Suojeluskuntajärjestön asekehitys on merkittävä osa maamme asehistoriaa. Ilman suojeluskuntien aktiivista panosta maamme olisi joutunut sotimaan vuosina 1939–1945 merkittävästi huonommin aseistettuna ja varustettuna. Itsenäisen isänmaan ja vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan ohella suojeluskuntien kestävin perintö on ollut Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja eli Sako oy. Yli 100 vuotta vanha yhtiö on ollut aina tärkeä osa suomalaista aseteollisuutta.
Suojeluskuntajärjestön tehtävä oli sotien välisenä aikana tukea armeijaa vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen avulla ja myöhemmin liikekannallepano-organisaationa. Tätä tarkoitusta varten armeija luovutti järjestölle merkittävän määrän erilaista asemateriaalia pistooleista ja kivääreistä tykistöaseisiin. Liittyessään järjestöön suojeluskuntalainen sai oman kiväärin ja varusteet, joita hän piti hallussaan niin kauan kuin pysyi suojeluskunnan jäsenenä. Suojeluskuntalaisten aseet eivät siis tavallisesti olleet heidän omiaan, vaan valtion omistamia.
Kiväärien ongelmat olivat suojeluskunnan piirissä samat kuin armeijan aseissa: vanhojen sotilaskiväärien piipun kunto oli usein heikko. Lisäksi Mosin-Nagant M/1891 -kiväärien tarkkuus ei lainkaan tyydyttänyt järjestön aktiivisia ampumaharrastajia. Vanhat kiväärit tunnettiin pilkkanimellä “bolševikki”.
Tärkein askel aseiden sotakelpoisuuden parantamiseksi oli uusien M/1891-kiväärien piippujen hankinta. Piiput tilattiin vuonna 1923 Saksasta ja Sveitsistä, sillä isot tehtaat kykenivät tuottamaan nopeasti hyvälaatuisia piippuja, kun taas kotimainen aseteollisuus oli vielä lapsenkengissä. Aluksi piiput tilattiin alkuperäistä vastaavina, mutta kokeilutoiminnassa huomattiin, että piipun paksuntaminen paransi aseen tarkkuutta. Yhteensä Suojeluskunta tilasi ulkomailta 26 000 kiväärinpiippua, joista puolet oli paksumpaa mallia. Uusien piippujen asentaminen M/1891-kivääreihin Sakon tehtaalla alkoi vuonna 1925. Samalla aseet kunnostettiin perusteellisesti. Uusi asemalli sai nimikkeeksi M/91-24, ja se tunnettiin myös “lottakiväärinä”, sillä Lotta Svärd -järjestö oli osallistunut hankkeen rahoitukseen.
Pelkkä piippujen vaihtaminen ei kuitenkaan riittänyt. Takatähtäimen venäläiset arsinamerkinnät korvattiin metriasteikolla. Aseista haluttiin tehdä tarkkuusammuntaan sopivia, joten takatähtäimeen lisättiin hahlolevy, jossa oli U-muotoinen hahlo ja etutähtäimen jyvä vaihdettiin tolppamalliseksi. Aiemmin etujyvä oli ollut ylöspäin kapeneva ja takatähtäimen hahlo V-kirjaimen muotoinen. Tämä teki hyvän tähtäinkuvan muodostamisesta hankalaa. Lisäksi laukaisu säädettiin erillisellä herkitysjousella paremmaksi.
Uusi kiväärimalli oli selvä parannus vanhaan, mutta se ei ollut täysin tyydyttävä. Lämpötilan ja kosteuden vaihtelu aiheutti usein aseen etutukissa ja kädensuojuksessa “elämistä”, jolloin ne pääsivät painamaan piippua, mikä heikensi selvästi tarkkuutta. Lisäksi etutähtäinten katsottiin olevan sotilaskäyttöön liian suojattomat, koska aseen kaatuminen saattoi siirtää tähtäinjyvää. Kun Suojeluskunta sai lainaksi armeijan uusia M/27-kiväärejä, se päätti asettaa komitean tutkimaan kiväärien jatkokehitystä. M/27-kivääri päätettiin kopioida pienin muutoksin. Uuden aseen nimikkeeksi tuli M/28 ja se erosi armeijan aseista lähinnä yksityiskohtien osalta. Esimerkiksi liipaisimen herkkyysjousi päätettiin säilyttää.
Uusi kivääri sai kuitenkin pian osakseen kritiikkiä: vanhaa venäläismallista takatähtäintä pidettiin huonona, koska se ei soveltunut etäisyyden täsmälliseen säätämiseen. Lisäksi suojaton ja muodoltaan kaareva tähtäintanko oli herkkä vaurioitumaan. Insinööri Harry Mansner tarttui toimeen ja kehitti kokonaan uudenlaisen, suoran takatähtäimen, joka oli hyvin tarkasti säädettävissä, mutta silti yksinkertainen ja kestävä. Uusi takatähtäin otettiin käyttöön vuonna 1932. Uuden tähtäimen myötä kiväärin malliksi tuli M/28-30. Tämä ase on monelle juuri se ainoa ja oikea “pystykorva”.
Suojeluskunta ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan sen piiristä ehdotettiin uuden etutähtäimen suunnittelemista. Etutähtäin oli yhä vanhaa, tähtäimensiirtotyökalulla säädettävää mallia. Vuonna 1933 käyttöön otettu uusi ruuvitaltalla säädettävä etutähtäin oli sekin Mansnerin suunnittelema. Tähtäin osoittautui yksinkertaiseksi, tarkaksi ja kestäväksi.
Patruunamakasiini aiheutti kuitenkin luotettavuusongelmia. Laippakanteiset patruunat saattoivat erityisesti patruunoita yksitellen käsin makasiiniin työnnettäessä asettua siten, että ylimmän patruunan kanta asettui alemman patruunan kannan taakse. Ratkaisuksi makasiinin molemmille puolille painettiin ”lommot”, jotka ohjasivat patruunat makasiiniin oikealla tavalla. Korjattuihin makasiineihin lyötiin leima ”HV” eli häiriövapaa.
Suojeluskunta oli ylpeä uudesta kiväärimallistaan, joka täytti sille asetetut toiveet. Rahoitus oli kuitenkin tiukassa, jolloin keksittiin “yksityisvarakiväärit”. Suojeluskuntalainen saattoi siis vaihtaa tai korjauttaa hallussaan olevan vanhemman kiväärin uudeksi M/28-30-kivääriksi, kunhan maksoi pääosan muutostöiden hinnasta itse. Hän sai uuteen kivääriinsä käyttöoikeuden niin kauan kuin oli järjestön jäsen. Yksityisvarakiväärien määrä oli hyvin merkittävä, sillä niitä valmistettiin lähes 14 000 kappaletta. M/28-30-kivääreitä valmistettiin yhteensä 24 420 kappaletta.
Pystykorvakiväärejä käsittelevässä artikkelissa on mahdotonta olla mainitsematta tarkka-ampuja Simo Häyhää. Talvisodan kuvien perusteella Häyhän ase näyttäisi olleen M/28-30-kiväärin varhaista mallia, jossa etutähtäin ei ollut vielä ruuvitaltalla säädettävä. Valitettavasti Häyhän alkuperäinen ase katosi tämän haavoituttua vakavasti talvisodan loppupuolella.
Samaan aikaan Suojeluskunta lobbasi omaa kiväärimalliaan armeijalle, joka ei ollut kyennyt itse kehittämään tyydyttävää sotilaskivääriä. Armeija tosin aluksi väheksyi pystykorvaa “urheilukiväärinä”, joka ei sopinut sotilaskäyttöön. Kyseessä oli armeijan kannalta myös arvovaltakysymys. Lopulta sodan uhka pakotti armeijan taipumaan, ja uuden sotilaskiväärin pohjaksi otettiin M/28-30. Lukuisten muutosten jälkeen jalkaväenkivääri M/39 oli suojeluskuntien pystykorvakiväärin suora perillinen.
-
Kalusto
Mosin–Nagant loi pohjan suomalaiselle pystykorvakiväärille
-
Historia
Kivääri m/39 myöhästyi talvisodasta – arvovaltakiistat haittasivat Ukko-Pekan kehittämistä
-
Historia
