• Puolustusvoimat

Harjoittelevia erikoisjoukkoja vaikea havaita maastossa – metsästäjiä infottu erikseen

Southern Griffin 25 -harjoituksen toimialueena on koko Suomi.

Tuomas Kaarkoski

Utin erikoisjoukot harjoittelevat lähiviikkoina Ympäri Suomea.

Utin jääkärirykmentti saa johdettavakseen ensi viikolla alkavan kansainvälisen erikoisjoukkojen harjoituksen. Kaikkiaan Southern Griffin 25 -harjoitukseen osallistuu noin 1 600 henkilöä. Harjoitukseen osallistuu Naton jäsenmaiden erikoisjoukkoja eri Euroopan valtiosta sekä Yhdysvalloista. Suomesta harjoituksessa on mukana sekä henkilökuntaa, reserviläisiä että varusmiehiä.

Oman haasteensa harjoitukselle tuo sen laaja harjoitusalue, joka kattaa käytännössä koko Suomen.

– Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen ulottuva harjoitusalue luo vaatimuksia erityisesti johtamiselle ja logistiikalle. Laaja alue nostaa harjoituksen vaativuutta tehden siitä kehittävän kokonaisuuden monella eri tasolla, harjoituksen johtaja eversti Kimmo Nordberg kertoo tiedotteessa.

Oman lisänsä harjoitukseen tuo meneillään oleva metsästyskausi. Erikoisjoukkojen naamiointi on sen verran hyvällä tasolla, että metsästyspiirejä on pitänyt erikseen informoida harjoituksesta Metsästäjäliiton kautta.

Kaluston puolesta Utista harjoitukseen osallistuu NH90-kuljetuskoptereita sekä MD500-helikoptereita, joiden lisäksi Ilmavoimat tukee harjoitusta omilla Hornet-hävittäjillään. Lisäksi mukana on myös ulkomaista lentokalustoa, jota Puolustusvoimat ei tarkemmin erittele.

Nordbergin arvion mukaan harjoitus hyödyttää Suomea sekä sen ulkomaalaisia kumppaneita.

– Erikoisjoukkojen yhteinen harjoittelu Suomen vaativissa olosuhteissa mahdollistaa liittolaisten suorituskykyjen nopean kohdistamisen Suomen puolustukseen sekä osoittaa Puolustusvoimien kykyä ottaa vastaan kansainvälistä tukea kaikilla toiminnan tasoilla, Nordberg sanoo.

  • Puolustusvoimat

Pitkä ja raskas polku operaattoriksi

Erikoisjoukoissa pärjääminen vaatii rautaisen kunnon lisäksi myös henkistä kanttia ja vahvoja sosiaalisia taitoja.
  • Puolustusvoimat

Erikoisjääkäreitä on koulutettu parikymmentä vuotta – Tällaisia ovat Puolustusvoimien erikoisjoukot

Erikoisjoukkojen sotilaista voidaan muodostaa erilaisia erikoisoperaatio-osastoja. Erikoisjoukot käyttävät toimintamenetelmiä ja -malleja, jotka eivät ole tyypillisiä muille joukoille.