• Historia
  • Vapaaehtoinen maanpuolustus

Sturmbock-linjan kartoittaminen Käsivarren Lapissa vei kolme vuotta – Aleksi Rikkinen ja Emil Kastehelmi kertovat, millainen urakka oli

Saksalaiset rakensivat vuosina 1942–1944 puolustuslinjan, joka nyt vasta kartoitettiin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan.

Mika Hirvonen

Aleksi Rikkinen ja Emil Kastehelmi kartoittivat kahdestaan koko Sturmbock-linjan. Työ vei monta vuotta. "Tulevana kesänä pidetään tieteellinen tauko", Kastehelmi nauraa.

Kartta tutkimusalueesta. Tekijä: Aleksi Rikkinen

Yksi museoiden tarkoitus on saada ihminen ajattelemaan. Helsinkiläisellä Aleksi Rikkisellä pyörä pyörähti pykälää isomman kierroksen hänen vieraillessaan Enontekiöllä Käsivarren Lapissa sijaitsevassa Sturmbock-museossa.

Sturmbock on saksalaisten vuosina 1942–1944 rakentama puolustuslinja. Rikkiselle kävi museon työntekijän kanssa keskustellessa ilmi, että puolustuslinjaa ei oltu kokonaisuudessaan kartoitettu kertaakaan. Rikkinen otti asian puheeksi lapsuudenystävänsä Emil Kastehelmen kanssa, joka on Rikkisen ohella kiinnostunut sotahistoriasta.

– Aleksi esitteli tämän minulle pietarilaisessa sushibaarissa eräänlaisena kulttuuritekona. Olin heti kiinnostunut ja siltä istumalta päätimme alkaa hakea rahoitusta hankkeelle ja kartoittaa, mitä kaikkea projekti konkreettisesti vaatisi, Kastehelmi kertoo nauraen kesän 2017 tapahtumia.

Lopulta idea paisuisi projektiksi, joka tulisi viemään kaksikolta seuraavat kolme kesää ja lukemattomia muita tunteja päälle. Ensimmäisenä vuonna he kartoittivat Sturmbock-linjan taisteluasemia ja etulinjaa. Toisena vuonna vuorossa olivat selustan asemat sekä Eisbär-linja, joka sijaitsee Suomen ja Norjan rajaseudulla, osittain Suomen puolella.

– Aineistojen perusteella havaitsimme, että vielä syvemmällä erämaassa sijaitsee Eisbär-sivustansuoja-asema, joka on vielä Sturmbock-linjaakin tuntemattomampi. Kartoitimme Eisbäristä Suomen puolen asemat sekä muutaman tukikohdan Norjan puolella, Kastehelmi kertoo ja lisää kolmannen kesän kuluneen pääasiassa aineistojen täydentämiseen.

Kartoitustyö on vaatinut koko linjan läpi kävelemistä. Reservin Mentorien koordinaattorinakin toimivan Kastehelmen mukaan osa paikoista oli vaikeasti saavutettavissa. Hänen arvionsa mukaan reitillä oli alueita, jossa ei juurikaan ole kukaan käynyt toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Iso apu kartoituksessa oli myös Rikkisen tausta. Hän opiskelee Helsingin yliopistolla maantiedettä. Perinteisten ilmakuvien lisäksi kaksikko hyödynsi Maanmittauslaitoksen avointa laserkeilausdataa. 2000-luvulla yleistyneen kaukokartoitusmenetelmän etu perinteisiin ilmakuviin verrattuna on siinä, että laserkeilaus läpäisee kasvillisuutta ja se tuottaa pinnanmuotoja kuvaavaa korkeusdataa.

– Toinen tärkeä lähde oli Maanmittauslaitoksen ilmakuvat 1960-luvulta. Tunturikoivikkokin haittaa jo kohteiden havaintoja ja yleensä siellä on jotain varvikkoa. 1960-luvun kuvissa linja erottui vielä paljon selvemmin kuin tämän päivän kuvissa, Rikkinen kertoo.

Lentopommin pyrstö nojaa tunturikoivuun. Kuva: Emil Kastehelmi

Tutkimus paikan päällä oli silmiä avaavaa. Aikanaan panssarintorjuntalinjan RUK:ssa käynyt Rikkinen kokee inttiaikojen olleen hyödyksi kartoitustyössä.

– Väitän, että pst-puolesta oli etua, kun kartoitimme esimerkiksi tykkiasemien sijainteja. Se tausta antoi lisäsilmää työhön.

Kastehelmellä on puolestaan vyöllään käytynä sissipuolen RUK. Hän myöntää olleensa helsinkiläiskaveruksista se vähemmän luonnossa liikkunut, mutta toteaa intin auttaneen myös häntä projektissa.

– Onhan moni intissä opittu taito ollut ihan keskeisessä roolissa kenttätyötä tehdessä. Ensimmäisenä vuonna meillä oli matkassa puolijoukkueteltta ja kamiina. Kahden reserviupseerin voimin nousi paikat hienosti, Kastehelmi nauraa.

Siinä missä Rikkisellä oli päävastuu maantieteellisestä työstä, oli Kastehelmen yksi rooleista dokumentoida kaikki mielenkiintoinen tarkasti.

– Halusin, että se valokuva-aineisto on kattava. Totuus on, että ei se linja vuosien saatossa siellä paremmaksi muutu. Myös esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttama pusikoituminen ja nopeutuva lahoaminen hävittävät sodan jäänteitä. On tärkeää saada nämä asiat dokumentoitua myös seuraaville sukupolville.

Kaksikon linjalle tuoma julkisuus on Kastehelmen mukaan omalla tavallaan hieman kaksipiippuinen asia. Kiinnostus historiaa kohtaa on aina hyvästä, mutta täysin ilman negatiivisia puolia asia ei ole.

– Onhan se linja ennen meidän toimintaamme ollut tuntemattomampi. Alueella kävijöiden määrä on varmasti kasvanut. Monet siellä olevista rakenteista ovat tosi heikkoja jo vuosien lahoamisen takia, ja ihmistoiminta ei yleisesti edistä tämänkaltaisten kohteiden säilyvyyttä. Se on tämän popularisoinnin riskipuoli.

Piikkilankakerä tunturissa. Kuva: Emil Kastehelmi

Kaksikko on kerännyt tutkimusten tuloksia ja kuvasaldoa verkkoon suuremmallekin yleisölle osoitteeseen forgottenfronts.fi sekä Instagram-tilille forgottenfronts. Alueelta on löytynyt kaikkea mielenkiintoista aina virittämättömistä hyppymiinoista ajoneuvojen osiin. Pienten käyttötavaroiden ohella alueelta löytyi erilaisia tykistöasemia ja huoltopaikkoja. Ehkä kaikista mielenkiintoisinta antia ovat olleet kuitenkin olleet aiemmin tuntemattomat vankileirit, joita alueelta löytyi useita.

Viimeisenä kesänä kaksikon mukana oli dokumenttiryhmä tekemässä kansainvälistä Untold Arctic Wars –dokumenttisarjaa, jonka useammassa jaksossa Rikkinen ja Kastehelmi ovat mukana. Tämän hetken tietojen mukaan Yle esittää kuusiosaisen sarjan ensi vuonna. Kastehelmi myöntää, että dokumentin takia aivan kaikkia kortteja ei vielä ole paljastettu suurelle yleisölle.

– Aika kiinnostavia juttuja tulee vielä lisää ilmi, joita ei ole ollut vielä julkisuudessa. Siitä tulee ehdottoman hieno homma, kun se tulee julki.

Vankileirialueet piikkilankoineen saivat kaksikon monesti miettimään elämän raadollisuutta sen ajan oloissa.

– Vankileirit ovat olleet mieleenpainuvia ja kuumottavia, kun tietää kuinka raadollista se ihmisten kohtelu on voinut olla. On niitä kaikkia ihmiskohtaloita tullut mietittyä, Kastehelmi toteaa.

Aika on jättänyt jälkensä romahtaneeseen korsuun. Kuva: Emil Kastehelmi

Pelkkää kenttätyötä Sturmbockin kartoittaminen ei ole ollut. Rikkisen mukaan arkistotyöskentely on ollut keskeistä työn onnistumisen kannalta. Suomen arkistoista linjasta löytyi vähän hyödyllistä tietoa, mutta Rikkinen ehti ennen koronan toista tulemista käydä Saksassa Freiburgin sotilasarkistoissa penkomassa.

– Ilman koronaa olisi varmasti oltu enemmänkin arkistoissa. Onneksi ehdin olla kolme päivää siellä Freiburgissa kuvaamassa ryhmityskarttoja ja muita dokumentteja.

Parivaljakolla oli pohjatietona yksi saksalaispioneerien tuottama linnoitussuunnitelma aloituskartaksi. Mikään yksi yhteen -kokonaisuus kartta ja todellisuus eivät kuitenkaan olleet.

– Se oli tilanne Sturmbockissa, kun rakentajaosasto lokakuun lopussa 1944 lopetti siellä.  Siitä näki suunnitelmia, mutta totuus oli monesti erilainen. 7. Vuoristodivisioona otti alueen haltuun ja jatkoi linnoittamista ainakin vielä kuukauden paikan päällä.

Ehkä hieman yllättäen myös venäläisten arkistot ovat olleet tutkimustyössä suureksi hyödyksi. Moskovassa kaksikko ei ole käynyt, mutta netin avulla niidenkin arkistoiden tonkiminen on onnistunut.

– Venäläisiä parjataan arkistojen salailuista monesti, mutta heidän digitointityönsä on hyvin pitkälle edennyttä. Esimerkiksi Saksasta saatu sotasaalismateriaali on nykyään hyvin digitoitu ja vapaasti käytettävissä.

Korsu ja etulinjan taisteluhauta hahmottuvat hyvin ilmasta. Kuva: Aleksi Rikkinen

Valtava ponnistus on nyt saatu päätökseen, mutta lopullisesti kaksikko ei aio sotahistoriaa haudata. Tulevana kesänä ei ole suunnitelmia, mutta mitä todennäköisemmin myöhemmin tulevaisuudessa pohjoisen taistelukentät kutsuvat. Kastehelmen mukaan Petsamo voi olla byrokratian ja maailmantilanteen liian työläs rasti, mutta Ivalosta etelään sijaitseva Schutzwallin puolustusasema tai enimmäkseen Norjan puolelle kurottava Lyngen-asema voisivat olla potentiaalisia kartoituskohteita.

– Tulevana kesänä pidetään joka tapauksessa tieteellinen tauko, pikkaisen pitää olla taukoa, Kastehelmi nauraa.

Muun muassa Saitsikurun alueella sijainneet asemat olivat suomalaisten ilmapommitusten kohteena. Kuva: Aleksi Rikkinen