• Kalusto

Suomi ja Latvia pääsivät sopimukseen yhteisen panssariajoneuvojärjestelmän kehittämisestä

Ajoneuvo kehitetään Patria 6x6 -prototyypin pohjalta.

Patria

Ajoneuvo kehitetään Patria 6x6 -prototyypin pohjalta.

Suomen ja Latvian välinen sotilasajoneuvoyhteistyö otti torstaina harppauksen eteenpäin, kun maiden ja Patria Land oy:n välinen tuotekehitys sopimus allekirjoitettiin.

Osapuolet sopivat yhteisen panssaroidun ajoneuvojärjestelmän luomisesta. Sopimus liittyy maiden viime keväänä allekirjoittamaan yhteistoimintapöytäkirjaan.

 

Sopimuksen tarkoituksena on kehittää Patria Land oy:n valmistamasta ajoneuvoteknisestä Patria 6×6 -prototyypistä maiden yhteisten vaatimusten mukainen yhteinen panssariajoneuvoalusta sekä siihen perustuva miehistönkuljetuspanssariajoneuvo ja johtamispaikka-ajoneuvo. Sopimus mahdollistaa myös yhteisten ylläpito-, logistiikka-, koulutusratkaisujen tai tuotekehityspakettien kehittämiseen tähtääviä kokonaisuuksia.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) arveli torstain tiedotustilaisuudessa, että ajoneuvoja voidaan valmistaa jopa yli sata per maa.

– Hanke on nyt vielä alussa, joten tarkempia lukumääriä ei voi sanoa tässä vaiheessa, Kaikkonen sanoi.

 

Kaikkonen toteaa, että molemmat maat ovat projektissa kykeneet sovittamaan vaatimuksensa yhteen.

– On hienoa, että COVID-19 -epidemiaoloista huolimatta kykenemme jatkamaan kahdenvälistä materiaaliyhteistyötä tällä tavoin, Kaikkonen sanoo.

Tuotekehitystyötä ohjaa ja valvoo Suomen ja Latvian yhteinen tuotekehitysorganisaatio, jossa Suomi toimii johtovaltiona. Tuotekehitysvaihe kestää vuoden 2021 loppuun, ja tuotekehityssopimuksen solmimisen jälkeen maat voivat aloittaa neuvottelut mahdollisista sarjahankinnoista.

Jalkaväen tarkastaja, eversti Rainer Peltoniemi Maavoimien esikunnasta kertoo hankkeen olevan merkittävä päänavaus jalkaväen ja koko Maavoimien liikkuvuuden kehittämiselle ja joukkojen uuden suorituskyvyn luomiselle.

– Yhteisen tutkimus- ja tuotekehitysprojektin myötä on mahdollista löytää ratkaisuja myös yhteistoimintakyvyn parantamiseen, säästää elinkaarikustannuksissa ja parantaa huoltovarmuutta, Peltoniemi toteaa.

Ensimmäiset toimitukset voisivat olla vuonna 2021. Mahdollisista sarjahankinnoista neuvotellaan kokonaan eri sopimus.

Nyt solmitun tuotekehityssopimuksen arvonlisäverollinen kokonaisarvo on noin 7,3 miljoonaa euroa käsittäen edellä mainitun yhteisen alustan sekä miehistönkuljetusajoneuvo- ja johtamispaikka-ajoneuvovarustuksen tuotekehityksen. Suomi ja Latvia jakavat kustannukset tasan.