Vaasa tuskin tulee harvalle ainakaan ensiksi mieleen,
kun pyydetään luettelemaan suomalaisia entisiä varuskuntakaupunkeja. Vaasa on
ollut leimallisesti yhden joukko-osaston varuskunta. Aluksi siellä koulutettiin
jääkärijoukkoja ja myöhemmin kenttä- ja rannikkotykistöä.
Varuskunnan historia voidaan ulottaa 1300-luvulle
Korsholman linnaan. Ruotsin vallan aikana Vaasan seudulla toimi joukkoja ja
sieltä rekrytoitiin sotavoimaa, mutta vasta Venäjän vallan loppupuolella rakennettiin
varsinaisia kasarmirakennuksia.
Siviilimajoitukseen
tukeuduttiin
Venäjän vallan aikana oli tyypillistä, että sotilaat
tukeutuivat ainakin aluksi siviili-infrastruktuuriin, eikä kasarmien
rakentamisella pidetty kiirettä. Varuskuntakaupungin edellytettiin luovuttavan
sotaväelle soveltuvia rakennuksia. Osin tukeuduttiin jopa siviilimajoitukseen.
Tämä tietysti oli melkoinen rasite paikkakunnalle ja sen väestölle. 
Majoitusmahdollisuudet huononivat merkittävästi Vaasan
palon jälkeen vuonna 1852. Tarvittiin uusia ratkaisuja. Suunnitelmia Vaasan
varuskunnan rakentamiseksi oli laadittu jo vuosikymmeniä, mutta niin sanottu
kivikasarmi valmistui vasta vuonna 1866. Samana vuonna valmistui ortodoksinen
varuskuntakirkko.
Vaasaan rakennettiin puukasarmit 1880-luvun alussa
kuten moneen muuhunkin sen aikaiseen varuskuntakaupunkiin. Ne tulivat Suomen
oman asevelvollisen sotaväen käyttöön. Vaasassa toimi Suomen 3. Vaasan
tarkk’ampujapataljoona.
Jääkärit
Vaasaan
Vaasa oli hallituksen joukkojen esikunta- ja
varuskuntakaupunki tammikuusta 1918 alkaen. Valkoisen puolen päämaja asettui
aluksi Vaasaan ja siirtyi sieltä Seinäjoelle. Suomen laillinen hallitus eli
senaatti toimi Vaasassa keväällä 1918, kun Helsinki oli punaisten hallussa. Saksassa
koulutettujen jääkärien pääjoukko rantautui Vaasaan 25.2.1918.
Varusmiehille annettiin jääkärikoulutusta Vaasassa vuoteen
1934 saakka. Kaupungissa toimineen Kaartin jääkäripataljoonan koulutuskieli oli
ruotsi, onhan Pohjanmaalla paljon ruotsinkielistä väestöä.
Vaasa jatkoi ruotsinkielisenä varuskuntana, vaikka
jääkärit vaihtuivat Kenttätykistörykmentti 4:n tykkimiehiksi. Joukko-osastot ja
jopa perusyksiköt olivat hyvin itsenäisiä ja omavaraisia huollon osalta.
Perusyksikössäkin oli yleensä oma varusvarasto, räätäli ja suutari.
Satulaseppäkin tarvittiin, jos joukkoon kuului hevosia. Kaartin
jääkäripataljoonalla oli jopa oma leipomo ja kauppa.
Tila-
ja vaatepula
Sotavuodet mullistivat myös Vaasan varuskunnan elämän.
Talvisodan aikana Vaasassa toimi Tykistön koulutuskeskus 2, jonka päätehtävänä
oli kouluttaa muiden aselajien reserviläisiä tykkimiehiksi. Majoitustilojen
ahtaus vaivasi aluksi mutta tilanne helpotti, kun koulutuskeskus hajautettiin
turvallisuussyistä maaseudulle. Samoin toimittiin Jalkaväen koulutuskeskus 7:n
suhteen.
Myös varusteista oli pulaa. Rintamalle lähteneiden
joukkojen tultua perustetuiksi ei varusvarastoihin jäänyt paljoakaan käypää.
Eräällä upseerilla oli hyvät suhteet paikalliseen vaatetusliikkeeseen, ja hän
sai sieltä lunastetuksi patterinsa miehille siniset siviilipäällystakit.
Kansainvälinen
Vaasa
Ruotsalaisista vapaaehtoisista perustettiin
helmikuussa 1940 järeä patteri. Ranskaakin puhuttiin Vaasassa talvisodan
aikana, sillä Ranskasta hankitun tykkikaluston mukana tuli myös kouluttajia. Outo
kieli olikin melkoinen yllätys koulutukseen käsketyille reserviläisille. Tulkkaamalla
siitä selvittiin, ja ranskalaisvaihe oli muutenkin lyhyt.
Kansainvälisyys ei päättynyt vielä tähän. Syyskuussa
1940 Raskas patteristo 9:n asettama vartioiden tarkastaja hämmentyi
perusteellisesti, kun satamaan alkoi rantautua saksalaisia joukkoja. Yhteistyön
alkaminen saksalaisten kanssa oli vain hyvin pienen piirin tiedossa. Saksalaiset
jatkoivat pohjoiseen, mutta jatkosodan aikana Vaasassa toimi saksalainen
paikalliskomendantti ja it-jaos.
Jatkosodan aikana Vaasa pysyi merkittävänä
kenttätykistön koulutuskeskuksena. Kaupungissa toimi myös suuri sotasairaala.
Ilmahälytysten ja potilasevakuointien varalta paarinkantajiksi oli pestattu
koulupoikia, mutta jatkosodassa Vaasaa ei juurikaan ahdisteltu.
Rauhan palattua maahan Vaasa jatkoi hetken aikaa
kenttätykistövaruskuntana, mutta varusmiesjoukoksi vakiintuivat jääkärit
vaiheittain elokuusta 1945 alkaen. Joukon suomenkielisyys aiheutti joissakin
vaasalaisissa pahaa mieltä, koska koulutuskieli oli ollut ruotsi sotiin asti.
Aluksi joukon nimi oli Jääkäripataljoona 1, mutta se muuttui vuoden 1957
uudistuksessa Pohjanmaan jääkäripataljoonaksi. Joukko lähti vuonna 1964
Sodankylään Lapin sotilaallista tyhjiötä paikkaamaan, ja Vaasan valtasi
rannikkotykistö.
Rannikkotykistövaruskunnaksi
Vaasan rannikkotykistön alkusolu oli Ensimmäinen
erillinen rannikkotykistöpatteristo, joka aloitti toimintansa Suomenlinnassa
joulukuussa 1952. Joukko-osaston nimi maakunnallistettiin vuonna 1957 Vaasan
rannikkopatteristoksi. Nimikkokaupunkiinsa pääsyä se joutui kuitenkin
odottamaan vielä seitsemän vuotta.
Vaasassa koulutettiin nimenomaan moottoroitua
rannikkotykistöä. Pääkalustona olivat aluksi 152 H 37 tykit ja sitten 130 K 54:t,
joita vedettiin järeillä venäläisillä KrAz-maastokuorma-autoilla. Aiemmin
tykinvetäjinä toimivat venäläiset ATS-telatraktorit, joiden metalliset
telaketjut eivät olleet erityisen katuystävällisiä. Kiinteääkin
rannikkotykistöä Vaasan edustalla oli. Esimerkiksi Sommarön kuusituumaiset
tykit vartioivat Vaasaan johtavaa meriväylää.
Lohtaja soveltui hyvin ampuma-alueeksi, mutta
Kivijärvi sekä alueet Gerbyssä, Vanhassa Vaasassa, lentokentän maastossa ja
Sundholmissa kävivät ahtaiksi, eikä niillä voinut harjoitella
patteristokokonaisuutena. Jalkaväkiaseiden melukin häiritsi laajenevaa
asutusta. Lakkautusuhka oli leijunut Vaasan varuskunnan yllä ennenkin. Lippu
laskettiin vuoden 1998 päättyessä. Patteristo lakkautettiin, ja koko
itsenäisyyden ajan jatkunut varusmieskoulutus Vaasassa päättyi.
Vaikka koulutus Vaasassa loppui, niin liikkuvaa
rannikkotykistöä ei suinkaan lakkautettu. Sitä tarvittiin edelleen
rannikkotykistöreservinä sekä painopisteen muodostamiseen, mutta koulutus
siirrettiin Uudenmaan prikaatiin Dragsvikiin. Vaasa jatkoi vielä
esikuntakaupunkina, mutta enää on jäljellä vain aluetoimisto.
Varuskunta-alue
nykyään
Vaasan paviljonkimainen puukasarmialue on
kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittävä puisen
sotilasarkkitehtuurin nähtävyys. Keskellä kaupunkia sijaitseva alue on säilynyt
ehjänä kokonaisuutena läpi vuosikymmenten, ja se onkin yksi parhaiten
säilyneistä 1880-luvun tyyppipiirustusten mukaan rakennetuista kasarmialueista.
Rakennuskantaa täydennettiin tarpeen mukaan ja viimeinen
uudisrakennus oli vuonna 1990 valmistunut koulutustalo. Se oli oleellinen
parannus varuskunnan tilaratkaisuihin, mutta ilo siitä jäi lyhyeksi.
Vaasan kaupunki sai vaihtokaupalla varuskunta-alueen
hallintaansa ja nimesi sen kulttuurikasarmiksi. Alueella toimii nykyään
kulttuurin tuottajia, yrityksiä, yhdistyksiä ja taiteilijoita. Alueelle on
rakennettu uusia asuntoja. Viimeksi kerhotiloina toiminut kivikasarmikin on
kunnostettu asunnoiksi. Vanha sotilaskoti palvelee nykyään ennakkotilausten
mukaan, eli se on mainio kokous- ja juhlapaikka reserviläisseurueille.
Lähteitä:
Roudasmaa
Stig: Vaasan varuskunnan historia (1991)
Viita-aho
Auvo (päätoim.): Suomen rannikkopuolustus 100 vuotta (2018)
