Suomalainen prikaatikenraali Matti Honko aloitti 1. joulukuuta erityistehtävässä Yhdysvaltain armeijan 10. vuoristodivisioonan komentajan neuvonantajana. Hongon nimitys on osa maiden välistä Personnel Exchange -ohjelmaa. Tasavallan presidentti on antanut Hongolle prikaatikenraalin palvelusarvon erityistehtävän hoidon ajaksi.
10. vuoristodivisioona on kevyt jalkaväkidivisioona, jonka tukikohta on Fort Drum New Yorkissa. Suomen puolustusministeriön mukaan divisioonan taisteluprikaateja on lähetetty yli 20 kertaa sekä Irakiin että Afganistaniin tukemaan Iraqi Freedom -operaatiota sekä Enduring Freedom -operaatiota.
Honko on aiemmin toiminut muun muassa Kaartin jääkärirykmentin komentajana, Porin prikaatin esikuntapäällikkönä, Jääkäritykistörykmentin komentajana Panssariprikaatissa sekä puolustusministeriössä kansliapäällikön avustajana.
– Maidemme välinen puolustusyhteistyö on syventynyt vuosi vuodelta. Prikaatikenraali Hongon nimitys merkittävään tehtävään vuoristodivisioonan johtoon on vain yksi esimerkki pitkälle viedystä ja monipuolisesta yhteistyöstä sekä molemminpuolisesta arvostuksesta sotilaskoulutuksen ja kansainvälisen osaamisen osalta, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) toteaa tiedotteessa.