• Puolustusvoimat

Your Finnish Friends tukee ukrainalaisia ja Ukrainassa taistelevia suomalaisia

Apujärjestö sai alkunsa kaveriporukan tarpeesta auttaa. Whatsapp-ryhmä paisui nopeasti ammattimaiseksi avustusorganisaatioksi.

Tuomas Kaarkoski

Your Finnish Friends toi viime vuoden marraskuussa yhdessä Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n kanssa Helsingin Kansalaistorille tuhotun T-72-venäläispanssarivaunun.

Kun Ukrainan sota alkoi helmikuussa 2022 Kasper Kannosto pohti ystäviensä kanssa Whatsapp-ryhmässä, että nyt täytyisi tehdä jotain ukrainalaisten auttamiseksi. Kuukautta myöhemmin maaliskuussa ensimmäinen avustuskuljetus Ukrainassa oli jo perillä. Kaveriporukka organisoitui ja nykyään Your Finnish Friends -avustusjärjestö on auttanut Ukrainassa jo lähes kahden ja puolen vuoden ajan.  Avun tarve ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään.
– Eniten tarvetta on ehkä pimeänäkölaitteille, perusoptiikalle ja lämpökameroille. Olemme hankkineet niitä paljon, mutta niille on jatkuva tarve ja kysyntä. Myös nelivetoisille pakettiautoille, lava-autoille ja maastureille on aina tarvetta, Kannosto sanoo Reserviläisen Gona podcastin haastattelussa (koko jakson pääset kuuntelemaan tekstin lopusta)

Ukrainalaisten lisäksi apua saavat myös Ukrainassa sotivat suomalaistaistelijat.  Avun tarve ja halu autetuksi tulemiselle on Kannoston mukaan hyvin yksilöllistä.
– Heitä on autettu ja varustettu. Autetaan tavaroiden kanssa siellä ja kun he tulevat Suomeen meillä on niin sanottu taistelijan tukiverkko eli autetaan päivittäisten asioiden kanssa. Tarvitseeko apua vaikka erilaisten hakemusten tekemisessä, cv:n kasaamisessa tai vaikka kämpän löytämisessä. Meillä on vapaaehtoisterapeutteja lista ja heille voidaan ohjata suoraan, jos tarvetta on. 

Koko jakso on kuuneltavissa alla Spotifysta ja Youtubesta. Jaksossa

Jos Youtube-upotus ei toimi, videon voit katsoa tästä: https://youtu.be/DoevRfssFgk/