Kenraali Douglas MacArthur (1880–1964) toimi toisessa maailmansodassa Tyynenmeren sotanäyttämöllä ja on ehkä siksi jäänyt täällä Euroopassa huonosti tunnetuksi.
MacArthurin toiminta oli tavallaan sulkeutuva ympyrä. Hän joutui vetäytymään Filippiineiltä Tyynenmeren sodan alkuvaiheissa Japanin vallatessa alueita vähintään yhtä tehokkaasti kuin Saksa Euroopassa. Vetäytyessään Australiaan kenraali lausui legendaariset sanat: ”I shall return!” – Palaan vielä. Ja sen hän lopulta teki.
Japani hyökkäsi Filippiineille joulun alla 1941. MacArthurin komennossa olleet joukot perääntyivät Bataanin niemimaalle sekä linnoitetulle Corregidorin saarelle. Amerikkalaisjoukot antautuivat japanilaisille toukokuussa 1942 MacArthurin ollessa jo Australiassa.
Espanjalta USA:lle aivan 1800-luvun lopulla siirtyneen alueen menettäminen kirpaisi pahoin amerikkalaisia. Itsenäisyydestään USA:ta vastaan jo 1900-luvun alussa taistellut Filippiinit itsenäistyi vuonna 1946.
MacArthurin suhde Filippiineihin alkoi jo nuorena pioneeriupseerina vuonna 1903. Kenraalina hänet nimitettiin Filippiineille sotilasneuvonantajaksi vuonna 1935, ja hän jäi eläkkeelle USA:n sotavoimista kahta vuotta myöhemmin 57-vuotiaana jatkaen kuitenkin pestiään neuvonantajana. Eläkepäivät katkesivat, kun kenraali kutsuttiin takaisin palvelukseen heinäkuussa 1941 tehtävänään johtaa USA:n Kaukoidän joukkoja.
MacArthurin komentoon muodostettiin Australiassa huhtikuussa 1942 uudet joukot vangiksi jääneiden tilalle. Niiden avulla hän ryhtyi valtaamaan Tyynenmeren saaria takaisin. Kenraalin toimintaa Tyynenmeren rintamalla kutsutaan pukkihyppystrategiaksi. Ajatuksena oli jättää vahvat japanilaistukikohdat kypsymään helpompia kohteita valloitettaessa. Näin minimoitiin omat tappiot.
Vuoden 1944 puolimaissa japanilaisia oli saatu työnnetyksi takaisin niin, että maihinnousu Filippiineille alkoi häämöttää horisontissa. Saariryhmän takaisinvaltaus alkoi Leyten saarelta lokakuussa 1944, ja helmikuussa 1945 MacArthur saattoi palata Manilaan japanilaisten jatkaessa kuitenkin sinnikästä vastarintaa syyskuun alkuun asti. Kenraali otti vastaan Japanin antautumisen 2.9.1945 USS Missourin kannella, ja toinen maailmansota virallisesti päättyi.
MacArthur saattoi vaikuttaa presidentti Harry S. Trumanin päätökseen atomipommien pudottamisesta Hiroshimaan ja Nagasakiin. Kenraali oli saanut presidentin vakuuttumaan siitä, että maihinnousu Japanin pääsaarille aiheuttaisi kestämättömät tappiot. Japanilaisten puolustuksen fanaattisuus oli käynyt kenraalille selväksi.
Japanin ja MacArthurin kohtalot olivat sidoksissa toisiinsa vielä vuosia sodan päätyttyä. Ehdoitta antautuneeseen Japaniin perustettiin saman tyyppinen liittoutuneiden hallinto kuin Saksaan. MacArthur valvoi Japanin miehitystä vuoteen 1951 liittoutuneiden miehitysarmeijan ylipäällikkönä.
Liittoutuneiden suhtautuminen Japanin johdon sotasyyllisyyteen erosi oleellisesti Saksan johdon kohtelusta. Pitkälti MacArthurin näkemystä noudattaen Japanin keisari Hirohito suojeltiin syytteiltä. Keisari oli kuitenkin enää vain keulakuva vailla todellista valtaa mutta oli yhä japanilaisille elävä jumala.
Suojaamalla mystiseksi hahmoksi koettu keisari pystyttäisiin kenraalin näkemyksen mukaan parhaiten hallitsemaan Japanin kansakuntaa ja sitä kautta rakentamaan uusi, länsimyönteinen Japani. Pääministerinä heinäkuulle 1944 toiminut Hideki Tojo sen sijaan tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin vuonna 1948.
Sotilasura oli MacArthurille upseerin poikana luonnollinen valinta. Ensimmäiset sotaoppinsa hän sai West Texas Military Academyssa 1800-luvun lopussa. Menestys oli huikea. Viimeisen vuoden pistemäärä oli 97,33/100. Hänet palkittiin sekä opintosuorituksista että urheilusaavutuksista oppilaitoksen joukkueissa.
Opinnot jatkuivat kuuluisassa West Pointin sotilasakatemiassa vielä huimemmin tuloksin. Pistemäärä oli yli 98, ja se on kolmanneksi korkein oppilaitoksessa koskaan saavutettu pistemäärä. MacArthur valmistui kesäkuussa 1903, ja tuolloin oli käytäntönä, että huippumenestyjät komennetaan pioneerijoukkoihin.
Ainakin nimellisesti pioneerina MacArthur palveli uransa 14 ensimmäistä vuotta. Valmistuessaan hän sai kaulukseensa aselajia symboloineet kultaiset linnakemerkit, joita hän kantoi uskollisesti yli 40 vuotta. Jatkossa ne periytyivät USA:n ylimmältä pioneerikomentajalta toiselle.
USA:n liittyminen ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917 tiesi lukuisille ammattisotilaille lähtöä Eurooppaan. Yksi heistä oli Douglas MacArthur. Taisteltuaan Meksikossa Veracruzin retkikunnassa 1914 hän oli kotimaassaan palvellut tiedottajana sotaministeriössä, minkä johdosta häntä kutsuttiin myöhemmin armeijan ensimmäiseksi lehdistöupseeriksi.
Sotivaan Eurooppaan tuore everstiluutnantti lähti 42. Divisioonan esikuntapäällikkönä. Divisioonaa kutsuttiin Sateenkaaridivisioonaksi siksi, että MacArthurin aloitteesta divisioonaa ei koottu tavan mukaan vain yhdestä osavaltiosta, vaan joukkoja tuli eri puolilta liittovaltiota. Esikuntapäällikkönä MacArthuria luonnehdittiin innovatiiviseksi, älykkääksi ja tehokkaaksi.
Tulikasteensa divisioona sai länsirintamalla lokakuussa 1917. MacArtur palasi kotimaahan useilla kunniamerkeillä palkittuna ja muutamaan kertaan haavoittuneena prikaatikenraalina. Sodan loppuvaiheessa hän toimi divisioonankomentajana. Sodan jälkeen MacArthur komennettiin korkeaan virkaan West Pointiin ja näin hän sai yhtenä harvoista pitää prikaatikenraalin palvelusarvonsa. Moni kollega palasi rauhan tullen entiseen sotilasarvoonsa esimerkiksi majurina.
Filippiinien lisäksi Japanilla ja Korealla on vahva kohtalonyhteys kokeneen sotaratsun vaiheisiin nuoresta upseerista lähtien. Filippiineillä hänen ensimmäiset tehtävänsä pioneeripataljoonassa vuonna 1903 olivat muiden muassa laiturityömaan valvonta sekä kartoitukset. Palvelus kuitenkin keskeytyi pian malariaan ja muihin sairauksiin.
Komennus Tokioon tuli lokakuussa 1905. Nuoren upseerin tehtävänä oli toimia siellä isänsä, kenraali Arthur MacArthurin adjutanttina. Japanista alkanut kierros kattoi Kaukoidän laajasti kerryttäen nuorelle upseerille erinomaista kokemusta ja näkemystä. Yli puoli vuotta kestänyt kierros ulottui ainakin Intiaan, Kiinaan, Koreaan, Thaimaahan ja Vietnamiin. Sen jälkeen olivat jälleen vuorossa pioneeriupseerin työt kotimaassa.
Kaksi maailmansotaa kokenut kenraali ei voinut ripustaa sotisopaa pysyvästi naulaan toisen maailmansodan jälkeenkään. Vuosina 1950–1953 käydyn Korean sodan aluksi MacArthur johti Yhdistyneiden kansakuntien joukkojen yllätysmaihinnousua. Toisen maailmansodan jälkeen Korea oli jaettu 38:tta leveyspiiriä pitkin pohjoiseksi ja eteläiseksi valtioksi.
Neuvostoliiton ja Kiinan tuesta rohkaistunut Pohjois-Korea hyökkäsi etelään ja oli vähällä saada eteläisen naapurinsa vallatuksi. MacArthur sai YK:lta pikaisen toimeksiannon suunnitella ja toteuttaa maihinnousu pohjoiskorealaisten selustaan Inchonissa Korean niemimaan keskivaiheilla syyskuussa 1950.
Kokeneen komentajan ja Tyynenmeren sodan karaisemien joukkojen toimin tämä viimeiseksi suureksi maihinnousuoperaatioksi kutsuttu sotatoimi onnistui hyvin, mutta se ei riittänyt lopettamaan sotaa. Lännen menestyksen pelästyttämä Kiina hyökkäsi pohjoisesta, ja sota jatkui vuoteen 1953 asti. MacArthurin kerrotaan vihjanneen presidentti Trumanille ydinaseen käytön mahdollisuutta sodan nopeaksi voittamiseksi. Ideaa ilmeisen huonona pitänyt presidentti passitti kenraalin pysyvästi reserviin vuonna 1951 kesken sodan.
MacArthuria arvostetaan taitavana suunnittelijana, strategina ja johtajana, mutta kritiikin sieto ei ollut sotaratsun parhaita puolia. Toteuttamalla pukkihyppytaktiikkaa Tyynellämerellä kenraali puolestaan säästi suuren määrän ihmishenkiä. Kenraalin kerrotaan pitäneen kerskailuun ja faktojen muunteluun asti huolen siitä, että hänen ansionsa varmasti tulevat tunnetuiksi.
Lähteitä:
John Keegan – Andrew Wheatcroft: Who’s Who in Military History (1976)
Rikhard Drakenlordh: Toisen maailmansodan avainhenkilöt (2015)
Tim Newark: 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa (2002)
