Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) aloittaa koko
organisaatiota koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelujen aloittamisen syynä on
valtionvarainministeriön julkaisema ensi vuoden talousarvioesitys, jossa MPK:n
valtionavustusta ollaan leikkaamassa 400 000 eurolla 1,8 miljoonasta eurosta
1,4 miljoonaan euroon.
Alustavien arvioiden mukaan MPK:n henkilöstö saattaa
toimenpiteiden takia vähentyä noin 10 henkilötyövuodella.
Tukien leikkaamisesta on tullut lähes vuotuinen prosessi, jossa puolustusministeriö esittää ensin tukia täysimääräisinä, jonka jälkeen
valtiovarainministeriö puolestaan karsii niistä. Viime vuonna eduskunta kuitenkin palautti
tuet. Kaikkineen prosessi
johtaa kuitenkin siihen, että MPK:ssa ei vielä joulukuussakaan ole pystytty
varmuudella sanomaan paljonko seuraavaan vuoden budjettiin on käytettävissä.
– Emme me voi suunnitella joka vuodelle kahta linjaa ja
toivoa parasta. Pitää toimia realiteettien ja pelimerkkien mukaan, MPK:n
hallituksen puheenjohtaja Tapio
Peltomäki toteaa.
Peltomäki ihmettelee voimakkaasti valtiovarainministeriön
päätöstä, joka on myös ristiriidassa Juha
Sipilän (kesk.) hallituksen hallitusohjelman kanssa.
– Onhan tämä nyt erikoista, kun hallitusohjelmassa sanotaan
suoraan, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen resurssit on turvattava.
Näkyy
kurssitarjonnassa
Peltomäen mukaan 1,4 miljoonan euron tukitason on ilmoitettu pysyvän samana ainakin vuoteen 2020 saakka. Puheenjohtaja myöntää päätöksen
pakottavan MPK:n karsimaan kiinteistä kuluista. Häneen mukaansa MPK:ta on jo
aiemmin viritetty hyvin tehokkaaksi organisaatioksi.
–2008 saimme tukea 1,7 miljoonaa euroa ja tuolloin saimme vuodesssa
järjestettyä 50 000 koulutusvuorokautta. Viime vuonna saimme 1,8 miljoonaa
euroa ja järjestimme 88 000 koulutusvuorokautta ja tänä vuonna olemme yltämässä
samoihin vuorokausi lukemiin, Peltomäki havainnollistaa.
Peltomäki myöntää, että muutos tulee hyvin todennäköisesti
näkymään myös kurssitarjonnassa.
– Ainakin hetkellisesti tarjonta tulee varmasti pienenemään
koulutuksen puolella. Meidän on saatava tehtyä rakenne, joka kestää koulutuksen
viemisen pysyvästi nykytasolle ja siitä eteenpäin.
Mahdolliset yt-neuvotteluista seuraavat toimenpiteet
valmistaudutaan toteuttamaan ensi vuoden alusta alkaen.