• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Mikkelin Päämajajotos toi reserviläiskilpailijat kaupungin keskustaan

Yli 200 kilpailijaa osallistui jotokselle viikonloppuna.

Paavo Airo

Itä-Helsingin Reserviupseerien partio arvioimassa etäisyyksiä Mikkelin Naisvuorella.

Jokunen mikkeliläinen saattoi hieraista silmiään nähdessään maastopukuisia
suomalaisia ja virolaisia rinkkoineen suunnistamassa kaupungin keskustassa
syyskuun lopulla. Kyse ei suinkaan ollut eksyneistä sotilaista, vaan
Reserviläisurheiluliiton Päämajajotoksesta, joka haluttiin tuoda lähelle
ihmisiä.

Osa maastotaitokilpailun tehtävistä järjestettiin muun
muassa Jalkaväkimuseolla, jonka pihassa kiinnostuneet ohikulkijat seurasivat
tulipalon sammutusrastia.

– Aiempina vuosina esimerkiksi Rauman syysjotoksella
oli liikuttu näkyvästi kaupungilla. Ajattelimme järjestäjinä, että onhan
meilläkin kaunista kaupunkia näyttää kilpailijoille. Jalkaväkimuseolla oli
yleisörastin paikka, ja myös luonnonkaunista maisemaa päästiin katselemaan eri
paikoissa, kilpailunjohtaja, reservin kapteeni Pekka Kärkkäinen kertoo.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Partiot suunnistivat lauantaina Mikkelin keskustassa. Kuva: Tuomas Kaarkoski

Perjantaista
sunnuntaihin
kestäneessä kilpailussa lähetettiin matkaan yhteensä 67 partiota
eli yli 200 kilpailijaa. Startti olikin näyttävä, Reserviupseerikoulusta tuttua
ruusurynnäkköä mukaileva yhteislähtö.

Sarjoja oli yhteensä neljä: sotilas-, reserviläis- ja
retkisarja sekä maakuntakomppanioiden cup, joka sisältyi sotilassarjaan.

Muita kevyempään ja yksipäiväiseen retkisarjaan osallistui
vain kaksi partiota. Se oli pieni pettymys järjestäjille.

– Retkisarja oli kokeiluna, jossa ei tarvittu kantoon
muuta kuin repun ja vähän evästä. Se sopii sellaisille, joilta ei löydy paljoa
varusteita kotoa. Vaikka petyimme partioiden määrään, ei sarja kuitenkaan aiheuttanut
ylimääräistä työtä, koska partiot kiersivät samoja rasteja kuin muutkin.

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Yhdellä Jalkaväkimuseolla järjestetyistä rasteista oli esillä vanhoja aseita kuten toisessa maailmansodassa käytetty Lahti-Saloranta-pikakivääri. Kuva: Paavo Airo

Sotilaskodin munkeista saatiin energiaa patikointiin. Kuva: Tuomas Kaarkoski

Sotilaallisimmat rastit
painottuivat sunnuntaille, jolloin patikoitiin Karkialammen varuskunta-alueen ympäristössä.
Sotilassarjan voiton vei partio Kataja. Reserviläissarjan ykköstilan nappasi
SMJ.

Sotilassarja alkoi jo päivää ennen reserviläissarjaa, perjantaina.
35 partion sotilassarjassa oli mukana Maanpuolustuskorkeakouluakin edustanut partio,
jonka sijoitus oli 16. Partion kerrottiin tulleen suoraan maastoharjoituksesta
jotokselle, jatkaakseen heti seuraavalla viikolla uuteen harjoitukseen.

 

Päämajajotoksen
sarjojen kärkikolmikot sekä retkisarjan voittajapartio

Sotilassarja

1. Kataja

2. TaKoRu 1

3. Stadin Recon

 

Reserviläissarja

1. SMJ

2. Kermat jonossa

3. Salon seudun reserviupseerit

 

MAAKK Cup

1. Tampereen maakuntakomppania

2. Satakunnan maakuntakomppania

3. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakomppania

 

Retkisarja

1. Rautakourat

 

Kaikki jotoksen tulokset: https://www.facebook.com/paamajajotos/