Nato-maiden joukot harjoittelivat poikkeuksellisen suurta maahanlaskuoperaatiota alkukesästä eri puolilla Eurooppaa. Nato kuvailee tiedotteessaan Yhdysvaltojen johtaman Swift Response -harjoituksen maahanlaskuoperaatiota suurimmaksi sitten toisen maailmansodan. Kenraalimajuri Dirk Faust Saksan maavoimista sanoo laskuvarjojääkärien olevan tänäkin päivänä tärkeitä joukkoja Natolle.
– Laskuvarjojääkärit voidaan tuoda hyvin nopeasti aloittamaan tai suorittamaan operaatiota, jossa ei tarvita lentokenttää (laskeutumiseen). Sijoitat vain heidät alueelle laskuvarjohypyillä. Tämän vuoksi laskuvarjojääkäreillä on yhä suuri arvo Natolle, Faust sanoo Naton Youtubessa julkaisemalla videolla.
Harjoitukseen osallistui laskuvarjojääkärejä Ranskasta, Saksasta, Unkarista, Italiasta, Hollannista, Romaniasta ja Espanjasta. Hypyt toteutettiin Virossa, Moldovassa, Pohjois-Makedoniassa, Puolassa, Romaniassa ja Ruotsissa.
Swift Response oli osa laajempaa Steadfast Defender -harjoituskokonaisuutta, johon osallistui yhteensä noin 90 000 sotilasta kaikista Nato-maista.
Maahanlaskuoperaatiot vaativat tarkkaa ajoitusta ja huippuunsa hiottuja taitoja lentäjiltä sekä laskuvarjojääkäreiltä itseltään. Kyky saattaa satoja sotilaita vihollisen keskelle tekee heistä tärkeän strategisen voimavaran Natolle, tiedotteessa kuvaillaan.
Laskuvarjojääkärien koulutus kiinnostaa suomalaisia ainakin hakijamäärien perusteella. Kesällä 2024 alkaneelle laskuvarjojääkärikurssille oli ennätysmäärä hakijoita, 623.
Suomessa laskuvarjojääkärikurssille valitaan kokeiden perusteella vuosittain 60–80 sopivaa henkilöä.
Laskuvarjojääkärien koulutus alkoi Suomessa 1960-luvulla Utin jääkärirykmentissä, joka on edelleen Laskuvarjojääkärikomppanian joukko-osasto.
Tunnettuja laskuvarjojääkäreitä ovat muun muassa nykyinen Puolustusvoimien komentaja kenraali Janne Jaakkola, samoin kuin hänen edeltäjänsä kenraali Timo Kivinen. Jaakkolan asepuvussa komeilevat kultaiset laskuvarjosiivet, jotka saa tehtyään 150 sotilashyppyä. Myös Kivinen on samaan saavutukseen yltänyt.
Ensimmäiset merkittävät laskuvarjojääkärien toteuttamat operaatiot nähtiin toisessa maailmansodassa. Saksalaiset joukot hyppäsivät Kreetalle vallatessaan sen vuonna 1941. Liittoutuneet hyödynsivät laskuvarjojääkäreitä menestyksekkäästi Normandian maihinnousun yhteydessä kesällä 1944, mutta saman vuoden syksyllä operaatio Market Gardenissa Hollannin vapauttaminen epäonnistui saksalaisten kyettyä torjumaan hyökkäyksen. Liittoutuneiden laskuvarjojääkärit olivat kuitenkin tärkeässä roolissa natsi-Saksan kukistamisessa, muun muassa Ardennien taisteluissa talvella 1944–1945 saksalaisten yrittäessä murtautua brittien ja yhdysvaltalaisten joukkojen välistä, siinä onnistumatta.
Lue seuraavaksi

-
Historia
Laskuvarjojääkärien koulutus alkoi Suomessa 1960-luvun alussa – ensimmäiselle kurssille pyrki jopa 1300 halukasta

-
Historia