Talvisodan tarkka-ampujana tunnettu Simo Häyhä (1905–2002) oli Suomen kansainvälisesti tunnetuin toisen maailmansodan rivimies. Tarkka-ampujien aiheuttamien vihollistappioiden tilastointi on hyvin tulkinnanvaraista. Häyhän tilille tilastoijat ovat laskeneet 542 kiväärillä tai konepistoolilla tuhottua vihollista, mikä on monissa lähteissä toisen maailmansodan suurin lukema. Suomalaisen kärkimiehen jälkeen tilastoissa on pitkä rivi puna-armeijan tarkka-ampujia.
Simo Häyhä ei itse halunnut tuoda lukemia esille, puhumattakaan että olisi ylpeillyt niillä. Kysyttäessä asiaa haastatteluissa hän saattoi vain ohittaa kysymyksen tai vaieta. Joskus hän jopa pahoitti mielensä. Häyhän parikymmensivuinen sotamuistovihko löytyi vuonna 2017 sukulaisen kätköistä. Muistiinpanonsa soturi oli tiettävästi laatinut toipilaana elokuussa 1940, ja niissä hän kirjoittaa kaataneensa noin 500 vihollista. Vihkosen otsikkona on ytimekkäästi Sotamuistoja, Simo Häyhä, 13.11.1939–13.3.1940.
Ampujalegenda ehti taistella lähes talvisodan loppuun asti. Maaliskuun 6. päivänä 1940 vihollisen räjähtävä luoti osui kasvoihin ja tuhosi varsin pahoin kasvojen vasemman puolen. Tästä hänelle jäi vaikea haitta lopuksi ikää, eikä kasvoja saatu koskaan ennalleen. Toipuminen kesti useita vuosia ja vaati 26 leikkausta.
Kohtalokasta luotia ei suinkaan ampunut vihollisen tarkka-ampuja vaan yksi puolustusasemia kohti rynnäköineistä jalkaväkimiehistä noin 30–40 metrin päästä. Haavoittuminen näytti niin pahalta, että Häyhän ehdittiin luulla kuolleen. Monet lehdetkin jo julkaisivat uutisen legendaksi nousseen mestariampujan kaatumisesta.
Karjalaispoika astui palvelukseen lokakuussa 1925 Polkupyöräpataljoona 2:ssa Karjalankannaksen Valkjärvellä. Aliupseerikoulun jälkeen hänet komennettiin Terijoelle Polkupyöräpataljoona 1:een, mistä hän kotiutui maaliskuussa 1927. Myöhemmin polkupyöräpataljoonien nimi muutettiin jääkäripataljoonaksi.
Häyhän varusmiesaikana Suomessa ei vielä toteutettu tarkka-ampujakoulutusta, vaan tarkka-ampujan tehtäviin hänet perehdytettiin kertausharjoituksissa Utissa kesällä 1938. Häyhä sai varusmiehenä ryhmänjohtajan koulutuksen.
Suojeluskuntatausta oli ennen sotia vahva suositus aliupseerikouluun. Kurssitodistuksen perusteella Häyhä ei ollut kärkipään suorittaja, eikä hän 152 senttimetrin pituudellaan todennäköisesti loistanut suurta fyysistä voimaa vaatineissa tehtävissä. Hänen sijoituksensa kurssin paremmuusjärjestyksessä oli 22/27 ja keskiarvo 7,9. Ainoana kymppinä todistuksessa komeili ammunta – kuinkas muutenkaan. Häyhä kotiutui korpraalina, mikä ei sinänsä ollut poikkeuksellista aliupseerikoulun käyneelle. Ylennys alikersantiksi toteutui sodan aikana alkuvuodesta 1940.
Tuleva mestariampuja osti Pystykorvana tunnetun kiväärin m28/30 suojeluskuntaan kuuluessaan. Ammunta ja metsästys olivat mieluisia harrastuksia. Rintamallekin hän otti oman aseensa. Läpikotaisin tuttu ase olikin yksi hänen ehdottomista valteistaan tositoimissa. Liipaisimen etuvetoon, laukaisuvastukseen ja tähtäimen säätöjen ominaisuuksiin oli sananmukaisesti sormituntuma.
Kiikaritähtäintä Häyhä ei aseeseensa halunnut, koska kiikaria käytettäessä ampujan silhuetti vastapuolelta katsottuna on hieman korkeampi. Häyhä myös arveli kiikarin linssin välkähtelyn saattavan johtaa tuliaseman paljastumiseen.
Häyhän jo niitettyä mainetta hän sai ruotsalaiselta, Suomen ystävänä tunnetulta liikemieheltä lahjaksi kunniakiväärin. Sillä mestariampuja ei kuitenkaan halunnut jatkaa töitään, vaan luotti omaan tuttuun Pystykorvaansa. Oma ase jäi kentälle ampujan haavoittuessa vaikeasti, joten museoesineeksi legendaarinen kivääri ei sodasta selviytynyt.
Divisioonan komentaja luovutti kunniakiväärin Häyhälle 17.2.1940. Helsingin Sanomat kirjoitti palkitsemisesta 29.2.1940 otsikolla Suomalainen mestariampuja on kaatanut yli 400 vihollista. Alaotsikossa kerrottiin, että kiväärillä kaadettuja on 219 ja konepistoolilla saman verran. Uutisten myötä Häyhä tuli suuren yleisön tietoon, ja jopa kotiväki yllättyi.
Sattumalla saattaa olla osansa siinä, että juuri Häyhästä tuli tunnettu. Suojeluskunnan ampumakisoissa hän menestyi, mutta saman veroisia ja parempiakin ampujia oli lukuisia. Häyhän valtteina rintamalla saattoivat olla juuri sodan olosuhteisiin sopineet henkilökohtaiset ominaisuudet.
Talvisodan aikana legendaa rakensivat pataljoonan pastori Antti Rantamaa sekä valistusupseeri, kirjailijanakin tunnetuksi tullut Erkki Palolampi. He pitivät kirjaa mestariampujan voitoista ja huolehtivat lukemat tiedotusvälineiden tietoon. Myös komppanianpäällikkö oli kehottanut Häyhää pitämään luetteloa voitoistaan, kun niitä alkoi tulla poikkeuksellisen taajaan.
Häyhän yksikkö, Jalkaväkirykmentti 34:n kuudes komppania taisteli Kollaalla Laatokan pohjoispuolella helposti saavutettavalla paikalla Suvilahti–Loimola maantien varressa. Päällikkönä toimi originelli luutnantti Aarne Juutilainen eli Marokon kauhu, josta lehtimiehet olivat kiinnostuneita. Uutishaukkojen oli helppo poiketa maantieltä Juutilaisen luo, ja samalla he saivat tietoonsa Häyhän saavutukset Rantamaan ja Palolammen kautta.
Maailmanmaineeseen jo sotien aikana noussutta poikkeusyksilöä myös palkittiin monin poikkeuksellisin tavoin. Mannerheim-ristiäkin hänelle jatkosodan aikana ehdotettiin, mutta niitä ei voinut saada takautuvasti talvisodan ansioista.
Kaksi vapaudenristiä Häyhän rinnassa kuitenkin komeili. Neljännen luokan ristin hän sai toipilaana kesäkuussa 1940 olleessaan alikersantti ja kolmannen luokan vuotta myöhemmin vänrikkinä.
Neljännen luokan Vapaudenristi (VR4) oli alikersantille hyvin poikkeuksellinen kunnianosoitus, mutta Häyhälle sinänsä looginen, koska hänellä jo oli tätä alemmat kunniamerkit eli ensimmäisen ja toisen luokan Vapaudenmitalit. Yleensä VR4:n saajat olivat vänrikkejä tai luutnantteja. VR3 puolestaan edellytti yleensä vähintään kapteenin sotilasarvoa, mutta Häyhä sai sen tuoreena vänrikkinä.
Ylipäällikkö Gustaf Mannerheim ylensi Häyhän elokuussa 1940 suoraan alikersantista vänrikiksi. Tämäkin oli hyvin poikkeuksellista muttei aivan ainutlaatuista. Myös kunniamerkkien saamisen väli oli poikkeuksellisen lyhyt. Häyhä sai vuoden 1940 ensi puoliskolla peräti kolme kunniamerkkiä.
Yksittäistaistelija Simo Häyhä viihtyi siviilissäkin itsekseen perustamatta koskaan perhettä. Vanha koti Rautjärvellä jäi rajan taa, ja veteraani eli aluksi veljensä perheen kanssa uudella sukutilalla Ruokolahdella.
Korvauksena vanhasta kotitilasta Häyhä sai valtiolta maata ja metsää omaa tilaa varten Ruokolahden Utulasta. Kun voimat ja into eivät enää 1970-luvulla riittäneet maatilan töihin, Häyhä osti Ruokolahden keskustasta yksiön.
Vaikka vanha soturi eli yksin, niin kuolla hän sai huolehtivien käsien ulottuvilla. Loppuajoikseen mestariampuja sai paikan Haminasta Kymen sotavammaisten hoito- ja kuntoutuslaitoksesta, jossa hänen matkansa päättyi 96-vuotiaana 1.4.2002.
Simo Häyhän valtteja
- hyvä ampumataito
- kyky arvioida etäisyyksiä tarkasti
- oma tuttu ase
- itseluottamus
- huolellinen valmistautuminen
- tarkka-ampujatoiminnan syvä ymmärrys
- hyvä hermojen hallinta
- kärsivällisyys
- sinnikkyys
- vihollisen huolellinen tarkkailu
- hyvä fyysinen kunto
Simo Häyhän ylennyksiä ja kunniamerkkejä
- ylennys korpraaliksi 1.6.1926
- ylennys alikersantiksi talvella 1940
- 2. luokan Vapaudenmitali 25.2.1940
- 1. luokan Vapaudenmitali 2.4.1940
- 4. luokan Vapaudenristi 6.6.1940
- ylennys vänrikiksi 28.8.1940
- 3. luokan Vapaudenristi 21.6.1941
- Talvisodan muistomitali
- Täyshopeinen Kollaan risti numero 4
Lähteitä:
Tapio Saarelainen: Simo Häyhä – Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja (2017)
Tapio Saarelainen: Simo Häyhän perintö (2020)
Ilta-Sanomat, historialiite Simo Häyhä (2016)
Helsingin Sanomat 29.2.1940
