• Puolustusvoimat

Laskuvarjojääkärikurssille taas ennätysmäärä hakemuksia

Laskuvarjojääkärien valintakokeet järjestetään tammikuun lopulla. Kokeisiin kutsuttiin 542 pääsyvaatimukset täyttänyttä hakijaa.

Paavo Airo

Laskuvarjojääkärit esittelivät tukkijumppaa yleisötapahtumassa Utin jääkärirykmentissä vuonna 2017.

Varusmiesten laskuvarjojääkärikoulutus kiinnostaa. Koulutukseen haki 631 henkilöä, joka on 2000-luvun ennätys. Hakijoista kolme on naisia.

Hakijamäärässä ei ole kuitenkaan suurta kasvua vuoden takaiseen, jolloin hakijoita oli 623. Useamman vuoden tarkasteluvälillä määrät ovat kasvaneet selvästi, sillä esimerkiksi vuoden 2022 kurssille hakijoita oli 436 ja vuotta myöhemmin 544.

Valintakokeet järjestetään tammikuun lopulla. Niihin kutsuttiin tänä vuonna 542 hakijaa, jotka täyttivät pääsyvaatimukset. Kurssi alkaa heinäkuun saapumiserän yhteydessä. Koulutukseen valitaan 60–80 sopivinta henkilöä.

Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssille reserviläisille haki 128 henkilöä (vuotta aiemmin 162). Kurssille voivat hakea keväällä myös parhaillaan laskuvarjojääkärikurssia suorittavat varusmiehet, suoraan valintakokeen toiseen vaiheeseen.

Erikoisjoukkokurssi on 12 kuukautta kestävä ammattimaisen erikoisjoukkotoiminnan peruskurssi, joka on lähtökohtaisesti tarkoitettu enintään 30-vuotiaille missä tahansa Maa-, Meri- tai Ilmavoimien joukko-osastossa asepalveluksen suorittaneille.

Erikoisjoukkokurssilla koulutettavat sopimussotilaat ovat määräaikaisessa virkasuhteessa Puolustusvoimiin. Myös erikoisjoukkokurssi alkaa heinäkuussa.

Lue myös

  • Puolustusvoimat

Saksalaiskenraali: ”Laskuvarjojääkäreillä on yhä suuri arvo Natolle”

Naton joukot harjoittelivat kesällä suurinta maahanlaskuoperaatiota sitten toisen maailmansodan.