• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Voiko maanpuolustuksesta kertoa viihteen keinoin? Komppania Ketonen & Gustafsberg alkaa tv:stä

Maanpuolustuskoulutus MPK oli mukana Komppania Ketonen & Gustafsbergin kuvauksissa.

MPK:n kouluttajat Elisa Suomi-Kuusela, Pasi Raatikainen ja Saana Leppäkoski valmistautuvat kilpailijoiden saapumiseen.

MPK osallistui viihteellisen reality-ohjelman Komppania Ketonen & Gustafsberg kuvauksiin. Ohjelmassa kymmenen julkkista elää ja kilpailee armeijamaisissa olosuhteissa. Maanpuolustuskoulutus MPK vastasi olosuhteiden luomisesta ja sotilastaitojen koulutuksesta. 

MPK:n kouluttajat Saana Leppäkoski, Pasi Raatikainen ja Elisa Suomi-Kuusela saivat kesäkuussa 2021 tavallisesta poikkeavan joukon koulutettavakseen. Santahaminan Radioniemeen MPK:n Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin tiloihin saapui kymmenen julkisuudesta tuttua henkilöä, joista armeija oli ennestään tuttu ympäristö vain osalle. Ympärillä kuhisi Moskito Television oy:n kuvaajia, äänittäjiä, ohjaaja ja moninaisia televisioalan rautaisia ammattilaisia.

Rosanna Kulju ja Janne Ahonen onnistuneen suorituksen jälkeen.

Räväkkä aloitus

Kilpailijat saavat räväkän vastaanoton, josta moni tunnistaa perinteiseksi muodostuneita käsityksiä palvelusarjesta pinkan tekemisineen ja sisäkurin noudattamisineen.

– Kurinalaisuus on osa sotilaan arkea ja vaikka nykyintissä meno on jo erilaista, kilpailijoille haluttiin antaa käsitys, että he todella ovat uudessa erilaisessa arjessa seuraavat viikot, kuvaa sarjassa kouluttajana toimiva MPK Meripuolustuspiirin aktiivinen kouluttaja Saana Leppäkoski.

Leppäkoski on ollut jo vuosia tiiviisti mukana MPK Meripuolustuspiirin erityisesti naisten vapaaehtoiseen palvelukseen valmistavassa koulutuksessa. Armeijan arki on hänelle tuttua palveluksestaan Upinniemessä vuonna 2016.

– Tunnelma kouluttajien ja koulutettavien välillä muuttuu nopeasti lämpimäksi. Koulutuksissa ja tehtävissä tsempattiin ja aidosti toivottiin, että jokainen saavuttaa oman parhaansa, Leppäkoski jatkaa.

Tästä se alkaa: MPK:n kouluttajat, komentajat Kari Ketonen ja Harri Gustafsberg ottavat kilpailijat vastaan.

Koulutetaan ja koetellaan

Komppanian päivät olivat pitkiä. MPK:n pääkouluttajien lisäksi sarjaan osallistui kahdeksan MPK:n vierailevaa kouluttajaa, jotka kouluttivat kilpailijoille muun muassa ammuntaa, kenttälääkintää, taistelua rakennetulla alueella ja muita MPK:n normaaliin koulutusvalikoimaan kuuluvaa koulutusta. Tavallinen päivä eteni niin, että aamupäivällä kilpailijat osallistuivat koulutukseen ja myöhemmin samana päivänä oppimista mittaavaan kilpailuun joukkueena tai yksilönä.

MPK Etelä-Suomen valmiuspäällikkö Pasi Raatikainen on yksi sarjan kouluttajista, mutta lisäksi hänellä oli iso rooli suunnitteluvaiheessa. Raatikainen avusti käsikirjoittajia kilpailujen suunnittelussa, kuvauspaikkojen valinnassa ja varmisti että lopulliset koulutus- ja kilpailusisällöt etenevät oikeaan suuntaan myös MPK:n keskustoimiston ja Puolustusvoimien yhdessä sopiman tahtotilan mukaan.  

– Olin mukana 2,5 kuukautta ja jos saan sanoa, niin olipas myönteisessä mielessä mielenkiintoinen projekti, Raatikainen toteaa.

Raatikaisen rooliin kuului myös tukipyyntöjen hallinnointi Kaartin jääkärirykmentin suuntaan, josta tukea annettiin MPK:n normaalin koulutustoiminnan tapaan.

– Oli hienoa, että saimme luvan kuvata Radioniemessä ja Kaartin tuki oli ensiarvoisen tärkeää. Kävimme kaikki kuvaussuunnat tarkkaan läpi, niin, että kaikkien työskentely oli helppoa ja valmiiksi suunniteltua, kertoo Raatikainen.

Elisa Suomi-Kuusela ja Juhana Liesimaa valmistautumassa kilpailijoille pidettävään ampumakoulutukseen.

Itsensä ylittämistä ja yhteistyökykyä

Sarjaan osallistui kilpailijoita monenlaisista lähtökohdista. MPK:n ja Puolustusvoimien yhteisenä tavoitteena oli tuoda esille, että maanpuolustus kuuluu kaikille, eikä tarvitse olla tietynlaista taustaa oppiakseen ja pärjätäkseen armeijassa tai vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa.

– Kilpailun edetessä nähdään turhautumista, mutta ennen kaikkea iloa, yhteen hiileen puhaltamista ja itsensä ylittämistä, kertoo kouluttaja Elisa Suomi-Kuusela.

Suomi-Kuusela on MPK Lounais-Suomen aktiivinen toimija, joka on ollut mukana sitoutuneena vuodesta 2013 pääasiassa kouluttajakoulutuksen kehittämisessä ja sotilaspoliisikoulutuksessa.

Sarjan arvot rohkeus, yhteistyökyky, tahdonvoima, itsekuri, itsensä voittaminen ja sopeutuminen toteutuvat lopputuloksessa hyvin.​ Sarjan missio on kehottaa meitä kaikkia tekemään töitä löytääksemme itsestämme odottamattomiakin vahvuuksia.

– Kuvausjakso oli raskas, mutta lähtisin mukaan uudestaan. Toivon, että sarja tuo vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta tunnetummaksi myös niille ihmisille, joita emme yleensä tavoita, Suomi-Kuusela summaa.

​Sarja toivottavasti herättelee ihmisiä kotisohvilla keskustelemaan siitä, mitä maanpuolustus merkitsee meille jokaiselle nyt 2020-luvulla. Viihdyttävät sisällöt voivat hyvin käsitellä myös merkittäviä teemoja.

Komppania Ketonen ja Gustafsberg alkaa 9.2.2022 TV5-kanavalla ja Discovery+-palvelussa.