Reilun kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Gdanskin vilkkaimmista turistikaduista kohoaa arkkitehtonisesti vaikuttava, painovoimaa uhmaava rakennus. Viistoon rakennetut seinät kätkevät sisälleen häkellyttävän laajan museon toisesta maailmansodasta.
Vuonna 2017 avattu Muzeum II Wojny Światowej johdattelee syvemmälle pala kerrallaan. Pieneltä näyttävän huoneen kulman takaa voi paljastua jotain paljon suurempaa kuten pätkä puolalaista kauppakatua tai raunioiksi pommitettu katunäkymää tankkeineen. Näyttely etenee aikajärjestyksessä.
Ensin kerrataan ensimmäisen maailmansodan vaiheita ja eri aatteiden leviämistä. Sitten näyttely etenee toisen maailmansodan tapahtumien mukaisesti atomipommien pudotukseen saakka ja lopuksi museo antaa pohdittavaa sodan seurauksista. Näyttelyt ovat visuaalisesti vaikuttavia. Museossa on paljon kuvia, videoita, interaktiivisia näyttöjä sekä muuta katseltavaa kuten propagandajulisteita, vaatteita ynnä muuta rekvisiittaa. Myös sotakalustoa on runsaasti nähtävillä. Esillä on kymmeniätuhansia esineitä. Esittelytaulujen tekstit on kirjoitettu kiitettävän tiiviisti sekä puolaksi että englanniksi. Yksi näyttelyhuoneista on varattu talvisodalle.
Tarjolla on myös lapsille suunnattu osio: Sivunäyttelyyn on rakennettu toista maailmansotaa edeltänyt koululuokka sekä kolme identtisen kokoista huonetta, jotka esittelevät tyypillisen gdanskilaisen kodin ennen sotaa, sodan alkaessa ja sodan jälkeen. Aikuisellekin on kiinnostavaa tutkia, mitä uhrauksia asunnoissa on pitänyt tehdä sodan edetessä.
(Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.)


Museossa on laaja osio holokaustiin liittyen. Suurten TERROR-kirjainten välistä käveltävään näyttelyyn on rakennettu erityisen vaikuttavia elementtejä, kuten korkeaan huoneeseen lasikehyksiin asetetut satojen keskitysleireillä menehtyneiden uhrien mustavalkoiset kuvat. Museo on silmiä avaava kuvaus siitä, kuinka massiivinen vaikutus toisella maailmansodalla oli erityisesti Puolan siviiliväestöön.
Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton väliin puristuksiin jäänyt maa oli jatkuvien sotarikosten kohteena: lähes viidennes Puolan väestöstä menehtyi ja kaupungit olivat sodan jälkeen suurilta osion raunioina. Museo tuo tavallisten ihmisten kohtalot koskettavasti esiin niin kuvien, tarinoiden kuin esineiden kautta.
Museossa hujahtaa huomaamatta useita tunteja, eikä kaiken perusteellisen tutkimiseen riitä yhden päivän visiitti. Tummanpuhuvat käytävät voivat tuntua turhankin sokkeloisilta, mutta samalla ne ovat kiehtovia. Nurkan takaa löytyy aina uutta katsottavaa.
Toisen maailmansodan museon rakentaminen juuri Gdanskiin on helppo ymmärtää, sillä yli 1000-vuotisen kaupungin historia on moniulotteinen. Museon avaaminenkaan ei sujunut ilman polemiikkia. Vuonna 2017 oikeistohallituksen mielestä Puolan kärsimystä ei tuotu museossa tarpeeksi esille, kun taas ulkopuolisten mielestä Puolan osuus sodasta tuotiin liiankin hyvässä valossa esiin.
Toinen maailmansota alkoi silloin autonomisena vapaakaupunkina Danzigina tunnetun kaupungin rannalla, kun saksalainen taistelulaiva avasi yllättäen 1.9.1939 tulen kohti Westerplatten niemellä sijaitsevaa linnoitusta.
Gdanskiin matkaavalle Westerplatte on myös varteenotettava vierailukohde. Noin kymmenen kilometrin päästä vanhasta kaupungista sijaitsevalla niemellä on pieni museo, vanhojen kasarmirakennusten raunioita sekä massiivinen, 25 metriä korkea muistomerkki.
Sotahistoriasta kiinnostuneille Gdanskissa ja sen lähialueilla on muitakin tärppejä. Noin 35 kilometrin päässä kaupungista sijaitsee Stutthofin keskitysleiri, joka oli ensimmäinen Saksan ulkopuolelle perustettu keskitysleiri.
Toisen maailmansodan museo, Gdansk
– Museo auki tiistaisin kello 10–15 ja keskiviikosta sunnuntaihin kello 10–19.
– Lipun hinta 29 zlotya, noin 7 euroa. Perhelippu (maks. 5 henkilöä) 65 zlotya, noin 15
euroa. Liput voi ostaa ennakkoon verkosta tai suoraan museolta.
– Museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä sekä elokuvanäytöksiä, joista peritään erillinen
maksu. Museossa on myös kahvila ja myymälä.
– Gdanskiin on suoria lentoja Helsingistä (Finnair) ja Turusta (Wizzair).