Asesuunnittelija Aimo Lahden (1896–1970) työn tulokset kuten Suomi-konepistooli ja Lahti-pistooli ovat etenkin varttuneemmille reserviläisille omakohtaisesti tuttuja, mutta mikä oli mies asekeksintöjensä takana, millainen persoona hän oli ja miten hän työskenteli?
Pikkupoikana Aimo telmi neljän nuoremman veljensä kanssa Pirkanmaalla Viialassa. Ankara äiti piti kuria kepposteleville pojille, mutta leppoisa isä oli ymmärtäväisempi. Poikamaisiin – joskaan ei vaarattomiin – kujeisiin kuului esimerkiksi kodin lieden räjäytys ruutipanoksella.
Lahden ensimmäinen ase oli 14-vuotiaana palkkarahoilla ostettu vanha Berdan-kivääri. Tuleva asesuunnittelija ammensi innokkaasti aseoppia naapuripitäjä Toijalassa pajaa pitäneeltä pyssyseppä Säteriltä, jonka ajattomiin oppeihin Lahti turvautui vielä aikuisena asesuunnittelijanakin.
Punaisilta kuolemantuomio keväällä 1918
Aimo Lahden henki oli poikavuosien ruutikokeilujen jälkeen katkolla seuraavaksi itsenäisen Suomen synnytystuskissa. Rautatieläisenä kapinakeväänä 1918 palvellut Lahti oli jo virkansakin puolesta laillisen hallituksen puolella. Niinpä hän oli mukana kätkemässä hallituksen joukoille rautateitse Riihimäelle saapunutta aselastia, joka paljastui punaisille.
Punaisten esikunta Hämeenlinnassa langetti jo kerran karkuun päässeelle Lahdelle muitta mutkitta kuolemantuomion. Lahti oli toveriensa kanssa saunaan teljettyinä odottamassa tuomion täytäntöönpanoa, kunnes punaisten joukkoon soluttautuneet valkoiset pelastivat vangit täpärästi.
Lahden varusmiesaikana vuoden 1918 lopulla espanjantauti riehui maailmalla samaan tapaan kuin korona nyt. Sairastunut Lahti selvisi hengissä ja palveli loput varusmiesajastaan Kouvolan asepajalla. Kotiutuessaan lokakuussa 1919 hän oli aliupseerikurssilla perehtynyt aseiden rakenteeseen ja valmistukseen.
Kansakoulun ja AUK:n pohjalta huippuammattilaiseksi
Aliupseerikurssi ja kansakoulu muodostivat Aimo Lahden vaatimattoman opillisen sivistyksen. Häntä siivittivät asesuunnittelijan uralla keksijän lahjat ja tietoisuus niistä. Lyhyen siviilivaiheen jälkeen Lahti palasi asesepän viransijaiseksi rykmenttiin, jossa oli palvellut varusmiehenä. Tämä pesti oli lopullinen sinetti Lahden uralle. Tutustuakseen aseiden toimintaan Lahti kertoi lukeneensa kaiken, mitä aseista oli tuolloin suomeksi kirjoitettu. Lisäksi hän oli perehtynyt Bergmann-konepistooliin toimiessaan Riihimäen suojeluskunnan asemestarina.
Opintomatkat olivat Lahden aikoina suosittu keino hakea ulkomaisia vaikutteita. Lähes kielitaidottomalle Lahdelle syvällisempi ajatustenvaihto vaati yleensä tulkin apua. Kevättalvella 1929 korkea-arvoinen seurue Lahti mukanaan teki perusteellisen tutustumismatkan Eurooppaan. Aseinnovaatioihin perehdyttiin lähes kymmenessä maassa. Jo tuolloin Lahti päätteli, että yksi maailmansota ei ihmiskunnalle riittänyt, vaan seuraavaa koitosta valmistellaan jo.
Lahden lahjakkuus aiheutti kateutta
Monille Lahtea ylemmille tai oppineemmille tämän ilmiömäinen osaaminen oli vaikea pala. Niinpä Lahden keksintöjä pyrittiin omimaan ja ”parantelemaan”. Sitä kautta esimerkiksi Suomi-konepistooliin asennettiin talvisodan jälkeen suujarru, jota Lahti piti suorastaan haitallisena.
Monia Lahden ajatuksia pidettiin liian moderneina eli toisin sanoen niitä ei ymmärretty niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehtiin. Joskus hänen ideoitaan suorastaan jarrutettiin. Lahti oppi tuntemaan, mitä Asesuunnittelulautakunnan leima ”salainen” (= unohdetaan) ja lupaus ”katsotaan nyt” (= ei toteuteta) merkitsivät hänen palavalle innolleen kehittää yhä parempia asekonstruktioita.
Lahti-Saloranta -pikakiväärin suunnitteluun osallistunut kapteeni Arvo Saloranta ”kehitteli” myöhemmin omin päin asetta seurauksella, että siitä tuli alttiimpi häiriöille, eikä Jyväskylään pikakiväärituotantoa varten perustettu Valtion Kivääritehdas saanut toimivia aseita uudelta tehtaalta ulos. Tällöin apuun hälytettiin Aimo Lahti, jolle annettiin laajat valtuudet ja tiukka aikaraja laittaa tuotanto kuntoon.
Ankara osaaja käski itseään säälimättä
Huippuosaajana määrätietoinen Lahti oli ankara itselleen eikä aina ollut diplomaattinen ylempiään kohtaan, mikäli tiesi olevansa oikeassa. Alaistensa pariin hän loi me-henkeä huomioidessaan suorittavan portaan ponnistelut, jotka olivat oleellinen osa kokonaisuutta.
Lahti piti piirustusvälineitä öisinkin käden ulottuvilla siltä varalta, että päivällä kytemään jäänyt idea roihahtaa paloon keskellä yötä. Työpäiviään Lahti venytti usein kohtuuttomasti, mikä johti ylirasittumiseen. Kesälomat Lahti pyhitti perheelle, ja silloin lähdettiin kokonaan pois tehtaan varjosta. Vaimon mukaan Lahdessa vuorottelivat kova ja sydämellinen puoli.
Alkoholin käyttö työyhteisöissä oli Lahden aikaan oleellisesti nykyaikaa runsaampaa. Rouva Ida Lahti joutui emännöimään lukuisia edustustilaisuuksia, ja Lahti itse joutui usein edustamaan ravintoloissakin – usein jopa omaan piikkiinsä. Lahden alkoholinkäytöstä valitettiin ylipäällikkö Gustaf Mannerheimille asti, joka kuitenkin luotti Lahteen ja tämän kykyyn hoitaa virka-asiat moitteetta. Lahti vitsailikin joskus, että hänellä on Mannerheimin lupa juoda.
Loistava ura katkesi valvontakomissioon
Jatkosodan päätyttyä Lahti joutui liittoutuneiden valvontakomission (eli Neuvostoliiton) käskystä lopettamaan työnsä sotaväen keveiden aseiden pääkehittäjänä. Pääsy tehtaalle kiellettiin ja häntä pidettiin pari vuotta valvotussa kotiarestissa. Kenraalimajuritason eläke ja satunnaiset suunnittelutyöt, kuten lihapullakoneen kehittäminen einestehtaalle, eivät motivoineet lahjakasta asesuunnittelijaa. Tekemättömyys turhautti ja kiristi hermoja.
Aiemmat meriitit kääntyivät uuden maailmanjärjestyksen aikana rasitteiksi. Lahdelle kostettiin jopa verottajan keinoin. Taloudellisia vastoinkäymisiä Lahdella oli ollut jo muutenkin, joten uran jälkeiset puitteet olivat aineellisesti vaatimattomat. Uuden nousun avaimeksi sosialidemokraattinen sisäministeri Emil Skog tarjosi vuonna 1948 asetarkastajan virkaa kenraalimajurin vakanssilla. Ehtona olisi ollut punaisen jäsenkirjan ottaminen. Kiitos ei, sanoi Lahti pontevasti tälle tarjoukselle.
Aimo Lahti eli vaimonsa kuoltua yksinäisyydestä kärsien noin puolitoista vuotta. Ida Lahti siirtyi ajasta iäisyyteen 27.10.1968, ja Aimo Lahti seurasi häntä 19.4.1970.
Perhetragedia jatkosodan lopulla
Aimo Lahti ja Ida Lassila (s. 1890) solmivat avioliiton lokakuussa 1919. Heidän ainoa lapsensa Olavi (s.1921) oli lahjakas piirtäjä ja piirsi joskus puhtaaksi myös isänsä asesuunnitelmia. Ilmailusta innostunut nuorukainen sai hävittäjälentäjän sekä reserviupseerin koulutuksen välirauhan aikana.
Keväällä 1944 luutnantti Olavi Lahti sai siirron hävittäjä-ässän, majuri Eino Luukkasen komentamaan Hävittäjälentolaivue 34:ään, jossa toimi Messerschmitt Bf 109 G6:n ohjaajana. Luutnantti Lahti menehtyi 18.5.1944 Utissa, kun hänen koneensa iskeytyi nousun jälkeen metsään ja syttyi palamaan. Ainoan lapsen kuolema oli lapsirakkaille vanhemmille ylitsepääsemätön paikka.
Muutama sana lähteistä
Tämän artikkelin päälähteenä on ollut Aimo Lahden nimellä julkaistu muistelmateos Asesuunnittelijana Suomessa (1970). Kirjan on syyskuun 1969 ja maaliskuun 1970 välillä tehdyistä haastattelumuistiinpanoista koostanut perhetuttava, toimittaja Maire Vaajakallio. Puolivuotisen haastattelujakson aikana Lahden terveydentila heikkeni ratkaisevasti, eikä hän ehtinyt nähdä kirjaa valmiina. Aimo Lahdesta on varsin vähän kirjallisia lähteitä, joten hänen omia muistikuviaan on vaikea verrata lähdekriittisesti aikalaisten, yhteistyökumppanien tai tutkijoiden näkemyksiin.
Lähteitä:
Aimo Lahti (toim. Maire Vaajakallio): Asesuunnittelijana Suomessa (1970)
Liisa Ahokas: Suomi-konepistooli teki Viialassa syntyneestä Aimo Lahdesta maailmankuulun (Akaan Seutu 12.7.2013)
Kari Stenman: Hävittäjälentäjät Suomen ilmavoimissa 1939–1945 (2020)
Lue myös: 08.12.2020 Valtion kivääritehtaan johtoajatuksena oli omavaraisuus
27.12.2017 Suomi-konepistooli ja Tuntemattoman Rokka
