Tampereella maanantaina järjestetyssä MTS:n ulko- ja
turvallisuuspoliittisessa yleisötilaisuudessa käytiin keskustelua siitä,
voivatko muut maat johtaa harjoitustoimintaa Suomen maaperällä. Pirkanmaalaisten
eduskuntavaaliehdokkaiden vaalipaneelissa keskusteltiin muun muassa tänä
keväänä järjestettävästä Bold Quest -harjoituksesta.
Panelistit kiistelivät siitä, johtaako Yhdysvallat vai Suomi
Bold Quest -harjoitusta Suomen maaperällä. Asiasta on voinut mediatietojen
perusteella saada sellaisen kuvan, että Yhdysvallat olisi harjoituksen johtaja myös
Suomessa. Näin esitti Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jouni Sirén (vas.). Yleisön joukossa
istunutta puolustusministerin erityisavustajaa Petteri Leinoa pyydettiin tarkentamaan asiaa. Leino sanoi, että
kyseessä on iso harjoituskokonaisuus, jota Yhdysvallat johtaa, mutta Suomessa
harjoiteltavaa osuutta johtaa Suomi.
– Kun harjoitellaan Suomessa, harjoitustoimintaa johtaa
ja toiminnasta on vastuussa Suomi, paneeliin osallistunut MTS:n puheenjohtaja
ja kokoomuksen kansanedustaja Sofia
Vikman painotti.
MTS on puolustusministeriön alainen Maanpuolustustiedotuksen
suunnittelukunta.
Asia herättänyt hämmenystä
puolustusvaliokunnassakin
Viime marraskuussa puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) sanoi Ilta-Sanomissa haluavansa lisätietoja
harjoituksesta ja ihmetelleensä harjoituksen vetovastuuta.
Kari kertoi tuolloin kysyneensä asiantuntijoilta
puolustusvaliokunnan kokouksessa, onko Suomen maaperällä pidettyä harjoitusta
aiemmin johtanut jokin toinen maa.
– Siinä valiokunnan kokouksessa asiantuntijat eivät osanneet tähän vastata,
Kari kommentoi IS:lle.
Sodankylä
päätapahtumapaikkana
Bold Questin voidaan sanoa olevan tavallista kalliimpi
harjoitus Suomessa. Sen hintalapuksi on kerrottu noin 4,5 miljoonaa euroa.
Harjoitukseen osallistuu Suomessa noin 2 200 sotilasta, joista noin 700 on
suomalaista. Osallistuvia maita on vajaa 20.
Suomessa päätapahtumapaikka on Sodankylä, josta käsin Puolustusvoimat johtaa usealla
paikkakunnalla Suomessa sekä ulkomailla tapahtuvaa testaus- ja tutkimustoimintaa
yhteistyössä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan kanssa.
Tapahtumaan osallistuu tietoverkon välityksellä Suomen
rajojen ulkopuolelta useita johtamispaikkoja, järjestelmiä sekä
virtuaalisimulaattoreita.