• Uutiset

Kenraaliluutnantti Oeschin ura kulminoitui kesään 1944

Sveitsiläisperheen poika oli suuressa roolissa vihollisen pysäyttämisessä talvi- ja jatkosodassa.

Kenraali Oesch (keskellä) johti Viipurin takaisinvaltausta elokuussa 1941. Kuva on otettu valtausparaatissa 31.8.1941.

Sveitsiläinen nuorukainen Christian Oesch saapui Suomeen meijeriohjaajaksi vuonna 1880, ja kihlattu Anna seurasi pian sulhastaan. Heidän kuudes poikansa, tuleva kenraali ja Mannerheim-ristin ritari Karl Lennart syntyi Viipurin läänin Pyhäjärvellä 1892 ja vietti lapsuutensa Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa, jonne perhe perusti juustomeijerin. Paikallisten suussa vaikea nimi muokkaantui ”Össiksi”, ja Karl Lennart oli tuttavallisesti ”juusto-Össin poika”. Sveitsin kansalaisuudesta tuleva kenraali luopui vasta kolmekymppisenä.

Avioliitossa Aitanga Niskasen kanssa syntyivät lapset Karl Christian (1921) ja Ann-Mari (1922). Sotavuosina perheen naiset olivat aktiivisia lottia, poika kävi Kadettikoulun ja yleni jatkosodan lopulla kapteeniksi.

22-vuotias täysiverinen sveitsiläinen oli valmis ankariin koettelemuksiin ja jopa uhraamaan nuoren elämänsä synnyinmaansa hyväksi lähtiessään Saksaan jääkärikoulutukseen heti kärkijoukossa helmikuussa 1915. Jääkärien oli tarkoitus olla sen joukon ydin, joka irrottaa Suomen keisarillisesta Venäjästä.

 

Jääkäriksi värväytyminen oli ratkaiseva käänne tulevan kenraalin elämässä. Pasifistiksi tunnustautunut ja Helsingin yliopistossa luonnontieteitä opiskellut nuorukainen koki marraskuussa 1914, että ainoa keino Suomen itsenäisyyteen ovat aseet. Tuolloin keisarin julistus mitätöi Suomen autonomian viimeisetkin rippeet, ja eduskunnan moninkertainen puhemies P.E. Svinhufvud vaimoineen kyydittiin Siperiaan.

Ansioiduttuaan jääkärien riveissä toisen luokan Rautaristin veroisesti Oesch lähetettiin takaisin Suomeen hoitamaan värväystä jääkäripataljoonan täydennykseksi. Palattuaan entiseen joukkoonsa Oesch toimi kouluttajana ja kävi itsekin useita erikoiskursseja, kunnes tuli aika vannoa vala itsenäisen Suomen lailliselle hallitukselle ja allekirjoittaa palvelussitoumus.

 

Oesch oli ilmeisen lahjakas sotilas, koska hänen urakehityksensä Saksassa oli nopeaa. Sujuvalla saksan taidolla lienee osuutensa asiassa. Palattuaan Suomeen jääkärien pääjoukon mukana helmikuussa 1918 tuore kapteeni osallistui maalis-huhtikuussa pataljoonan komentajana ankariin Raudun taisteluihin Karjalan kannaksella. Siellä yksi hänen veljistään haavoittui kuolettavasti.

Rauhan palattua Oesch eteni komentaja- ja esikuntatehtävien kautta taktiikan opettajaksi Kadettikouluun, kunnes koitti aika suorittaa yleisesikuntaupseerin tutkinto Ranskassa. Everstiksi ylennettynä Oesch toimi Sotakorkeakoulun johtajana. Urakehitys jatkui nopeana divisioonan komentajasta Yleisesikunnan päälliköksi. Oeschilla oli merkittävä rooli niin kutsutun aluejärjestelmän toteuttamisessa, jonka avulla perustettiin talvisodan kenttäarmeija.

 

Talvisodassa Oeschin panos kulminoitui Viipurinlahdella helmikuun lopulla 1940. Kenraalin onnistui estää puna-armeijan yritys koukata jäätä pitkin Kannaksen puolustajien selkään Viipurin länsipuolelta. Jos Oesch olisi epäonnistunut, venäläisjoukoilla olisi ollut vapaa reitti etelärannikkoa pitkin myös Helsinkiin.

Jatkosodan alussa Oeschin suurin saavutus oli Viipurin takaisin valtaaminen IV Armeijakunnan komentajana elokuun lopulla 1941. Asemasodan aikana hän toimi Aunuksen Ryhmän komentajana.

Kenraali Oesch puhuu joukoille Viipurin takaisinvaltauksen paraatissa 31.8.1941.

Tilanteen muututtua kriittiseksi Karjalan kannaksella kesäkuun puolivälissä 1944 kenraali A.F. Airo hälytti Oeschin paikalle, ja tämä otti ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin käskystä kokonaisvastuun vihollisen pysäyttämisestä. Oeschin työkaluksi perustettiin Kannaksen Joukkojen Komentajan Esikunta (KaJoKE). Kuuterselkä oli juuri murtunut, ja puna-armeija rynni voitonvarmana Kannaksella kohti Viipuria. Ylipäällikön luottokomentaja epäili itsekin onnistumisen mahdollisuuksiaan.

Taistelujen loppuvaiheessa Oeschin komennossa oli talvisodan kenttäarmeijaa suurempi miesmäärä. Vastuun keskittäminen taitavalle kenraalille osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Veitsen terällä ollut puolustus piti, eivätkä neuvostojoukot päässeet lopulliseen läpimurtoon. Ihantala ja Vuosalmi kestivät. Kesäkuun lopulla Oesch nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi.

Talvisodan asetelma toistui, eli Oesch onnistui taas torjumaan neuvostojoukkojen maihinnousun puolustustaistelua käyvien joukkojen selustaan Viipurinlahdella ja estämään etenemisen rannikon suunnassa Helsinkiin. Torjuntavoittojen sarja mahdollisti siedettävät välirauhan ehdot syyskuussa 1944.

Eversti Valo Nihtilä oli kenraaliluutnantti K.L. Oeschin luotettu alainen. Armeijakunnan komentaja ja esikuntapäällikkö hiovat IV Armeijakunnan operaatiosuunnitelmia elokuussa 1941. 

Naapuria Oeschin voitot jäivät sapettamaan, koska kenraalia vastaan nostettiin sodan jälkeen syyte sotavankien teloitukseen liittyvässä tapauksessa. Asiaa oli tutkittu jo sodan aikana, eikä oikeustoimia silloin nähty aiheellisina. Suomeen asettuneen liittoutuneiden (eli Neuvostoliiton) valvontakomission myötävaikutuksella pahiksiksi nimettyjä henkilöitä vastaan yritettiin vaikka väkisin löytää syytteitä. Osa sodan aikaista valtionjohtoa lopulta tuomittiinkin näytösoikeudenkäynnissä takautuvasti säädettyjen lakien nojalla sotaan syyllisiksi ja pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Telkien taakse joutui ansioituneita rintamakomentajakin, kuka mistäkin syystä. Niin sanotusta asekätkennästä tuli valvontakomissiolle ja sen myötäjuoksijoille – eturivissään oikeusministeri Urho Kekkonen – mainio keppihevonen tekaistuilla syytteillä ratsastamiseen. Asekätkennäksi alettiin kutsua niitä toimenpiteitä, joilla vastuulliset komentajat sodan jälkeen täyttivät virkavelvollisuuttaan valmistautumalla vaihtoehtoon, että epäonnistunutta Suomen miehittämistä yritetään vielä kerran.

 

Sotaylioikeus tuomitsi Oeschin vankijupakassa 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Korkein oikeus lievensi tuomion kolmeksi vuodeksi vankeutta, koska sen mielestä jäi näyttämättä toteen, että Oesch olisi antanut kansainvälisistä sopimuksista tai Päämajan käskyistä poikkeavia määräyksiä. Oesch oli päinvastoin vaatinut käskyissään tinkimättä noudattamaan sotavankien kohtelusta annettuja määräyksiä. KO:n tuomio tuli 17 sotavangin kuolemantuottamuksesta ja huolimattomuudesta.

Tuomion tultua julki marsalkka Mannerheim lähetti kenraalin vaimolle sähkeen, jossa ilmaisi ilonsa tuomion lievenemisestä vakuuttaen samalla, että hän itse ei ollut koskaan havainnut todisteita siitä, että kenraali olisi rikkonut annettuja määräyksiä tai kansainvälisiä lakeja. Oesch koki olleensa ensisijaisesti Kekkosen vanki, ja välit säilyivät jännitteisinä Kekkosen presidenttivuosinakin.

Oeschin kerrotaan olleen oikeudenmukainen, yhteistyökykyinen mutta suorapuheinen esimies. Joviaaliksi seurustelu-upseeriksi hän taipui vain lähipiirilleen ollen virkatehtävissä sopivasti etäinen. Alaisiaan komentajia hän vaati näkymään joukoille vaatien saman itseltään. Johtajan tuli saavuttaa alaistensa luottamus.

Kenraalitar Aitanga Oesch (etualalla) toimi sotavuosina lottatehtävissä. Kuva on otettu kanttiinivierailulla heinäkuussa 1943.

Tuomionsa kärsittyään Oesch työllistyi veljensä perustaman Suomen Maanviljelijäin Kauppa oy:n sivukonttoreiden tarkastajana. Kenraali oli vuonna 1957 perustetun Kansa taisteli -lehden sielu ja toimi sen päätoimittajana vuodet 1964–1974. Rintamamiesten muisteluksia sisältänyt suosittu julkaisu ilmestyi kerran kuussa vuoteen 1987 saakka. Ennen sotia Oesch ehti toimia Sotilasaikakauslehden päätoimittajana 12 vuotta. Omia näkökantojaan kenraali toi esiin kirjassaan Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944 (1956).

Kansa ei hylännyt sotien jälkeen tuomittuja sotilaita ja poliitikkoja. Uhrausten merkitys kirkastui sitä selvemmin, mitä pidemmälle Euroopan ja koko maailman kahtiajako sosialistiseen ja länsimaista demokratiaa edustavaan leiriin syveni. Yhteiskuntakin muisti sodan jälkeen kaltoin kohdeltuja avainhenkilöitä. Kenraaliluutnantti Oesch promovoitiin Turun yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1960. Leskeksi ikämieskenraali jäi vuonna 1972 ja kohtasi oman matkansa pään 28.3.1978. Kenraalin vaatimaton hautakumpu löytyy Hietaniemen hautausmaalta.

Karl Lennart Oesch 8.8.1892–28.3.1978

Uran kiintopisteitä:

Jääkärikoulutus Saksassa 1915–1918

Kaartin Pataljoonan komentajaksi 1919

Viipurin Rykmentin komentajaksi 1920

Yleisesikuntaupseerikurssi Ranskassa 1924–1926

Sotakorkeakoulun johtajaksi 1926

1.Divisioonan komentajaksi 1929

Yleisesikunnan päälliköksi 1930

Mannerheimin puolustusneuvoston jäseneksi 1931

Useita Sotaväen päällikön viransijaisuuksia 1930-luvulla

Talvisodassa Päämajassa ja Rannikkoryhmän komentajana

Jatkosodassa IV AK:n, Aunuksen Ryhmän ja Kannaksen joukkojen komentajana

Mannerheim-risti 26.6.1944

Ero Puolustusvoimista omasta pyynnöstä 1945 

Ylennykset Suomen armeijassa:

Jääkärikapteeni 1918

Jääkärimajuri 1918

Jääkärieverstiluutnantti 1921

Jääkärieversti 1925

Jääkärikenraalimajuri 1930

Jääkärikenraaliluutnantti 1936

Lähteitä:

Robert Brantberg: Marskin kenraalit (2018)

Lasse Laaksonen: Mistä sotakenraalit tulivat – Tie Mannerheimin johtoon 1918–1939 (2011)

Vesa Määttä: K.L. Oesch ylivoimaa vastassa (2015)

Helge Seppälä: Karl Lennart Oesch – Suomen pelastaja (1998)


Muokattu 20.2.2021 klo 11.20: Tarkennettu Oeschin roolia aluejärjestelmän toteuttamisessa.