Kainuun prikaatin varusmies on menehtynyt ampumaonnettomuuden seurauksena. Maavoimat tiedotti torstaina 3.11.2022 varusmiehen saaneen ampumaonnettomuudessa ampumavamman päähänsä. Torstaina noin kello 10 tapahtuneen onnettomuuden yhteydessä varusmiehelle annettiin paikan päällä ensiapua ja hänet toimitettiin ensin Kainuun keskussairaalaan ja sieltä jatkohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Varusmies menehtyi myöhemmin iltapäivällä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
Ampumaonnettomuus tapahtui Kainuun prikaatin Hoikanportin ampumaradalla 3. jääkärikomppanian perusammunnassa. Poliisi on tutkinut onnettomuutta. Asiassa ei epäillä rikosta.
27 varusmiestä oli harjoittelemassa rynnäkkökivääriammuntaa henkilökuntaan kuuluvan kouluttajan johdolla. Ennen vahingonlaukausta oli ammuttu kohdistuslaukaukset. Poliisin mukaan varsinainen ampumaharjoitus oli alkamassa ja varusmiehen oma rynnäkkökivääri laukesi tuntemattomasta syystä sillä seurauksella, että luoti osui hänen päähänsä.
Poliisin tietojen mukaan ammunta oli järjestetty ohjeiden ja määräysten mukaisesti, eikä ennen vahinkoa tapahtunut mitään poikkeavaa. Kouluttaja oli ampujien takana, eikä huomannut mitään epätavallista. Poliisi jatkaa asian selvittämistä ja rynnäkkökivääri lähetetään aseteknisiin tutkimuksiin.
Paikalla olleille varusmiehille ja henkilökunnalle on järjestetty kriisitukea.
Puolustusvoimat suruliputtaa kaikissa toimipisteissään 4.11.2022 ja ottaa osaa omaisten, läheisten ja palvelustovereiden suruun.