Historia: Suomen jalkaväen juuret ulottuvat vuoteen 1555

Puolustusvoimat
Sukset ja talvinen maasto on tuttu yhdistelmä suomalaisille varusmiehille. Karjalan Prikaatin varusmiehet hiihtivät helmikuussa 1977
Sukset ja talvinen maasto on tuttu yhdistelmä suomalaisille varusmiehille. Karjalan Prikaatin varusmiehet hiihtivät helmikuussa 1977.
Seppo Simola

Jalkaväki on Maavoimien pääaselaji, joka muodostaa sodan ajan Puolustusvoimien rungon. Maavoimien yhtymät muodostetaan itsenäiseen taktiseen toimintaan kykenevistä pataljoonista ja taisteluosastoista. Viime sotien aikana kenttäarmeijan rungon muodostivat jalkaväkirykmentit.


Ensimmäinen vuosipäivä vasta viime vuonna

Jalkaväen synnystä Suomeen voidaan esittää monta tulkintaa. Virallinen tulkinta julkistettiin vasta viime vuonna, kun jalkaväki vietti ensimmäistä vuosipäiväänsä 18. marraskuuta 2015. Tuona päivänä vuonna 1555 perustettiin ensimmäinen suomalainen lippukunta, joka vastasi nykyistä joukko-osastoa. Jalkaväen yhteisten perinteiden vahvistamista ei kiirehditty, koska monella jalkaväkijoukolla on vahvat omat perinteet.

Eräiden tulkintojen mukaan ennen 1800-luvun autonomiaa ei voida puhua suomalaisista joukoista, mutta kuitenkin jo 30-vuotisessa sodassa 1600-luvun alkupuolella Ruotsin armeijassa oli Suomesta perustettuja maakunnallisia jalkaväki- ja ratsurykmenttejä.

Jo ristiretkiaikaan 1200-luvulla suomalaiset talonpojat perustivat keskuudestaan joukkoja puolustamaan asuinalueitaan. Talonpoikaistaistelijat löivät Novgorodin joukot Karjalan Kannaksen Joutselässä 11. maaliskuuta 1555 hyödyntäen talvisessa maastossa sissitaktiikkaa ja hiihtojoukkoja. Tästä juontuvat jääkärijoukkojen perinteet.


Jääkäreitä jo 1700-luvulla

Käsitteen jääkäri synty liitetään usein Saksassa vuosina 1915–1918 koulutettuihin vapaaehtoisiin. Tätä tukee se, että monen jääkärijoukon perinnepäivä on ollut jääkärien Suomeen paluun päivä eli 25. helmikuuta, mutta jääkäreitä oli jo 1700-luvulla.

Vuonna 1788 useisiin jalkaväkirykmentteihin perustettiin yhden upseerin ja 25 miehen jääkäriosastoja. Tuolloin oli jo olemassa Karjalan jääkäriosasto ja Savon jääkärijoukosta muodostettu rykmentti. 1800-luvun alussa jääkärien määrää jalkaväkijoukoissa kasvatettiin ja jääkäreiksi pyrittiin valitsemaan ”rivakimmat ja ketterimmät miehet, mieluiten sellaiset, jotka ovat harjoittaneet metsästystä”.

Viime sotien jääkärijoukot polveutuivat 1920-luvun polkupyöräpataljoonista, jotka saivat vuonna 1936 vaalittavikseen jääkäriperinteet. Sodan aikana jääkärijoukot miellettiin iskukykyisiksi erikoisjoukoiksi, joilla oli yleensä nuori ja motivoitunut henkilöstö sekä ajanmukainen varustus. Jääkäreitä käytettiin jalkaväen iskuportaan joukkona.

Talvisodan kokemusten perusteella jalkaväkirykmenttien ja -pataljoonien esikuntien kokoonpanoon lisättiin jääkärijoukkue. Moni jatkosodan jalkaväkijohtaja oli tyytyväinen, jos sai jääkärikärjen hyökkäykselleen tietä avaamaan.

 

Moottorointia ja sarjatulta

Vaikka jalkaväkitaistelijan rooli taistelukentän työmyyränä on pitkälti ennallaan, niin taisteluvälineet ja kalusto ovat kokeneet mullistuksen sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. 1960-luvulla palveluskäyttöön tulleen rynnäkkökiväärin myötä jalkaväkiryhmän tulivoima kasvoi merkittävästi. Konetuliase tuli jokamiehen aseeksi.

Jalkaväen liikkuminen mullistui 1980-luvulla Sisu XA-180:n eli tutummin Pasin myötä. Vuonna 1969 tehtiin päätös Puolustusvoimien moottoroinnista. Hevosista luovuttiin, ja 1970-luvulla köröteltiin maataloustraktorin peräkärryssä. Pääsääntöisesti kuitenkin liikuttiin polkupyörillä tai hiihtäen. 1990-luvulta alkaen tiettömien taistelukenttien joukkoyksiköitä kuten Kainuun prikaatia ja Jääkäriprikaatia alettiin varustaa Sisu NA-110 telakuorma-autoilla. Ruotsalaisia tela-autoja hankittiin vähäisiä määriä jo 1960-luvulla.

Henkilökohtainen varustuskin on kehittynyt huimasti. Harmaa kenttäpuku korvattiin 1960-luvulla maastopuvulla. Nyt siitä on menossa jo kolmas sukupolvi. Aiemmin taistelijakohteista suojavarustusta edusti lähinnä teräskypärä, mutta nykyisin käytössä on komposiittikypärä, sirpaleliivi ja monia muita suojavälineitä.

Taistelijakohtainen elektroniikka alkaa myös arkipäiväistyä erilaisten paikannus- ja pimeänäkölaitteiden sekä viestivälineiden myötä. Kustannuksellisestikin on edetty hyvin kauas ajasta, jolloin taistelijakohtaista tekniikkaa edustivat kompassi ja taskulamppu.


Taistelu metsästä kaupunkiin

Viimeisin innovaatio suomalaisessa jalkaväkitaktiikassa on uudistettu taistelutapa, mutta jo sitä ennen ajatus taistelukentästä muuttui. Ennen valmistauduttiin taistelemaan pääasiassa maastossa ja oletettiin hyökkääjän kiertävän asutuskeskukset. Nykyisin myös asutuskeskukset ovat osa taistelukenttää. Siksi tarvitaan rakennetun alueen taistelun erikoisosaajia eli kaupunkijääkäreitä.

Maavoimien erikoisjoukkojen synnyn voi ajoittaa laskuvarjojääkärikoulutuksen aloittamiseen vuonna 1961. Erikoisjoukkoja olivat myös rannikkojääkärit 1980-luvulla, kun Rannikkojääkärikoulun (1979–1989) varusmiehet valittiin rankoilla pääsykokeilla.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen alkoi Utissa erikoisjääkäreiden ja Merivoimissa erikoistoimintaosaston kouluttaminen. Myös sisäministeriön alainen Rajavartiolaitos kouluttaa varusmiehiä jalkaväkitaistelijoiksi, kuten sisseiksi ja erikoisrajajääkäreiksi.


Koulutushaarat ja tehtävät

Jalkaväellä on monia koulutushaaroja ja niissä lukuisia tehtäviä. Jääkäreitä voidaan kouluttaa esimerkiksi konekiväärimiehiksi ja tarkka-ampujiksi. Erilaisia tehtävänimikkeitä sodan ajan Puolustusvoimien joukoissa on yli 3 000.

Tuorein askel jalkaväkikoulutuksen kehittämisessä on Jalkaväkikoulun perustaminen vuonna 2015. Se perustettiin Maasotakoulun koulutuskeskuksen kokoonpanoon. Ennestään siellä oli jo Panssarikoulu. Myös panssarijoukot ja ratsuväki kuuluvat Suomessa jalkaväkeen, mutta nämä koulutushaarat käsitellään erikseen sarjan myöhemmässä osassa.


Nykytila ja tulevaisuus

Jalkaväen tarkastaja, eversti Jukka Valkeajärvi on tyytyväinen varusmiesten ja reserviläisten maanpuolustustahtoon ja -asenteisiin, jotka yhdessä vastuuntuntoisen ja ammattitaitoisen kouluttajakunnan kanssa mahdollistavat jalkaväkiyksiköiden kouluttamisen yhä vaativampiin taistelukentän olosuhteisiin. Koulutusta pitää hänen mukaansa yhä terävöittää vastaamaan muuttuneita uhkakuvia.

Haasteiksi eversti Valkeajärvi kokee maastovuorokausien riittävyyden sekä uskottavan sotavarustuksen ja riittävän ampumatarvikemäärän varmistamisen. Suorituskyvyn turvaamiseksi lisärahoitus tarvitaan näihin kolmeen keskeiseen elementtiin, eikä se saa hukkua kasvaviin järjestelmäkustannuksiin.





Kuva 1:  Sota-ajan aseita oli sodan ajan varauksissa 1980-luvulle saakka. Niinisalossa koulutettiin jalkaväkeä elokuussa 1948.    

Kuva 2: Varusmiehiä alettiin kouluttaa laskuvarjojääkäreiksi Suomessa vuonna 1961. Sodan jälkeisen erikoisjoukkokoulutuksen voidaan katsoa alkaneen silloin. Kuva on vuodelta 1965. 

Kuva 3:  Ennen moottorointia polkupyörä oli jääkärijoukkojen tyypillinen kulkuneuvo. Uudenmaan Jääkäripataljoonan varusmiehet seisoivat pyörineen rivissä syyskuussa 1969.

Kuva 4: Tammi -86 harjoitus järjestettiin Riihimäen maastossa. Kouluttaja antaa käskyä. 

Kuva 5: Sukset ja talvinen maasto on tuttu yhdistelmä suomalaisille varusmiehille. Karjalan Prikaatin varusmiehet hiihtivät helmikuussa 1977.        


Jalkaväki:

Perinnepäivä: 18.11. Perusteena ensimmäisen suomalaisen jalkaväkijoukko-osaston perustaminen vuonna 1555

Kunniamarssi: Sillanpään marssilaulu

Vaalittavat perinteet: Sotien 1939–1945 jalkaväkijoukot

Koulutushaaroja: Jääkäri, kaupunkijääkäri, kranaatinheitin, sotilaspoliisi, panssari, panssarintorjunta, sissi, tiedustelu- ja erikoisjoukkokoulutus

Aselajikoulu: Jalkaväkikoulu (perustettu 1.1.2015)

Ansioristi: Jalkaväen ansioristi (käyttöön 1.2.2001)

Perustaistelijan nimitys: Jääkäri

Aselajimuseo: Jalkaväkimuseo Mikkelissä (perustettu 1982)

Aselajin kilta: Useita

Suojeluspyhimys: Pyhä Mauritius (22.9.)

Aselajivärit (kauluslaatan pohja/reunus): Tummanvihreä/harmaa (jalkaväen perusväri), tummanvihreä/keltainen (jääkärijoukot)tummanvihreä/hopea (Kaartin jääkärirykmentti)

 

Lähteitä:

Jalkaväen vuosikirja 2015–2016 (2015)

Suomalaisen sotilaan historia (2011)

Suomen puolustusvoimat 1944–1974 – Puolustusvoimain rauhan ajan historia osa 2 (2006)

Suomen puolustusvoimien joukko-osastoperinteet osa 2: Entiset joukko-osastot 1945–2005 (2013)


Artikkeli on julkaistu Reserviläisen numerossa 1/2016.

Jaa tämä sivu