Suomalaiset pioneerijoukot ovat kehittyneet itsenäisyyden aikana työjoukoiksi mielletyistä linnoitteidenrakentajista monipuoliseksi ja moderniksi erikoisaselajiksi.
Mielikuva pioneeritoiminnasta pelkistyy helposti suluttamiseen ja erityisesti miinoittamiseen. Kyse on kuitenkin hyvin paljon muustakin. Pioneeritoiminta kuuluu käytännössä kaikille joukoille, koska onhan taistelijan poteron kaivaminenkin pioneeritoimintaa.
– Pioneeriaselaji on kokoonsa nähden erittäin monipuolinen, mutta suluttaminen on suuressa roolissa aivan aiheellisesti, toteaa pioneeritarkastaja, eversti Riku Mikkonen.
Pioneeritoiminnalla pyritään estämään tai suuntaamaan vihollisen kulkua sekä edistämään oman joukon liikettä. Omien joukkojen suojaaminen linnoitteilla ja muilla rakenteilla on oleellinen osa pioneeritoimintaa.
Aselajin sisällä erotellaan pioneerijoukot ja suojelujoukot, joten myös kemiallisilta, biologisilta ja ydinaseilta sekä säteilyltä suojaaminen kuuluu toimenkuvaan. Miinamateriaali ja pioneerikalusto edustavat aineellista suorituskykyä. Niiden menestyksekäs käyttö puolestaan edellyttää hiottuja ja harjoiteltuja menettelytapoja sekä osaamista.
Suomessa suluttamisjärjestelmää on kehitetty, vaikka monessa maassa siitä on jopa kokonaan luovuttu.
– Suomen puolustusvoimilla on kokoluokassaan ja länsimaisena asevoimana poikkeuksellinen hyvä kyky suluttaa.
Pioneeriaselajilla ei ole enää omaa joukko-osastoa, mutta varusmiehiä kouluttavia pioneeripataljoonia, -komppanioita tai -joukkueita on lähes kaikissa Maavoimien joukko-osastoissa sekä Merivoimissa Uudenmaan prikaatissa. Pioneeriaselajin kehtona oli Koria vuoteen 1967 asti. Tuolloin Pioneerirykmentti jaettiin kahdeksi pataljoonaksi. Kymen Pioneeripataljoona jatkoi Korialla, josta se vuonna 1994 siirtyi Vekaranjärvelle, missä se toimii edelleen. Keuruulla aloitti vuonna 1967 Keski-Suomen Pioneeripataljoona, joka toimi siellä myöhemmin myös osana vuonna 2014 lakkautettua Pioneerirykmenttiä. Lakkautetun rykmentin toiminnot jakautuivat Maasotakouluun ja valmiusprikaatien pioneeripataljooniin.
– Itsenäinen pioneerijoukko-osasto olisi tietenkin hieno asia, mutta toisaalta pioneeriaselaji on tukeva aselaji, ja yhteistoiminta on meille kaikki kaikessa.
Pioneerikoulu kouluttaa edelleen kantahenkilökuntaa, ja Maavoimien tutkimuskeskuksessa pioneerit tekevät aselajiin liittyvää tutkimustyötä.
– Pioneeripataljooniemme yhteydessä toimii kolme osaamiskeskusta, joilla on koulutus- ja kehittämistehtäviä. Aselajimme tulevaisuus sekä kouluttamisen että muunkin kehittämisen osalta on valoisa, näkee eversti Mikkonen.
Suomalaisten pioneerijoukkojen juuret juontavat Schmardenin taisteluun ja suomalaisiin jääkäreihin, jotka kartuttivat taistelukokemustaan ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. Taistelu käytiin 25.7.1916 Latviassa Schmardenin kylässä, ja kunniakkaasta päivämäärästä tuli aselajin vuosipäivä. Kylään on pystytetty muistomerkki taisteluun osallistuneiden suomalaispioneerien kunniaksi.
– Suomalaisen Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania hyökkäsi saksalaisten kanssa eteentyönnetyn venäläisen puolustusaseman kimppuun ja tuhosi sen. Tämä hyökkäystaistelu oli ainutlaatuinen Jääkäripataljoona 27:n historiassa, kertoo pioneeritarkastaja.
Jääkärit toivat saamansa pioneeriopin Suomeen. Ensimmäisen maailmansodan asemasotaluonne painotti kenttälinnoitustöitä. Muina painopisteinä olivat vesistönylitys pikasiltoja käyttäen sekä taistelupioneeritoiminta, johon kuului esimerkiksi iskuosastomainen taisteluhaudan vyöryttäminen ja vastustajan puolustusasemien tuhoaminen.
– Suhtautuminen pioneereihin erikoiskoulutettuna jalkaväkenä tuli jääkärien mukana Saksasta.
Itsenäisen Suomen puolustusvoimien alkuaikoina oppia haettiin muualtakin. Maailmansodan voittajiin kuuluneen Ranskan vaikutus näkyi menetelmien, kaluston ja taktiikan kehityksessä. Ranskalaisen näkemyksen mukaan kaikkien joukkojen piti hallita tavanomaiset rakentamistyöt, ja pioneereja tuli käyttää vain erikoiskoulutusta vaativissa tehtävissä. Koko 1920-luvun ajan pioneeritoiminta oli kuitenkin pääasiassa kenttälinnoittamista ja vesistöjen ylityksen tukemista.
Pioneeriaselaji muotoutui 1930-luvulla toimintatavoiltaan, pääperiaatteiltaan ja erityisesti taktiikan osalta sellaiseksi, jona sen nykyäänkin pitkälti tunnemme. Liikkeenedistämisen rooli kasvoi, suluttaminen miellettiin merkittäväksi pioneerijoukkojen erityisosaamiseksi ja pioneerijoukkojen toiminta nivoutui muiden joukkojen tukemiseksi.
– Taktiset periaatteet sekä joukkojen varustelu ja koulutus olivat kuitenkin vielä kehitysvaiheessa lähdettäessä talvisotaan.
Keskeneräisyys selätettiin ammattitaidolla ja improvisoinnilla, ja muiden joukkojen taistelujen tukemisessa onnistuttiin. Kun teollisesti valmistetuista miinoista oli pulaa, pioneerit kehittivät ja valmistivat miinoja itse.
– Aselaji löi itsensä talvisodassa läpi, ja silloin monet jalkaväkijohtajat ymmärsivät pioneeriaselajin arvon.
Jatkosotaan mennessä miinoittaminen ja suluttaminen olivat ottaneet aimo harppauksen niin materiaalin kuin suluttamistaktiikankin osalta. Talvisodan kokemukset johtivat muutoksiin pioneerijoukkojen organisaatiossa, ja joukkojen määrääkin lisättiin. Joukkoja varustettiin työkoneilla samalla kun kehitettiin aselajien välistä yhteistyötä.
Sotien ajan vaatimukset pioneeriaselajille elivät sodan vaiheiden ja operaatioalueiden mukaisesti. Menestys kiteytyi kaikkien aselajien ja puolustushaarojen yhteistoimintaan, ja pioneereilla oli siinä tärkeä rooli.
– Aselajin kaikki osa-alueet kehittyivät sotien aikana, ja sotakokemusten pohjalta luotiin sodanjälkeisen kehityksen suuntaviivat.
Pioneeritoiminnan kehitys sotien jälkeen on usein ollut osa laajempaa kokonaisuutta kuten operatiivisten puolustusratkaisujen tai organisaatioiden muutoksia. Merkittävä muutos voi toisaalta olla hyvinkin yksinkertainen kuten telamiina 65/77:n kehittäminen.
– Ikoninen, yksinkertainen ja luotettava panssarimiina on käytössä pitkälle tulevaisuuteen.
Suojeluala liitettiin onnistuneesti pioneeriaselajiin vuonna 1991, minkä jälkeen suojelujoukkojen suorituskykyä on kehitetty määrätietoisesti osana isompaa kokonaisuutta. Suojelu (CBRN) ja erikoisraivaaminen (EOD, IEDD) ovat muotoutuneet erikoisosaamista vaativiksi toiminnan lajeiksi. Pioneerijoukkojen vahva panos rauhanturvaamis- ja kriisinhallintaoperaatioissa 1990-luvulta lähtien on osaltaan laajentanut aselajin osaamista.
Materiaalihankkeissa kotimainen kehitys ja valmistus ovat vaihdelleet kausittain ulkomaisten hankintojen kanssa. Kylmän sodan aikana kalustoa hankittiin paljon idästä. Sitten koitti länsikaluston aika. Näkyvä 2000-luvun muutos on ollut saksalaisten Leopard-alustaisten silta- ja raivauspanssarivaunujen käyttöönotto.
– Muutos vastasi tuettavien mekanisoitujen joukkojen tarpeeseen ja toi samalla pioneereille uutta kykyä ja osaamista.
Ukrainan sodassa on konkretisoitunut kaikkien pioneeritoiminnan osa-alueiden eli suluttamisen, liikkeenedistämisen, suojanedistämisen ja suojelun merkitys. Kullakin on yhä oma roolinsa nykyajan taistelukentällä.
Nato-jäsenyys puolestaan avaa pioneeritoimintaan uuden ulottuvuuden.
– Suomalaiset pioneeri- ja suojelujoukot ovat erittäin tarkoituksenmukaiset omiin olosuhteisiimme ja tarpeisiimme. Tapamme toteuttaa suojanedistäminen valmiusrakentamisjärjestelmän avulla sekä suluttamiskykymme ovat kansainvälisessäkin vertailussa kovaa valuuttaa, kiteyttää eversti Mikkonen.
