Valkeakosken Sääksmäellä ei ole jääty korona-aikana lepäämään laakereille. Rironmäen entiselle soramontulle alettiin hiljattain tehdä uutta 7,5 hehtaarin kokoista airsoft-pelialuetta. Sääksmäen Reserviläiset ovat suunnitelleet aluetta sillä silmällä, että pelaajien ja reserviläisten lisäksi sitä voisivat käyttää viranomaisetkin kuten Puolustusvoimat ja poliisi.
Alueella on myös kuntoilureittejä, ja se aiotaan pitää jatkossakin myös ulkoilualueena.
– Tavoitteena on ollut tehdä kyläläisille yhteinen paikka, mutta samalla myös meille oma tila, jollaista ei ole ennen ollut, Sääksmäen Reserviläisten puheenjohtaja Ilkka Saarinen sanoo.
Säres Centeriksi nimetty alue sijaitsee Hämeenlinnan ja Tampereen välissä, moottoritien E12 läheisyydessä. Alueen airsoftaajat (kuula-asepeli), jotka ovat pääasiassa nuoria miehiä, ovat kiinnostuneita pelipaikasta.
Nuorten houkutteleminen reserviläistoimintaan onkin yksi projektin tavoitteista.
– Meillä on Sääksmäellä samoja ongelmia kuin monella muulla yhdistyksellä, eli väki vanhenee, ja nuorille pitäisi keksiä kiinnostavaa toimintaa. Olemme viime aikoina saaneetkin uusia nuoria jäseniä, ja jäsenkasvua voisi odottaa tulevan noin 10 prosenttia tänä vuonna.
Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.
Pelit käyntiin noin vuoden päästä
Vuokrasopimus alueesta on tehty 10 vuodeksi. Hankkeeseen on saatu rahoitusta Pirkan Helmeltä, ja sen budjetti on yli 100 000 euroa. Ely-keskuksen lopullista päätöstä rahoituksesta odotetaan vielä, mutta työt on jo saatu aloitettua.
– Tästä tulee hieno paikka, jonka uskon elävöittävän kylää ja Valkeakoskea. Tämä hyödyttää alueen yrittäjiä. Airsoftin pelaajia voi olla parhaimmillaan tuhatkin, kun he lähtevät liikkeelle, sääksmäkeläinen Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Kari Salminen sanoo.
Salminen arvioi, että ensi keväänä alueella voitaisiin käynnistää airsoft-pelit. Kaikkiaan rakentamiseen on varattu kolme vuotta aikaa.
Lisää aiheesta Reserviläisen seuraavassa numerossa.