• Kalusto

Ruotsi hankkii suomalaiselta Iceyeltä sotilassatelliitteja

Suomen puolustusvoimien toinen oma SAR-satelliitti laukaistiin avaruuteen Kaliforniasta viikonloppuna.

Iceye

Iceyen SAR-satelliitti Pohjois-Euroopan yllä. Kaksi Suomen puolustusvoimien hankkimaa satelliittia on laukaistu avaruuteen.

Suomalainen avaruustekniikkayritys Iceye oy toimittaa Ruotsille SAR-tutkasatelliitteja sekä ohjelmistoja ja järjestelmiä. Myös Suomen puolustusvoimat on hankkinut viime vuonna samalta yritykseltä kolme vastaavanlaista satelliittia. Niistä toinen laukaistiin avaruuteen sunnuntaina Yhdysvaltojen Kaliforniasta.

Suomen puolustusvoimien mukaan suorituskyvyn rakentuminen on edennyt nopeasti. Iceyen satelliitit kykenevät kuvaamaan ja valvomaan kohteita kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa.

Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on tyytyväinen Ruotsin tekemään hankintaan.

– Olemme ottaneet Iceyen tiiviisti mukaan Pohjoismaiden puolustusministerien tapaamisiin ja rakentaneet satelliittikoalitiota useiden maiden kanssa. Tämä Ruotsin tuore sopimus on merkittävä askel kohti suvereenia pohjoismaista avaruusvalvontakyvykkyyttä. Myös Suomen puolustus ja koko Pohjolan turvallisuus vahvistuvat, Häkkänen sanoo ministeriön tiedotteessa.

– Iceye on ylpeä voidessaan tehdä yhteistyötä Ruotsin puolustusvoimien kanssa. Yhteistyö Ruotsin ja lähimpien pohjoismaisten Nato-kumppaniemme kanssa on erittäin tervetullutta parantamaan Naton koillisosan turvallisuutta ja resilienssiä, Iceyen Pohjoismaiden ja Nato-yhteistyön johtaja Seppo Aaltonen sanoo Iceyen tiedotteessa.

Iceyen satelliitteja ovat hankkineet myös esimerkiksi Alankomaat ja Puola.