Droonien väitetään tuottavan Ukrainan sodassa jo yli 90 prosenttia tappioista. Epämääräisestä rintamalinjasta parikymmentä kilometriä kumpaankin suuntaan kaikki liikkuva joutuu maaliksi. Ainoastaan maan alle suojautumalla voi selvitä. Näin toimiminen luonnollisesti vaikuttaa sekä omiin operaatiomahdollisuuksiin että huollon järjestämiseen.
Puolustusvoimat esitteli viime joulukuussa Niinisalossa drooni-operaattoreidensa koulutusta. Samassa yhteydessä media pääsi bonuksena tutustumaan maastoon juuri valmistuneeseen BASE 25-tukikohtaan. Valmiusrakentamisharjoituksen mediapäivässä esiteltiin Säkylään valmistumassa oleva kokonaisuus.
Kumpikin näistä hankkeista oli hakenut vahvasti oppia Ukrainan sodasta. Venäjän nopean kaappaushyökkäyksen Hostomelin maahanlasku muuttui ensimmäisen maailmansodan kaltaiseksi juoksuhautoihin jumiutuneeksi taisteluksi. Sitten siitä tuli kaikkialle ehtivien, yksittäisiä taistelijoitakin jahtaavien tappajadroonien futurististinen toiminta-alue. Silti Puolustusvoimissa vaikuttaisi vieläkin olevan hieman erimielisyyttä siitä, miten paljon droonit oikeasti muokkaavat sodankäyntiä.
Asterix-sarjakuvia lukeneet tietävät, että jo muinaisilla roomalaisilla oli linnoitusleirinsä valloitetuissa maakunnissa. Suomessa linnavuoret toimivat turvapaikkana vainoajilta, tulivatpa ne mistä ilmansuunnasta tahansa.
Sodankäynnissä linnoittaminen onkin ollut keskeisimpiä selviytymiskeinoja. Skaala vaihtelee kenttälapiolla kaivetusta poterosta Maginot-linjan kaltaisiin valtaviin rakennushankkeisiin. Jälkikäteen arvioiden poteroista on todennäköisesti ollut suurempi kokonaishyöty kuin Maginotista, jonka saksalaiset yksinkertaisesti kiersivät.
Suomen itsenäistymisen jälkeen Neuvostoliitto koettiin uhaksi ja Karjalankannaksen linnoittaminen käynnistettiin välittömästi. Seuraavien vuosikymmenien aikana rakennettiin linnoitusvyöhykkeitä, jotka opittiin tuntemaan nimellä Mannerheim-linja. Se koostui kenttälinnoitteiden ohella raskaista betonibunkkereista. Ne osoittautuivat haavoittuviksi saarrostuksille ja ampuma-aukkoihin kohdistetulle suorasuuntaustulelle.
Salpalinja rakennettiin talvisodan jälkeen ja jatkosodan aikana. Myös se koostui betonibunkkereista, mutta niihin rakennettiin vihollisen suuntaan ampuma-aukot suojaava siipimuuri. Sen sijaan linnoitteet tukivat toisiaan naapurin edustaa pyyhkivällä sivustatulella.
Salpalinjassa oli betonisia tai kallioon louhittuja bunkkereita yli 700. Kenttälinnoitteita oli noin 3 000 ja taistelu- ja yhteyshautoja 350 kilometriä. Kolmetonnisia kiviä pystytettiin maastoon 350 000. Niistä muodostui yli 200 kilometriä monirivistä panssariestettä.
Vastaava betonisten kantalinnoituksien vyöhyke rakennettiin myös Harparskogiin suojaamaan Neuvostoliiton Hangon vuokra-alueelta tulevalta hyökkäykseltä. Sotien jälkeen linnoittaminen jäi pitkälti unohduksiin, vaikka Puolustusvoimat kaikessa hiljaisuudessa vuosikymmeniä ylläpitikin olemassa olevia rakenteita.
Puolustusvoimien uudistuksen yhteydessä 2010-luvun puolivälissä siirryttiin niin sanottuun liikkuvaan taistelutapaan. Siinä luovuttiin pyrkimyksestä pitää kiinni maastokohteista. Tavoitteena oli liikkuvampi taistelu, jossa etenevään viholliseen isketään yllättävästi sulutteita ja miinoitteita hyödyntäen. Pyrkimyksenä oli tuottaa viholliselle mahdollisimman suuret tappiot. Iskun jälkeen vetäydytään nopeasti ennen vastahyökkäystä.
Droonit ovat tehneet tällaisesta liikkuvasta taistelusta käytännössä mahdottoman, ainakin jos rintamalinja alkaa jämähtää paikalleen. Samaten kokemukset vihollisen miehittämien alueiden siviilien kohtelusta osoittavat, että niiden luovuttaminen ei ole suotavaa.
Ukraina on maailman ykkösmaa miehittämättömien järjestelmien käytöstä taistelussa mutta kakkosena tulee Venäjä. Sodassa on myös käynyt ilmi, että itänaapuri ei juurikaan piittaa miestappioista eli pelotevaikutusta on vaikea saavuttaa. Siksi maastokohteista kiinnipitäminen on noussut uudelleen keskiöön.
Porin prikaatiin Niinisaloon ja Säkylään rakennetut BASE 25 ja 26 -linnoitealueet on tarkoitettu varusmiesten harjoituskäyttöön. Niissä opitaan taistelemaan ja myös asumaan useita vuorokausia maan alla. Kokonaisuudet on mitoitettu noin joukkueelle eli 30–50 taistelijalle.
Asemat ovat tavallaan yhdistelmä kenttä- ja kantalinnoitteita. Niissä ei ole raskaita betonivaluja mutta toisaalta niitä ei myöskään voi rakentaa pelkästään kenttälapioilla ja kirveillä.
Drooneja vastaan katettujen juoksuhautojen rakenne perustuu puisiin elementteihin. Ne rakennetaan kattotuolitehtailta hankittavien, naulalevyillä kasattujen kehikkojen ympärille. Ensimmäiseksi linnoitusalueelta kaadetaan metsä ja kaivinkoneilla tehdään tarvittavat kaivannot. Elementit lasketaan niihin ja eristetään kosteussuojamatoilla.
Rakenteen päälle kasataan ensin tukkeja sekä sen päälle tykistön kranaatit räjäyttäväksi kerrokseksi kiviä. Kaiken päälle kasataan maakerros, joka naamioidaan maastoon sulautuvaksi. Viimeinen vaihe on keskeinen selviytymisen kannalta. Lisäksi juoksuhautoihin vievät aukot on suojattava drooneilta esimerkiksi verkoilla.
Kokonaisuus suunnitellaan aina paikallisen maaston mukaisesti ampumasektorit huomioiden. Siihen kuuluu majoituskorsujen ohella teräsluukuilla varustettuja tulipesäkkeitä sekä myös droonien lentoon lähettämiseen soveltuvia poteroita. Tarvitaan myös tavalliseen elämään liittyviä asioita kuten kuivakäymälöitä.
Tällaisten linnoitteiden rakentaminen on jaettu Suomessa alueellisesti neljälle suurelle rakennusyhtiölle (NCC, Peab, Skanska ja YIT), joiden kanssa on tehty valmiiksi sopimukset. Tämä on arvioitu tehokkaammaksi kuin käyttää liikekannallepanossa käytettäväksi saatuja reserviläisiä ja siviilien luovuttamia työkoneita.
Kriisin uhatessa linnoittamisen käynnistäminen merkitsisi käytännössä kaiken muun rakentamisen keskeytymistä Suomessa. Työtä tehtäisiin kahdessa vuorossa. Alihankkijoiden tuotanto suunnataan valmiiksi tehtyjen sopimusten perusteella linnoittamiseen tarvittavaan materiaaliin.
BASE 26 -valmiusrakentamisharjoituksessa nähdyn perusteella tarvitaan etenkin kaivureita sekä muita työkoneita kuten nostokouralla varustettuja metsätraktoreita. Säkylässä 20 koneella, 10 työnjohtajalla ja 100 työntekijällä linnoitteita syntyi nopeasti – mutta myös satelliittitiedustelulle näkyvästi.
Parissa viikossa Säkylään metsiin kaivettiin kaksi kilometriä juoksuhautaa, josta puolet on katettua. Tuliasemia syntyi kymmeniä ja majoituskorsuja neljä. Materiaaleihin kului noin miljoona euroa ja työkustannukset olivat saman verran.
Varautuminen näkyy muuallakin. Viimeksi toukokuussa Merivoimien ja Logistiikkalaitoksen Tukimuuri 26 -yhteisharjoituksessa rakennettiin taisteluasemia ja linnoitteita saaristoon ja rannikolle. Vastaavia legomaisista betonimoduleista kasattavia bunkkereita on aiemmin jo noussut runsaasti eri puolille Suomea. Pääasiassa ne ovat valtion mailla mutta myös maanomistajien kanssa on tehty sopimuksia.
Rannikkoamme on kantalinnoitettu jo Venäjän vallan aikana sekä jatkuvasti myös sotien jälkeen. Nämä asemat on sittemmin pitkälti hylätty. Merivoimien Narrow Waters -harjoituksen mediapäivässä toukokuussa kerrottiin, että vanhoja, jo valmiiksi sopivissa sijainneissa olevia linnoitteita on ryhdytty kunnostamaan.
Edeltävät sukupolvet ovat rakentaneet ne valmiiksi paikkoihin, joissa sellaisia tänäänkin kaivataan. Maantiede kun ei ole vuosikymmenien aikana muuttunut.
