytössä vuodesta 1996 lähtien
Läpäisykyky: 750mm RHA-terästä
Ohjausjärjestelmä: infrapuna
Lue seuraavaksi
-
Puolustusvoimat