• Uutiset

Historia: Ratsuväki ja panssarijoukot ovat samaa juurta

Panssareiden ja ratsuväen vahdinvaihto tapahtui toisessa maailmansodassa.

Puolustusvoimat

Ruotsalaista CV-9030-kalustoa ostettiin jalkaväen taisteluajoneuvoiksi vuonna 2004.

Panssarijoukot – nykyään nimellä mekanisoidut joukot
– ovat taistelukentällä samassa roolissa kuin raskas ratsuväki satoja vuosia
sitten. Ne ovat nopeita ja iskuvoimaisia hyökkäysjoukkoja.

Suomen ratsuväkiperinteet ulottuvat vuosisatojen taakse,
mutta panssarijoukot syntyivät vajaat sata vuotta sitten, kun Helsingin
Santahaminaan perustettiin Hyökkäysvaunurykmentti 15.7.1919. Aluksi rykmentissä
oli kaksi patteria eli organisaatio oli tykistöllinen, mutta avainhenkilöt
rekrytoitiin ratsuväestä.

Vara_544N83

Tähän tapaan onnistui hevosen selästä kiväärillä ampuminen aikoinaan. Kuva: Puolustusvoimat

Suomi
kehityksen kärjessä

Vuonna 1919 Suomi oli kehityksen kärjessä. Kalustoksi
hankittiin moderni Renault F.T. 17, joka oli nykyaikaisen panssarivaunun
esikuva. Sen pääase oli 360 astetta kääntyvässä tornissa ja taistelutila oli
erotettu moottoritilasta väliseinällä.  Tämä
peruskonstruktio on yhä käytössä.

Renaultit menettivät taisteluarvonsa talvisotaan mennessä.
Englannista hankittiin 1930-luvun lopulla Vickersejä, mutta ne olivat sodan
alettua taistelukelvottomia, koska ne oli ostettu säästösyistä ilman aseita,
optiikkaa ja viestivälineitä.

Kalustopulaa paikkasi talvisodan runsas sotasaalis. Jatkosodan
pääkalustona oli Vickersin venäläinen lisenssiversio eli T-26. Kehitys ajoi
pian sen ohi, mutta Saksasta vuonna 1943 ostetut ajanmukaiset Stu-40 rynnäkkötykit
tehosivat vastustajan vaunuihin kesällä 1944.

Panssaritaktiikan
suuntaviivoja

Panssarivaunu kehitettiin ensimmäisessä maailmansodassa
tuhoamaan taistelukenttää hallinneita konekiväärejä. Panssarivaunut miellettiin
maailmansotien välissä lähinnä jalkaväen ryhmityksessä eteneviksi
tulitukiaseiksi. Renaulteista ei juuri muuhun olisi ollutkaan, koska niiden
nopeus ei ollut hölkkäävää miestä kummempi.

Talvisodan ainoa suomalainen panssarihyökkäys epäonnistui
pitkälti kalusto-ongelmien takia. Jatkosodan hyökkäysvaiheen
läpimurtotaisteluissa panssarivaunuja käytettiin menestyksekkäästi joukkueittain
tai pieninä osastoina jääkärirunkoisten taisteluosastojen iskuvoimana.
Panssaridivisioona perustettiin 29.6.1942 tehokkaaksi, jääkäri-, panssari ja
aselajijoukkoja sisältäneeksi yhtymäksi, joka todisti suorituskykynsä kesän
1944 torjuntataisteluissa.

Kuva_8_1974_77_T-55

Neuvostoliittolainen T-55 taistelupanssarivaunu hankittiin pääkalustoksi 1960-luvulla, ja modernisointi jatkoi käyttöikää 1990-luvulle asti. Kuva: Puolustusvoimat

Sinnittelyä
sodan jälkeen

Panssarijoukot joutuivat sinnittelemään sota-ajan kalustolla
1960-luvulle asti. Englannista ostettiin 1950-luvun lopulla ylijäämäkalustoa ja
Neuvostoliitosta T-54 taistelupanssarivaunuja. 1960-luvulla ostettiin
taisteluvaunuiksi T-55:ttä sekä panssaroitua BTR-kalustoa panssarijääkäreille. Uudempi
neuvostoliittolainen BMP-rynnäkkövaunukalusto hankittiin 1980–luvulla ja
ruotsalaiset CV-9030:t vasta 2000-luvulla. Ennen BTR-kalustoa niin sanotut
suojamiehet kuljetettiin kuorma-autoilla tai taisteluvaunujen kansilla.

Itä-Saksan loppuunmyynnin edullisten hankintojen ansioista
panssariyhtymien tykistökin nousi teloille. Pääosa vanhoista Saksan hankinnoista
on jo sulatettu, mutta saksalaista ensi linjan kalustoa meillä on jälleen:
Leopard 2 on nykyinen taisteluvaunutyyppimme.

Suomalaista
ratsuväkeä vuodesta 1555

Suomen ratsuväkihistoria alkoi, kun kuningas Kustaa Vaasa perusti Suomeen vuonna
1555 ratsuväkilipuston. Seuraavat perustettiin Kustaa II Adolfin aikana 1600-luvun alkupuolella. Hänen johdollaan
ne taistelivat Keski-Euroopassa 30-vuotisessa sodassa.

Itsenäisen Suomen ratsuväen juuret ovat sekä Libaussa
1.9.1917 perustetussa Abteilung Jäger zu Pferde -osastossa (HRR:n
perinnejoukko) että Porvoon Saksanniemeen 3.9.1917 perustetussa
järjestyslipustossa (URR:n perinnejoukko).

Ratsuväen
ja panssareiden vahdinvaihto

Vaikka ratsuväessä atakkiakin vielä 1930-luvulla harjoiteltiin,
niin sotien aikana hevoset olivat lähinnä keino siirtää ratsuväkijoukko
nopeasti ja taistelukykyisenä kohteeseen. Taistelut käytiin jalkautettuna.

Ensimmäisessä maailmansodassa suuriakin taisteluja käytiin
ratsain ja toisessakin maailmansodassa lähes kaikilla mailla oli ratsuväkiyhtymiä.
Tiettävästi viimeinen taistelu kirkkain asein ratsuväki ratsuväkeä vastaan
käytiin 23.9.1939 puolalaisten ja saksalaisten välillä. Nopeutta ja iskukykyä
alkoivat edustaa panssariyhtymät.

Suomalainen
ratsuväki 1939–1944

Sotien ajan Ratsuväkiprikaatin runkona olivat Uudenmaan
Rakuunarykmentti (URR) ja Hämeen ratsurykmentti (HRR). Rykmenteissä ei ollut
pataljoonia, vaan ne jakautuivat suoraan eskadrooniksi (komppanioiksi).
Talvisodan divisioonien kevyisiin osastoihin kuului ratsuväkieskadroona, mutta
jatkosodassa se korvattiin jalkaväkikomppanialla. Ratsuväki sopi hyvin
tiedusteluun, sivusta- ja selustasuojaksi sekä liikkuvaksi reserviksi.

Talvisodan Ratsuväkiprikaati jalkautettiin 5.2.1940 ja
yhtymä jatkoi hiihtojoukkona. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Ryhmä O, johon Ratsuväkiprikaatikin
kuului, hyökkäsi Karjan Armeijan vasemmalla sivustalla edeten Ääniselle asti.
Vuosien 1942–1943 vaihteessa RvPr siirrettiin Äänislinnaan. Siellä prikaati
taas jalkautettiin, minkä jälkeen se toimi kevyen jalkaväen tavoin. Ratsuväkiprikaati
muistetaan erityisesti Ilomantsin torjuntataisteluista heinä-elokuun vaihteesta
1944.

Ratsuväen
lopullinen jalkautus

HRR jalkautettiin 10.11.1944, mutta lopullisesti suomalaisen
ratsastavan ratsuväen kunniakas tarina päättyi 1.3.1947, jolloin eversti Adolf Ehrnrooth komensi saamansa käskyn
mukaisesti Uudenmaan rakuunat ratsailta. Ratsuväkijoukot ovat sen jälkeen
jatkaneet polkupyörillä ja myöhemmin moottoroituina.

Uudenmaan Rakuunapataljoona lakkautettiin 31.12.1989 ja koko
ratsuväen loppu Suomessa oli hilkulla vuonna 2014, kun Hämeen Rykmentti
lakkautettiin. Ratsuväen keltaista aselajiväriä kantaa enää RUK:n alaisuuteen
kuuluva Rakuunaeskadroona Lappeenrannassa, joka lakkautetaan ensi vuonna.

 

Kuva_7_106-2011-119_BTR_YVI

BTR-kalusto siirsi panssarijalkaväen 1960-luvulla panssarin suojaan. Vaunusta on myös esikunta- ja viestiversioita. Kuvassa lisäpanssaroinnilla varustettu BTR-50 YVI. Kuva: Puolustusvoimat

Mekanisoitujen
joukkojen näkymät

Jalkaväen tarkastajalla, eversti Jukka Valkeajärvellä, on hyviä uutisia.

– Vuosikymmenen loppuun mennessä mekanisoitujen joukkojen
määrällinen ja laadullinen suorituskyky on paras sitten kylmän sodan
loppuvaiheen. Uuden kaluston myötä mekanisoitujen perusyksiköiden määrä kasvaa
merkittävästi, Valkeajärvi sanoo.

– Uudet ampumatarvikkeet parantavat taisteluvaunujen
tulivoimaa ja omasuojajärjestelmän kehitystyö alkaa vuonna 2016.

leo2a6

Leopard 2A6 edustaa Puolustusvoimien uutta kalustoa. Kuva: Puolustusvoimat

Tänä vuonna käynnistyy myös koulutus Leopard 2A6 –kalustolle.

– Varusmieskoulutus aloitetaan saapumiserästä 2/2016 ja
reserviläisten muuntokoulutus käynnistetään samaan aikaan. 

Kuva_6_14D08-2003_BMP

BMP-kalusto otettiin Suomessa käyttöön 1980-luvulla. Sen myötä panssarijalkaväelle saatiin suojan lisäksi tulivoimaa. Kuva: Puolustusvoimat
Kuva_10_83091998_BMP-2

BMP-kaluston avulla saatiin panssarijalkaväelle suojan lisäksi enemmän tulivoimaa. Kuva: Puolustusvoimat

Panssarivaunujoukot:

Perinnepäivä: 14.
heinäkuuta

Perinnepäivän peruste: Hyökkäysvaunurykmentin
perustaminen v. 1919

Kunniamarssi: Parolan
marssi

Koulutushaaroja: Panssari
on yksi jalkaväen koulutushaaroista

Aselajikoulu: Panssarikoulu
(1948)

Ansioristi:
Panssarikillan ansioristi

Joukko-osastoristi: Tankkimiesristi
(1974), aluksi nimellä Panssariristi

Perustaistelijan nimitys: Panssarimies

Aselajimuseo: Panssarimuseo
Parolannummella (1961)

Aselajin kilta: Panssarikilta
(4.10.1951)

Aselajin tunnettu vaikuttaja:
Kenraalimajuri Ernst Ruben Lagus (1896–1959)

Suojeluspyhimys: Ei
nimetty

Aselajivärit (kauluslaatan
pohja/reunus):

Musta/harmaa

Musta/oranssi
(vuosina 1941–1948)

 

Ratsuväki:

Perinnepäivä: 7.
syyskuuta

Perinnepäivän peruste: Breitenfeldin
taistelu v. 1631

Kunniamarssi: Suomalaisen
ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa

Koulutushaaroja: Jalkaväen
tietyt koulutushaarat

Aselajikoulu: Ei ole

Ansiomitalit:
Ratsumieskillan ansiomitali (1975), Rakuunakillan ansiomitali

Joukko-osastoristit: Ratsumiesristi
(1920-luv.), Rakuunaristi (1925)

Perustaistelijan nimitys: Rakuuna
ja ratsumies

Aselajimuseo: Ratsuväkimuseo
Lappeenrannassa (1973)

Aselajin killat: Rakuunakilta
(7.9.1961), Ratsumieskilta (8.9.1962)

Aselajin tunnettu vaikuttaja: Marsalkka
C.G.E. Mannerheim (1867–1951)

Suojeluspyhimys: Pyhä
Yrjö

Aselajivärit (kauluslaatan
pohja/reunus):

Keltainen/harmaa
(ratsuväen yleinen väri, myöhemmin eläinlääkintä vuoteen 2010)

Keltainen/sininen
(rakuunat)

Keltainen/punainen
(ratsujääkärit)

Keltainen/violetti
(viestieskadroona 1937–1942)

Keltainen/musta
(Urheilukoulu 1992–2010)

Keltainen/musta
(Er. Panssarieskadroona n. 1937–1942)

 

Lähteet:

Esa
Muikku–Jukka Purhonen: Suomalaiset panssarivaunut 1918–1997

Vilho
Niitemaa: Suomen ratsuväen historia I osa 1917–1939

Pertti
Kilkki–Heikki Pohjanpää: Suomen ratsuväen historia II osa 1939–1944

Ilmari
Ojala & alii: Ratsuväen vuosikirjat I–IV

Suomen puolustusvoimien
joukko-osastoperinteet osa 2: Entiset joukko-osastot 1945–2005


Artikkeli on julkaistu Reserviläisen numerossa 2/2016.

Lue myös:

7.9.2016 Leopard 2A4 -vaunujen miehistökoulutus laajenee neljään uuteen joukko-osastoon

23.3.2016 Ratsuväen koulutus loppuu Suomessa 

15.5.2015 Leopardit kotiutuivat Suomeen