• Uutiset

Reserviupseerien ruusukkeiden väri vaihtui tinasta messinkiin kohta 80 vuotta sitten

Hopean ja kullan vaihtelulla on ilmaistu henkilöstöryhmäeroja laajemminkin.

Sotilasvirkamiehet käyttivät aluksi hopeanvärisiä arvomerkkitähtiä. Kuvassa on luutnanttia vastaava sotilasvirkamies.

Toisinaan esiin ponnahtelevan käsityksen mukaan heraldiikassa kulta on hopeaa arvokkaampi väri, mutta alan asiantuntijoiden mukaan heraldisilla väreillä ei ole arvoeroa. Silti kullan ja hopean avulla on luotu yllättävänkin runsaasti merkityseroja Suomen sotilasarvomerkkien ja sotilasvarusteiden historiassa. Ruusukkeiden väristä erotti ennen jatkosotaa aktiivi- ja reserviupseerit.

Juuri jatkosodan kynnyksellä 13.6.1941 annettiin asetus, jonka mukaan reserviupseerien arvomerkkiruusukkeet pitää vaihtaa himmeän hopean värisistä ”tinanapeista” messinkiruusukkeiksi. Ehkä tarkoitus oli antaa reserviupseereille tunnustusta talvisodan ponnistuksista ja motivoida heitä yhä suurempiin koitoksiin. Ylijohtohan toki tuolloin jo tiesi, että jatkosota on kohta alkamassa.

Erikoisupseerien arvomerkeissä vallitsi sama käytäntö. Jos vaikkapa lääkintäkapteeni oli reserviläinen, hänen ruusukkeensa olivat hopeanväriset. Erikoisupseereilla oli – ja on yhä – kauluslaatassa ruusukkeiden edessä ammattimerkki. Erikoisupseerien ammattimerkki oli tinanappikaudellakin kullanvärinen eli sen väri ei riippunut erikoisupseerin taustasta.

Saman kapteenin kauluslaatta ennen (alapuolella) ja jälkeen (yläpuolella) kesäkuun 1941 muutoksen.

Reserviläisyyttä ei enää ilmaistu

Yhtenäisen arvomerkistön käyttöön ottaminen merkitsi tavallaan siirtymistä eräänlaiseen yhtenäispäällystöön sodan ajan upseerien osalta. Jaottelu aktiiviupseereihin ja reserviupseereihin poistui myös siten, että reserviupseerien ei enää tarvinnut tuoda reserviläisyyttään esiin esimerkiksi asiakirjoja allekirjoittaessaan. Reserviluutnantista tuli luutnantti ja reservimajurista majuri. Kesäkuun 1941 asetus määräsi samoin myös reservin aliupseerien osalta, eli entisestä reservikersantista tuli pelkkä kersantti.

Talvisodan aikaisten dokumenttien allekirjoituksissa esimerkiksi komppanianpäällikkönä palvelleen reservin luutnantin titteli nimen alla on muodossa reserviluutnantti – siis yhteen kirjoitettuna ja sana reservi perusmuodossa eikä genetiivissä. Nykyisin titteli kuuluu virallisesti ilmaista muodossa luutnantti reservissä, lyhenteenä ltn (res.) eli maininta statuksesta ilmaistaan arvoasteen jälkeen aivan kuten esimerkiksi eversti (evp.). Silti etenkin puhekielessä henkilö yleensä sanoo olevansa reservin luutnantti ja illan esitelmöitsijän olevan evp-eversti.

Reservin erikoisupseerit käyttivät hopeanvärisiä ruusukkeita, mutta ammattimerkki oli silti kullanvärinen.

Ylipäällikön päiväkäskykö taustalla?

Siemen reserviupseerien arvomerkkien muuttamiseen saattoi lähteä itämään jo ylipäällikön talvisodan päätteeksi antamassa päiväkäskyssä n:o 34 päivämäärällä 14.3.1940.

Päiväkäskyn reserviupseereihin liittyvä kohta kuului näin:

”Kiitän teitä kaikkia, upseereita, aliupseereita ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti painottaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja etevyyttään, millä he ovat täyttäneet tehtävän, joka ei alkuaan ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa prosenttimäärältään sodan korkein, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla velvollisuudentunnolla”.

 

Piimänauhasta keltaisiin natsoihin

Vielä 1930-luvulla aliupseerien olkapoletteihin ommellut arvomerkkikulmakkeet tai -nauhat olivat kanta-aliupseereilla kullanväriset ja reserviläisillä sekä varusmiehillä vaaleat. Edellä mainittu kesäkuun 1941asetus poisti tämänkin eron, mutta silti sota-ajan aliupseerien pukujen olkapäiden arvomerkkinauhat ovat yleensä valkeaa puuvillakangasta, lempinimeltään piimänauhaa tai maitojuovaa.

Saman muutoksen myötä myös reservin aliupseerit saivat halutessaan käyttää kauluslaattoja, joihin arvomerkkikulmakkeet oli ommeltu keltaisella silkki- tai puuvillalangalla tai kaluunanauhalla. Kauluslaattoja käytettiin lähinnä lomapuvuissa. Kenttäpuvussa kauluslaatat – jos niitä ylipäänsä oli – olivat yleensä arvomerkittömiä.

Kadetin olkapolettia kiersi kullanvärinen kaluunanauha, reserviupseerioppilailla ja -kokelailla se oli vaalea.

Kultaa kadeteilla, hopeaa upseerioppilailla

Upseerioppilaat ja -kokelaat saivat nykyiset ”salmiakit” vasta 1960-luvun alussa. Sitä ennen oppilailla oli tyhjä aselajivärinen kauluslaatta, ja olkapoletteja reunustivat vaaleat 7 mm levyiset kaluunanauhat. Kokelailla poletin poikki kulki lisäksi 10 mm:n levyinen vaalea kaluunakulma.

Kadeteilla olkapolettia kiertänyt kaluunanauha oli kullanvärinen. Kadeteilla oli aluksi hyvin lyhyen aikaa tyhjä sotamiehen kauluslaatta, jolloin kadetin tunnisti vain olkapoletin kultareunuksesta. Pian kadeteille määrättiin yliupseerin havunoksallinen kauluslaatta ilman arvomerkkejä, kunnes vuodesta 1941 alkaen kadettien kauluslaatta ja aselajiväri muuttuivat nykyisen kaltaiseksi.

Vaan olipa upseerioppilailla ja -kokelailla lyhyen aikaa 1960-luvun alussa kokeiluarvomerkkeinä kenttäpuvussa hopeanväriset metalliset natsat. Ennen salmiakkeihin siirtymistä kokeiltiin tuplasti korpraalin natsaa leveämpiä – siis kymmenmillisiä – hopeanharmaita suoraan kaulukseen ilman kauluslaattoja kiinnitettyjä natsoja. Oppilaalla niitä oli yksi ja kokelaalla kaksi.

Keskellä on reserviupseerioppilaan hopeanvärinen kokeiluarvomerkki 1960-luvun alusta. Vertailun vuoksi vasemmalla on vääpelin natsa ja oikealla korpraalin.

Sotilasvirkamiesten hopeatähdet

Sotilasvirkamiehet saivat nykyisen kaltaiset kauluslaattansa sekä arvomerkkitähdet niihin jatkosodan aikana. Tähdet olivat tuolloin hopeanväriset riippumatta siitä, oliko sotilasvirkamies vakituisessa virassa vai reservistä palvelukseen käsketty. Tähtien lisäksi kauluslaatassa oli kullanvärinen miekkatunnus, sotilasslangilla juustoveitsi. Kauluslaatan arvomerkeissä oli siis kahta heraldista väriä kuten erikoisupseereilla.

Sotilasvirkamiesten arvomerkkikäytäntö muuttui nykyisen kaltaiseksi 1950-luvun lopulla, jolloin kauluslaattoihin tehtiin muutoksia laajemminkin pukumalliston m/58 käyttöön oton myötä. Tuolloin sotilasvirkamiehen tähdet muuttuivat kullanvärisiksi ja miekkatunnus korvattiin samanlaisella ammattimerkillä, jollaista jo käyttivät erikoisupseerit. Ammattimerkkejä oli seitsemän erilaista. Sotilasvirkamiehen kauluslaatasta näki nyt, edustiko hän vaikkapa insinööri- tai talousalaa. Tämä merkintätapa on voimassa yhä.

1950-luvun lopulta alkaen sotilasvirkamiesten arvomerkkitähdet ovat olleet kullanväriset.

Kuutamovääpelit ja muut sotilasalivirkamiehet

Ammattiryhmä nimeltään sotilasalivirkamiehet lienee jo painunut lähes unohduksiin. Heitä kuitenkin palveli ainakin vielä 1960-luvulla Puolustusvoimien riveissä. Kauluslaattojen arvomerkkeinä heillä oli samanlaiset brodeeratut eli ommellut natsat kuin aliupseereilla erona kuitenkin se, että sotilasalivirkamiesten natsat olivat hopeanväriset aliupseerien natsojen ollessa keltaiset. Vääpeleillä ja sotilasmestareilla kauluslaatan kaluunakulma oli yleensä kanttinauhaa, sotilasalivirkamiehen kyseessä ollen siis hopeanväristä.

Hopeanatsaista vääpeliä kutsuttiin sotilasslangilla kuutamovääpeliksi. Vaan keitä olivat nämä sotilasalivirkamiehet? Heidät oli palkattu siviilistä sellaiseen Puolustusvoimien aliupseeritehtävään, johon heidän henkilökohtainen sotilasarvonsa ei riittänyt. Usein he olivat jonkin teknisen ammatin taitajia, kuten lentokoneasentajia, eli heidät oli palkattu siviiliosaamisensa perusteella. Sotilasalivirkamiehiä palveli myös esimerkiksi radiosähköttäjinä ja varastonhoitajina.

Sotilasalivirkamiesten natsat olivat hopeanväriset. Sotilasslangilla puhuttiin kuutamokersanteista. Kuvassa on kersanttia vastaavan Ilmavoimien sotilasalivirkamiehen kauluslaatta.

Hopeaa aluksi sotilaspastoreillakin

Kauluslaattojen tultua käyttöön puvun m/36 myötä sotilaspapeista vain sotarovastilla oli kullanvärinen risti kauluslaatassa, muiden sotilaspappien risti oli hopeanvärinen. Ristejä ympäröivät palmunlehvät.

Kun talvisotaa enteilevän YH:n aikana kutsuttiin siviilistä pappeja sotilaspapin tehtäviin, heille määrättiin arvomerkiksi hopeanvärinen risti ilman lehviä. Samanlaiset hopearistit olivat myös yksikön pastoreiksi määrätyillä teologian ylioppilailla.

Heinäkuussa 1941 sotarovastin virka muuttui kenttäpiispan viraksi, ja pari kuukautta sen jälkeen sotilaspappien arvomerkkejä yhtenäistettiin. Todennäköisesti siitä alkaen sotilaspastorien kauluslaattaristit olivat kullanväriset teologian ylioppilaiden jatkaessa hopeanvärisillä risteillä. Kesäkuussa 1941 julkaistussa virkapukumääräyskokoelmassa mainitaan pastorien ristit hopeanvärisiksi, mutta vuonna 1942 painetussa versiossa ristit määritellään kullanvärisiksi. Tästä voi päätellä muutoksen liittyneen heinäkuun 1941 muutoksiin.

Ylempänä on nykyinen prikaatikenraalin kauluslaatta ja alla vanha prikaatinkenraalin laatta.

Prikaatikenraalin hopealeijona

Tuorein arvomerkin väriin liittynyt tapaus oli prikaatikenraalin varhaisin merkintätapa. Kun arvoaste tuli suomalaiseen arvomerkkijärjestelmään 1990-luvun puolimaissa, arvoasteen nimi oli prikaatinkenraali – prikaati siis genetiivimuodossa.

Prikaatikenraalin alkuperäinen kauluslaatta oli yleisesikuntaeverstin laatta, jossa oli yksi hopeanvärinen leijona. Everstin laatasta luovuttiin hyvin pian ja kenraalikunnan kauluslaatoissa siirryttiin neliportaiseen käytäntöön, jolloin prikaatikenraalin laataksi tuli tavallinen yhden leijonan kenraalilaatta eli aiempi kenraalimajurin kauluslaatta.

Maa- ja Ilmavoimien lippalakin leukanyörin väri vaihtuu kapteenista majuriin siirryttäessä. Vasemmalla eläinlääkintäeverstin lakki m/49 ja oikealla jalkaväen kapteenin lakki m/87.

Lakin leukanyöri kertoo arvoasteen

Maa- ja Ilmavoimissa lakillakin ilmaistaan arvoaste-eroja. Niin sanotun koppalakin eli lippalakin m/49 leukanyörin väri vaihtuu kapteenista majuriin siirryttäessä harmaasta kullanväriseksi. Leukanyöri on se nuorapunos, joka on lipan tyvessä lakkimerkin alapuolella. Sama käytäntö koskee juhlapuvun m/87 lippalakkia. Leukanyörin väriero oli jo lippalakissa m/22 ja siirtyi sellaisenaan uuteen lippalakkiin sotien jälkeen.

Vuoteen 1974 asti Maa- ja Ilmavoimien leukanyörejä oli kolmenlaisia. Aliupseerien lakin leukanyöri oli mustaa kiiltonahkaa eli lakeeria, yliupseereilla ja kapteeneilla se oli harmaa kuten nykyään sekä esiupseereilla ja kenraaleilla keltainen. Kanta-aliupseerien muuttuessa toimiupseereiksi vuonna 1974 heidän pukuihinsa ja arvomerkkeihinsä tuli eräitä muitakin muutoksia, joihin ei nyt paneuduta tarkemmin.

Merivoimien linja on selkeä: Merivoimien lippalakin m/30 leukanyöri on aina mustaa kiiltonahkaa käyttäjänsä sotilasarvoon katsomatta. Kullan kimallusta lakkiin tulee vasta esiupseeritasolla, jolloin lipan reunaan tulee kullanvärinen tammenlehvänauha. Amiraaleilla tammenlehvänauhoja on kaksi.

 

Poliisien tinaruusukkeet

Poliisiupseereilla oli 1950-luvulle asti samanlaiset hopeanväriset arvomerkkiruusukkeet kuin aiemmilla reserviupseereilla. Kyse nähtävästi olikin täsmälleen samoista ruusukkeista.

Kauluslaatat poliisiupseerien puvuista poistuivat avokaulaisen virkapuvun m/51 myötä. Silloin arvomerkeiksi tulivat kaluunat, joilla myös on täysin selvä analogia sotaväen arvomerkkeihin. Tähän vertailuun palataan erillisessä artikkelissa.

 

Lähteitä:

Petteri Leino: Asepuku m/36 (1998)

Marko Palokangas: Itsenäisen Suomen sotilasarvot ja -arvomerkit (2000)

Puolustusvoimien ohjesäännöt, oppaat ja normit