Tampereen Kalkussa järjestetään museopanssarivaunujen ja muun vanhan asemateriaalin huutokauppa perjantaina 11. lokakuuta. Panssarivaunujen ja tykkien huutokauppaan voivat osallistua vain poliisihallituksen hyväksymät asekeräilijät, joilla on lupa näin järeän kaluston keräilyyn. Huutokaupattavana on muun muassa brittiläisiä Comet Mk I- ja Charioteer Mk VII -panssarivaunuja sekä neuvostoliittolaisia 105 H 37-10 -tykkejä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ruotuväki.
Huutokauppaan tulee ilmoittautua. Lisätietoja säännöistä on SA-kaupan nettisivuilla.
Kalkussa järjestetään myös 80-vuotishuutokauppa 9.–10. lokakuuta, joka on avoin kaikille. Silloin kaupan on yleisempää Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia. Reserviläinen kertoi tästä aiemmin syyskuussa.
Huutokaupoissa pitkään meklarina toiminut Millogin logistiikkapäällikkö Petri Lundelin kertoo, että lokakuun 11. päivän erillisen huutokaupan museopanssarivaunut ovat Sotamuseon omaisuutta ja olleet toisen maailmansodan jälkeen koulutuskäytössä Suomessa.
– Sodassa näitä vaunuja ei ole käytetty. Materiaali on Puolustusvoimien omistamaa. Missään nimessä taistelukuntoisia vaunut eivät ole, mutta aselain mukaan tällaisten keräilemiseen tarvitaan luvat poliisihallitukselta, Lundelin sanoo Reserviläiselle.
Comet-panssarivaunuja, vaan ei nyt kaupan olevia yksilöitä oli brittien käytössä toisen maailmansodan lopulla. Suomeen niitä hankittiin 1950-luvulla ja niitä käytettiin vielä 1970-luvulla.
Charioteer puolestaan on toisen maailmansodan jälkeen kehitetty vaunu, joita käytettiin maailmalla 1950-luvulta 1980-luvulle. Suomeen niitä hankittiin 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Ne oli tarkoitettu panssarintorjuntavaunuiksi.
Osasta Comet- ja Charioteer-tankkeja tehtiin niiden käyttöiän tultua päätökseen asepesäkkeitä eri puolille Suomea.
Lue myös
-
Kalusto
Tampereella huutokaupataan armeijan vanhaa kalustoa taas lokakuussa – mikään ei enää yllätä meklaria
-
Historia