1980-luvulla käyttöön tullut partiohaalari, eli tuttavallisemmin PaHa, nauttii varsinkin laskuvarjojääkäreiden keskuudessa varauksetonta suosiota. Varustelekan tulkinta partiohaalarista, koko nimeltään Särmä TST L5 partiohaalari, on mielenkiintoinen ja onnistunut päivitys tästä sotilaskäyttöisestä talvikelien moniottelijasta.
Reserviläinen koeajoi talvista temmellysasua monenlaisissa eri tarkoituksissa alkaen korkeamman sykkeen rinkkamarssista taisteluvarustuksen kanssa ja ilman aina sisäampumarataan asti.
Omimmillaan partiohaalari on odotetusti lumisten kelien tiedustelutehtävissä tai rauhallisemmilla siirtymillä kylmissä olosuhteissa. Lämpöeristettynä ja vettä hylkivänä haalari toimii hyvin myös vartiointi- tai kohteensuojaustehtävissä. Odotetusti lumikuvioitu M05-kangas on myös NIR-kelpoinen.
Paksuudeltaan haalaria voi pitää jonkinlaisena kompromissina. Materiaali on varsin lämmintä ja puettuna esimerkiksi talvella käytettävän taisteluvaatetuksen ja -varustuksen päälle, PaHa todella tarjoaa tarpeeksi lämpöä kylmässäkin säässä. Se ei kuitenkaan ole niin paksu, etteikö se päällä voisi kuvitella tekevänsä varsinkin kylmässä säässä vähän hikisempiäkin hommia, vaikka haalari ei varsinaisesti tähän se kaikista optimaalisin valinta olekaan.
Luonteeltaan partiohaalari on sellainen vaatetus, joka harvemmin on jatkuvasti päällä. Tästä syystä vaatteen pakkautumiskysymys on olennainen. L/XL-koon partiohaalari painaa 1,2 kiloa ja se pakkautuu vaatteen kokoon nähden varsin mutkattomasti pienehköön tilaan. Tarvittaessa haalarin voi esimerkiksi survoa sen omaan huppuunsa.
(artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)
Väljähkön leikkauksen ansiosta haalari on myös nopea pukea päälle. Se asettuu hyvin niin plate carrierin kuin chest riginkin kanssa. Haalarin saa puettua joko varusteiden päälle sellaisenaan tai jättäen etuläppää auki siinä määrin kun on tarpeellista. Näin on mahdollista päästä käsiksi varusteisiin, kuten lippaisiin tai juomapulloon. Erityinen bonusmaininta siitä, että etuläppä on mahdollista taitella myös suojaamaan etumusta, jolloin voi välttää vaikka puolustusasemissa maatessa suomalaiselle hiihtäjälle tyypillisen alapään jäätymisriskin. Väljän hupun alle puolestaan mahtuu mutkitta myös kypärä. Oma hyvä lisänsä on kaulan seudulta löytyvä läppä, joka antaa tuulensuojan kaulanseudulle, vaikka sen ympäriltä olisi vetoketjut vedetty alas haalarin alla olevaan plate carrieriin pääsyä varten.
Haalarin vetoketjutus on onnistunut. Lahkeiden sivuissa olevat vetoketjut aukeavat lonkkaan asti, kainaloista löytyvät tuuletusaukot ja edessä olevat kaksi vetoketjua mahdollistavat plate carrieriin tai chest rigiin pääsyn vaivattomasti, jotka myös mahtuvat haalarin alle mutkattomasti. Vetoketjut rullaavat nätisti ja ovat sitä kokoluokkaa, että niitä käyttääkseen ei ole tarpeellista riisua paksuja rukkasia käsistä.
Etupuolelta löytyy sepalusvetjoketju, mutta isompiin kenttähelpotuksiin tarkoitettu verrokki peräpuolelta sen sijaan uupuu. Ehkä talvinen tiedustelutyö maastossa on vain niin hektistä hommaa, että isompia hätiä ei ehdi miettimään.
(artikkeli jatkuu kuvien jälkeen)
Kaikesta näkee, että partiohaalarin uuteen tulemiseen on nähty vaivaa. Yksityiskohdat ovat mietittyjä ja kritisoivaa haalarista on vaikea löytää. Uutena haalari kahisee hieman, mutta tämä tasoittunee käytön myötä. Pienen miinuksen voi antaa vyötärön elastisesta tarrakiristyksestä, jossa nauha voi kömpelöissä käsissä päästä karkaamaan keskellä selkää olevan resorin sisään. Normaalioloissa tämä on pienehkö rasitus, mutta kohmeisilla näpeillä remmien onkiminen selän resorikujan sisältä on turhauttavaa ja tarpeetonta näpertelyä.
Isossa kuvassa partiohaalarin onnistuneet ominaisuudet päihittävät marginaaliset puutteet kirkkaasti. Tarvittaessa partiohaalari on hävyttömän tyylikäs ja toimiva ilmestys vaikka pulkkamäkeen tai latvalinnustusreissuille, mutta omimmillaan PaHa on pitkillä ja rauhallisilla siirtymillä, taukovarusteena tai pidempien tiedustelu- tai tähystystehtävien lämmittäjänä.
400 euron tuotteelta voi odottaa laatua ja Varustelekan tulkinta partiohaalarista vastaa huutoon enemmän kuin kiitettävästi. Vanha klassikko on tuotu onnistuneen modernilla otteella tähän päivään.
Särmä TST L5 partiohaalari
Valmistaja ja jälleenmyyjä: Varusteleka / Hinta 399,99 euroa / Koot: S/M, L/XL ja XXL/XXXL / Kuosi: M05 Lumi