Aliupseeriliitto on valinnut vääpeli Enrico Annuksen vuoden 2022 aliupseeriksi. Nimitys julkistettiin liiton edustajakokouksessa Kouvolassa 9.11.2022. Annus palvelee Puolustusvoimien erikoisjoukkojen ja Utin jääkärirykmentin komentoaliupseerina. Reserviläinen haastatteli Annusta aiemmin tänä vuonna, ja hänen työstään erikoisjoukoissa voi lukea tästä artikkelista.
Aliupseeriliiton palkitsemisperusteissa todetaan, että Annus nauttii laajalti arvostusta niin vertaisten, alaisten kuin esimiesten silmissä. Annuksen työtovereiden mukaan hän asettaa aina yhteisen edun oman etunsa edelle. Hän on luotettava, avulias, rauhallinen, ammattitaitoinen ja isolla sydämellä ja kovalla sisulla varustettu taistelija.
Annus on toiminut vaativissa kansallisen puolustuksen erikoisjoukkotehtävissä, virka-aputehtävissä sekä kansainvälisissä tehtävissä. Hän on pitkän uransa aikana osallistunut Puolustusvoimien erikoisjoukkojen toiminnan kehittämiseen ja toimii myös erikoisjoukoissa työskentelevien aliupseerien luottamusmiehenä.
Utin jääkärirykmentti kertoi asiasta torstaina Twitter-tilillään:
Vääpeli @EnricoAnnus on valittu vuoden 2022 aliupseeriksi. Nimitys julkistettiin Aliupseeriliiton edustajakokouksessa Kouvolassa 9.11.2022. Onnittelut Enska, hieno tunnustus!
— Utin jääkärirykm. (@UtinJR) November 10, 2022
Nimityksen perustelut:https://t.co/paepAOEyxL#utjr #meidänrykmentti #excelsior
kuva: @ jari.sakari pic.twitter.com/u2ihV3wt1b
Lisää aiheesta

-
Puolustusvoimat