Huollon tehtävät sotajoukoissa ovat olleet pitkälti samoja jo vuosisadat, mutta terminologia on vaihdellut. Vuonna 1918 puhuttiin etappitoiminnasta, mutta termi vakiintui pian huolloksi. Logistiikka vakiintui termiksi kansainvälisten esikuvien mukaan 2000-luvun alussa. Kullakin puolustushaaralla on oma huolto-organisaationsa. Tämä artikkeli keskittyy Maavoimien huoltoon.
Logistiikan laajuudesta toimialana kertoo parhaiten se, että noin 1/3 sodan ajan vahvuudesta palvelee tavalla tai toisella sen tehtävissä. Huollon kehitys on mullistanut myös käsitteistön. Mikäli tiedot huollon toiminnasta on saatu varusmiehenä tai kertausharjoituksissa muutama vuosikymmen sitten, päivittämisen tarvetta on runsaasti.
Huollon perustaminen käynnistyy
Saniteettijoukot (=lääkintäjoukot) sekä sotilasapteekki perustettiin 1918, ja perustava lääkintäkoulutuskäsky annettiin 1920. Aseseppäkoulu aloitti vuonna 1919 ja huoltoupseerikoulutus käynnistyi 1926. Ensimmäinen huollon joukkoyksikkö, Kuormastopataljoona, perustettiin Viipuriin seuraavana vuonna, ja vuoden päästä järjestettiin huollon ensimmäinen suuri sotaharjoitus.
Ohjaajakoulu perustettiin vuonna 1918 ja seuraavan vuoden tammikuussa perustetut autojoukot ovat olleet suosittu paikka suorittaa varusmiespalvelus. Vaikka autojoukot lakkautettiin vuoden 2005 lopulla 3. Erillisen autokomppanian myötä, niin kuljettajakoulutus toki jatkuu yhä.
Ajomiehiä tarvittiin myös kauramoottoripuolella. Sotiminen 1939–1945 olisi tyssännyt kokonaan ilman kymmenien tuhansien hevosarmeijaa. Hevosia tarvittiin huollon ohella vetäjinä erityisesti kenttätykistössä. Moottoriajoneuvoja oli joukoilla vähän.
Vetohevoset poistuivat vahvuuksista 1960-luvun lopulla, ja Prikaati 70 oli maataloustraktorivetoinen. Ratsuhevosia Puolustusvoimiin yhä jäi, vaikka ratsuväki oli jalkautettu jo 1940-luvun loppupuolella.
Hevoslääkinnästä koirien hoitoon
Suuri hevosmäärä edellytti suorituskykyistä eläinlääkintää ja hevosten huoltoa. Hevoshuollon alkuna oli vuonna 1918 perustettu Oppipaja, joka muuttui 1924 Kengityskouluksi.
Hevostäydennyksestä huolehtivat ratsurykmenttien kantaeskadroonat, jotka vuonna 1929 yhdistettiin Remonttikouluksi. Useiden nimenvaihdosten kautta päädyttiin vuonna 1966 Eläinlääkintäkouluun, jonka viimeinen sijaintipaikka oli Niinisalo.
Hevoset myytiin huutokaupalla vuonna 1993 ja sen jälkeen eläinlääkintä on keskittynyt sotakoiriin. Nykyisin toimialan keskeinen tehtävä on elintarvikehygienia. Eläinlääkintäkoulu lakkautettiin vuonna 1994, mutta koiratoiminta jatkaa osana Tykistöprikaatia.
Hajanaisuudesta keskitettyyn johtoon
Aluksi huollon ongelmana oli hajanaisuus. Huoltolajit olivat itsenäisiä eikä yhteistä johtoa ollut. Ohjesääntötyöhön panostettiin 1930-luvulla, ja eversti Leonard Grandellin laatima Joukkojen huolto sodassa ilmestyi 1934. Sen ja muutaman muun ohjesääntökirjan opeilla käytiin sodat.
Ennen sotia huollon koulutusta antoivat myös suojeluskunnat sekä Lottajärjestö. Lottien lasketaan vapauttaneen sotien aikana divisioonan verran miehiä taistelutoimiin.
Huoltomuodostelmatkin joutuivat sotaan niukkuuden ahdistamina. Sotatalousosasto oli perustettu vuonna 1936, mutta materiaalihankinnat pääsivät kunnolla käyntiin vasta välirauhan aikana. Jatkosodan aikana Saksan apu oli tärkeää.
Sodan jälkeen uhkasi sotamateriaalin ”liikamäärän” luovuttaminen rauhansopimuksen mukaan liittoutuneille (lue: Neuvostoliitolle). Tästä selvittiin varastoimalla materiaali keskusvarastoihin kunnes luovutusuhka raukesi vuonna 1952. Perusteellisen inventoinnin jälkeen laadittiin ensimmäiset hankintaohjelmat. Hankinnoissa pyrittiin noudattamaan ns. 1/3-periaatetta (1/3 kotimaasta, 1/3 Neuvostoliitosta ja 1/3 lännestä).
Huollon osa-alueet organisoitiin huoltoyksiköiksi 1950-luvulla ja sodan ajan joukoille suunniteltiin ajanmukaiset huoltomuodostelmat. Huoltoupseereille järjestettiin lähes kuukauden mittainen kertausharjoitus 1956.
Pääesikunta organisoitiin uudelleen 1968. Se jaettiin neljään alaesikuntaan, joista yksi oli Huoltoesikunta. Maavoimien huollon johtaminen keskitettiin nyt PE:n huoltopäällikölle ja samana vuonna huollon koulutus keskitettiin Lahdessa käynnistettyyn Huoltokoulutuskeskukseen.
Kohti nykyaikaa
DDR:n konkurssipesää hyödynnettiin 1990-luvun alussa myös huollon tarpeisiin, ja Neuvostoliiton romahdettua otettiin suunta rohkeasti länteen tavoitteena NATO-yhteensopivuus.
Nopea valmiuden kohottaminen onnistuu vain jos riittävät järjestelyt, suunnitelmat ja hankinnat on tehty ennalta. Materiaalin pitää olla heti käyttövalmista, ja kriittisten järjestelmien käytettävyys on pystyttävä turvaamaan.
Uusimpia muutoksia ovat olleet logistinen ajattelutapa sekä joukkotuotantoon siirtyminen sodan ajan joukkojen koulutuksessa. Uusi taistelutapa puolestaan on vaatinut huoltoa siirtymään verkostomaiseen rakenteeseen.
Huollon ratkaiseva merkitys niin normaali- kuin poikkeusoloissa on laajasti tiedostettu. Huoltojoukkojen suorituskykyä sekä johtamista on kehitetty määrätietoisesti 2000-luvulla. Osana puolustusvoimauudistusta perustettiin vuonna 2015 Puolustusvoimien Logistiikkalaitos. Siihen sulautettiin eri puolustushaarojen materiaalilaitokset, jotka oli aikanaan muodostettu eri toimintoja yhdistämällä.
Huollon viisi toimialaa
Huollon ydintehtävä on joukkojen taistelukelpoisuuden ylläpito. Huolto jakautuu nykyään viiteen toimialaan: täydennykset, kuljetukset, kunnossapito, lääkintähuolto ja huoltopalvelut. Länsimainen toimialajako otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2002.
Täydennysten avulla pidetään joukot materiaalin osalta käsketyssä vahvuudessa ja taistelukelpoisina. Kuljetusten tavoitteena on pitää joukot toimintakykyisinä siirtämällä niille tarkoitettu materiaali hyväkuntoisena oikeaan aikaan oikeaan paikkaan sekä evakuoida korjauskelpoinen rikkoutunut materiaali. Kunnossapidon vastuulla on pitää sekä varastoitu että joukkojen käytössä oleva materiaali toimintakuntoisena.
Lääkintähuollolle kuuluu haavoittuneiden ja sairaiden hoito sekä evakuointi, terveyden ylläpito, sairauksien ehkäisy sekä ympäristönvalvonta. Kenttälääkinnän ydintehtävä on pelastaa mahdollisimman monen haavoittuneen henki ja toisaalta minimoida vammojen seuraukset. Suorituskykyisellä lääkintähuollolla on huomattava taistelumoraalia kohottava vaikutus.
Huoltopalvelun tavoitteena on yksilön sekä joukon henkisen ja fyysisen taistelukelpoisuuden ylläpito. Huoltopalveluihin kuuluvat muonitus, vesihuolto, kenttähygienia, vaatetushuolto, sotilaskoti- ja kanttiinitoiminta, kenttäposti, maksuliikenne, materiaalikirjanpito, tilanhallinta ja kaatuneiden huolto.
Huoltopataljoonia ja -komppanioita kehitetään nykyistä joustavammiksi. Niistä on voitava muodostaa tilanteenmukaisia kokoonpanoja iskuportaan tueksi. Huollon tarkastaja eversti Jyrki Nurminen kertoo, että toimialan kehitys on lisännyt sen houkuttelevuutta.
– Hakeutuminen huollon tehtäviin on kasvanut selvästi, koska huolto tarjoaa monipuolisia haasteita. Varusmiesten ja reserviläisten siviiliosaaminen voidaan hyödyntää valinnoissa ja sijoituksissa varsin hyvin.
Tekniikan monimutkaistuminen investointiresurssien niukentuessa on haastava yhtälö.
– Mikäli emme pysty rakentamaan asianmukaisia säilytystiloja, uhkana on kaluston vikaantumisherkkyyden ja kunnossapitokustannusten nousu.
Kenttähuollon kehittämiseen panostetaan jatkossakin. Painopistealueina ovat liikkuva kunnossapito- ja evakuointikyky, etupainotteinen lääkintähuolto sekä huollon johtaminen. Osaaminen syntyy vain koulutuksen ja harjoittelun kautta.
– Harjoituksissa on ollut ilo seurata erittäin ammattitaitoisia ja motivoituneita huollon varusmiehiä ja reserviläisiä.
Aselajeja koskeva artikkelisarja päättyy
Vuoden 2016 ajan Reserviläisessä jatkunut artikkelisarja aselajien synnystä ja kehityksestä Suomen puolustusvoimissa päättyy. Yleisimmissä aselajeissa palvelleet reserviläiset löysivät sarjasta omansa, mutta paljon pieniä koulutushaaroja oli jätettävä käsittelemättä, vaikka niidenkin kautta tuhannet varusmiehet ovat kouluttautuneet osaksi reserviä.
Sotilasmusiikkialalle aikoneet saattoivat soitto-oppilasjärjestelmän aikana aloittaa palveluksen jo 13-vuotiaina. Nykyään sotilasmusiikkialalle hakeudutaan erikoisjoukkohaussa ja varusmiespalvelus suoritetaan varusmiessoittokunnassa Parolannummella.
Varusmiespapeiksi ja -diakoneiksi koulutettavat valitaan halukkuuden ja siviilikoulutuksen perusteella peruskoulutuskauden lopulla ja heidät koulutetaan tehtäviinsä kaksiosaisella kurssilla.
1960-luvulla oli jopa yhden miehen koulutushaara. Pääesikunnan kuvauskeskuksessa palveli nimittäin yksi varusmiesvalokuvaaja kerrallaan.
Tiedotusalalla voi palvella myös hakeutumalla varusmiestoimittajaksi Ruotuväki-lehteen. Varusmiehiä koulutetaan nykyään elektroniseen sodankäyntiin, kybervarusmiehiksi ja monille muille erikoisaloille sekä kansainvälisiin kriisinhallintajoukkoihin.
Huolto
Vuosipäivä: joukkojen omat vuosipäivät
Vuosipäivän peruste: joukkokohtainen
Kunniamarssi: Vapaa kansa
Koulutushaaroja (esim.): sotilaskuljettaja, täydennysmies, asentaja, sotilaskeittäjä, lääkintämies
Aselajikoulut: Logistiikkakoulu (2015), aiemmin Huoltokoulu ja Huoltokoulutuskeskus
Ansiomitali: Huollon ansioristi (2006)
Joukko-osastoristi: joukkokohtaiset ristit
Perustaistelijan nimitys: koulutushaarakohtainen
Aselajimuseo: ei ole enää
Aselajikilta: Logistiikkaupseerit ry. (aik. Huoltoupseeriyhdistys 1951)
Ammattilehti: Logistiikkaupseeri (aik. Huoltoupseeri ja Sotilashallinnollinen aikakauslehti 1929)
Aselajin vaikuttaja: kenraaliluutnantti Leonard Grandell (1894–1967)
Aselajivärejä (kauluslaatan pohja / reunus):
Sininen / harmaa (huolto)
Harmaa / punainen (lääkintä, farmasia)
Keltainen / harmaa (eläinlääkintä, lakkautettu)
Lähteitä:
Huoltopäällikkö-kirjat eri vuosilta
Puolustusvoimien huolto 1918–1986
Suomen Puolustusvoimat 1918 –1939
Suomen Puolustusvoimat 1944–1974
Marko Palokangas: Suomen Puolustusvoimien joukko-osastoperinteet
