Merimiina on puolustajan ase ja sopii siksi niin hyvin Suomelle. Jo pelkkä tieto mahdollisista miinoituksista riittää rajoittamaan tai pysäyttämään kokonaan liikenteen merialueella. Siksi ei ole ihme, että Merivoimien tulevien Pohjanmaa-luokan korvettienkin yksi keskeisimmistä kyvyistä on miinanlasku.
Lokakuussa Forssassa avattiin DA-Groupin tuotantolaitoksessa turkulaisen Forum Marinum -merimuseon alainen historiallinen näyttely vedenalaisesta sodankäynnistä. Laajalti miinoihin mutta myös torpedoihin keskittyvä kokonaisuus esiteltiin Reserviläinen-lehdessä 7/2021.
Mutta miksi suurelle yleisölle käytännössä tuntematon DA-Group on luovuttanut tilojaan vanhoille miinoille? Syy on yksinkertainen, erilaisiin signaalikäsittelyn järjestelmiin ja elektroniikan kokonaisratkaisuihin erikoistunut yritys valmistaa muun laajan tuotepalettinsa ohella myös huippumoderneja herätelaitteistoja.
Yritys on toimittanut niitä Merivoimien pohjamiinoihin. Itse laite on ulkoisesti yksinkertaiselta näyttävä metallinen sylinteri, jonka anturit ja ohjauselektroniikka havaitsevat ja laukaisevat miinan maalin osuessa paikalle.
Vuonna 1995 perustettu yritys on ollut vahvalla kasvu-uralla. Se osti 2015 Forssasta Sanoma oy:n entisen niin sanotun satelliittikirjapainon rakennuksen ja sai käyttöönsä peräti 25 000 neliömetriä tilaa.
Merimiina on vuosisatoja vanha ase. Keksijäksi mainitaan Robert Fulton vuonna 1801. Ensimmäisen kerran niitä tiedetään käytetyn Krimin sodassa 1850-luvulla. Tuolloin Venäjä miinoitti Suomenlahdella muun muassa Helsingin edustan estääkseen englantilais-ranskalaisen laivaston etenemistä.
Sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa Suomenlahti lienee ollut maailman miinoitetuimpia alueita. Ensimmäisessä Venäjä suojasi Pietaria, toisessa Saksa ja Suomi pyrkivät miinoitteilla pitämään Venäjän laivaston Suomenlahden pohjukassa. Kumpaakin sotaa seurasi massiivinen miinanraivausoperaatio.
Ensimmäiset merimiinat olivat tähystämällä rannalta johtimien kautta räjäytettäviä maayhdysmiinoja. Seuraavaksi kehitetyissä sähkömekaanisesti laukeavissa miinoissa pinnan alla kelluvien kohojen lyijysarvet taittuvat laivan osuessa niihin. Sisällä ollut lasiampulli rikkoutuu ja sen sisältämä happo valuu muodostamaan elektronisen parin. Miina räjähtää.
Oikea syvyys saadaan pudottamalta laskuvaiheessa miinan ankkurin alapuolelle paino roikkumaan etukäteen mitoitetun vaijerin päähän. Kun se osuu pohjaan, ankkurikaapelin kela pysähtyy ja vetää kellumaan jääneen miinan kohon pinnan alle.
Tekniikan kehittyessä ryhdyttiin valmistamaan pohjamiinoja, jotka eivät tarvitse pinnanalaisia räjähdekohoja. Ne vaanivat pohjassa ja herätekoneisto reagoi yliajavan aluksen synnyttämiin signaaleihin kuten muutokset magneettikentässä tai akustisessa ympäristössä. Herätemiina voi toki olla myös väliveteen ankkuroitu.
Pohjamiinoissa tarvitaan enemmän räjähdettä kuin ankkuroiduissa miinoissa, jotka toimivat suoraan maalin kyljessä. Määrä on tyypillisesti useita satoja kiloja. Räjähdyksen painekupla joko murtaa aluksen rungon tai ainakin keskeyttää tehtävän vaurioittamalla koneistoja. Pohjamiinojen raivaaminen on myös vaikeampaa.
Suomen itsenäistyttyä maahan jäi runsaasti venäläistä miinakalustoa. 1920- ja 1930-luvuilla Merivoimien miinatoiminta käynnistyi koulutuksella ja tutkimustoiminnalla. Toisen maailmansodan alkaessa valmius oli siten olemassa ja talvisodassa miinoja käytettiin noin 1 600. Jatkosodassa Suomi, Saksa ja Neuvostoliitto laskivat Suomenlahdelle yhteensä peräti 60 000 miinaa.
Ensimmäiset kokonaan Suomessa valmistetut miinat olivat S/40 ja 41. Nämä kosketusmiinat rakennettiin Janhualla Uudessakaupungissa. Saksasta hankittiin vuonna 1940 magneettisia RMA-herätemiinoja. Muotonsa takia sitä kutsuttiin kilpikonnamiinaksi. Pariisin rauhansopimus 1947 kuitenkin kielsi Suomelta herätemiinat.
Siksi saksalaiset miinat hävitettiin, mutta niiden herätekoneistot vietiin varmuuden vuoksi varastoon. Kosketusmiinojen tuotanto kuitenkin jatkui. Viimeisin malli on S/58 ja se on edelleen käytössä.
Neuvostoliiton tarjottua 1965 Suomelle herätemiinoja (kauppoja ei syntynyt) arvioitiin, että rauhansopimuksen pykälä ei enää sitoisi maatamme. Siksi käynnistettiin oman version kehitystyö. Se kuitenkin salattiin kutsumalla herätekoneistoa raivausharjoituslaitteeksi.
Herätemiinaa varten kehitettiin räjähde, joka koostuu seitsemästä kehikkoon asennetusta kiekon muotoiseksi valetusta TNT-elementistä. 600-kiloinen ase saikin nimen elementtimiina EM/75-Ant. Kuten lyhenne kertoo, ensimmäinen käyttö tapahtui perinteisenä sähkömekaanisena antennimiinana.
Vuonna 1983 ostettiin Neuvostoliitosta 960 kiloa painavia akustisia PM83-pohjamiinoja kahtena versiona, jotka oli tarkoitettu myös lentokone- ja sukellusvenekäyttöön. Siksi ne sylinterimäisinä ja pitkinä soveltuvat huonosti suomalaisille aluksille vieden paljon tilaa miinakannelta. Lisäksi vuonna 1985 Englannista hankittiin Stonefish-herätemiinoja (PM85E).
Lopulta 90-luvun alussa elementtimiinan latauksesta kehitettiin aito pohjamiina PM90 varustamalla se suomalaisvalmisteisella analogisella herätekoneistolla. Hydrofoni ja magnetometri kehitettiin myös itse.
Miinaa uudistettiin vielä vuosina 2013–2016, kun DA-Group suunnitteli siihen nykyaikaisen herätekoneiston. Ase sai nimen PM90MOD.
Yleisemminkin alaa leimaa se, että mikäli räjähdelataus vain säilyy stabiilina, vanhoja miinoja voidaan käyttää vuosikymmeniä ja tarvittaessa myös modernisoida.
Tultaessa 2000-luvulle Patrian johdolla suunniteltiin Miina 2000 -hankkeessa kokonaan uusi digitaalitekniikkaa hyödyntävä ohjelmoitava herätemiina PM04. Forcit kehitti siihen epäherkän muoviräjähteen, joka tekee miinojen käsittelemisestä turvallisempaa.
Uusin suomalainen miina-ase Merivoimien käytössä on PM16-pohjamiina. Siinä missä PM04 on laatikkomainen, uutuus on pyöreä. Sen ura mahdollistaa nostamisen trukilla kaikista suunnista, mikä helpottaa työtä varikoilla. PM16-projektia veti räjähdevalmistaja Forcit. DA-Group toimitti jälleen herätekoneiston, jossa hyödynnettiin PM90MOD-miinaa varten kehitettyä tekniikkaa.
Herätemiinan digitaalinen signaalinkäsittelyjärjestelmä mittaa ympäröivän meren erilaisia muutoksia ja niiden yhdistelmiä. Koneiston virrankulutuksen on oltava pieni, jotta toiminta-aika voidaan maksimoida.
Kun ohjelmoidut kriteerit täyttyvät, ase räjähtää. Miina voidaan asettaa esimerkiksi päästämään tietty määrä laivoja yli ennen kuin se toimii.
Tyypillinen heräte on aluksen kulun aiheuttama akustinen signaali, joka on yksilöllisesti tunnistettavissa. Se syntyy potkureista, koneistojen äänistä sekä veden virtauksesta. Jälkimmäinen aiheuttaa myös mitattavissa olevaa painevaihtelua aluksen kulkiessa miinan yli.
Magneettiheräte syntyy aluksen metalliosien aiheuttamasta muutoksesta maapallon paikalliseen magneettikenttään. Lisäksi metalliosat saattavat synnyttää heikkoja sähkövirtoja, joiden potentiaalin herätekoneisto voi havaita.
Keskeinen osa herätekoneistoja on asiakkaan kyky itsenäisesti tuottaa niille ohjelmalliset algoritmit sekä toimintaparametrit. Tämä on huomioitu uusissa suomalaisissa miinoissa.
DA-Group on itsenäisesti kehittänyt vientiä varten myös TURSO MM30 -miinajärjestelmän, joka esiteltiin Euronaval 2020 -näyttelyssä. Suomalaisissa miinoissa käytössä olevan TDS-koneiston (Target Detection System) ohella siihen kuuluu ohjelmointilaite, dataloggeri, algoritmien kehitystyökalu sekä huoltojärjestelmä.
Asiakas voi itse ohjelmoida miinan halutulle maalikirjastolle sopivaksi. Yhtiö lupaa TURSO-miinalle jopa useiden vuosien toiminnan veteen laskettuna 10–200 metrin syvyydessä. Varastointia se kestää yli 25 vuotta. Yhtiön mukaan TURSO onkin maailman modernein herätemiina.
