• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Onnibus.comin toimitusjohtaja on innokas reserviläistoimija – kuljetustehtävät tulivat tutuiksi jo RUK:ssa

Lauri Helken arvostus maanpuolustusta kohtaan näkyy siten, että sotaveteraanit matkustavat linja-autoissa ilmaiseksi.

Antti Kauppinen

Onnibus.com on tullut tutuksi punaisista autoistaan, ja väri on pysynyt myös Koiviston auto -konserniin liittymisen jälkeen. ”Onnibussin tärkein kilpailija ei ole bussiyhtiö vaan juna. Nyt osana Koiviston auton varikkoverkostoa pystymme olemaan entistä kilpailukykyisempi vaihtoehto”, Lauri Helke sanoo.

Reservin yliluutnantiksi joulukuussa 2014 ylennetylle Lauri Helkelle on kertynyt kertausharjoitusvuorokausia yhteensä noin 75, joista noin
puolet on tullut vapaaehtoisista harjoituksista tai MPK:n kursseilta. Onnibus.comin toimitusjohtaja Helke on myös
vuonna 2015 perustetun Varusmiessoittokunnan reserviläiset ry:n ensimmäinen
puheenjohtaja ja nykyinen kunniapuheenjohtaja.

Arvostus maanpuolustustyötä kohtaan näkyy myös
Onnibussin arvomaailmassa siten, että sotaveteraanit matkustavat linja-autoissa
ilmaiseksi. Tällä taustalla kuulostaakin siis absurdilta, että Helke ei ole osallistunut
kutsuntoihin. Asiaan on kuitenkin looginen selitys:

– Kävin jo 16-vuotiaana Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan
pääsykokeissa, ja minut valittiin sinne. Ennen ikäluokkani kutsuntojen
järjestämistä minulle oli jo postitettu palvelukseenastumismääräys.

Vuosina 2002–2003 suoritetun varusmiespalvelun
kohokohdaksi pasuunaa soittava Helke nostaa esiintymismatkan Singaporeen.

– Se sattui juhannuksen aikaan, mutta sillä hetkellä
kiinniolo ei kyllä harmittanut yhtään, oli se sen verran ainutlaatuinen
kokemus, hän myhäilee.

Aliupseerikurssilta hänet lähetettiin vielä kolmen
muun varusmiessoittokunnan taistelijan kanssa 221. reserviupseerikurssille
Haminaan.

– Meidät sijoitettiin panssarintorjuntakomppaniaan.
Tulin myös valituksi kurssini oppilaskunnan kuljetusjaostoon, jossa vastuullani
oli upseerioppilaiden kuljetusten järjestäminen. Se sivuaa nykyistä
ammattianikin.

Varusmiessoittokunnan reserviläisharjoituksista osa on
liittynyt soittotoimintaan, ja osa on ollut maastosotaharjoituksia.

– Näissä harjoituksissa on ollut hienoa tutustua minua
nuorempiin reserviläisiin ja huomata, että intoa vapaaehtoiseen
maanpuolustukseen löytyy.

Lauri Helken pidempi haastattelu julkaistaan Reserviläisen printtilehden numerossa 2/2020.

Kuka?

  • Lauri
    Helke, Onnibus.comin toimitusjohtaja
  • Ikä:
    37
  • Koulutus:
    diplomi-insinööri
  • Harrastukset:
    yksivuotiaan lapsen hoito, puuhastelu taloprojektin parissa, pasuunan soitto
  • Motto:
    ”Pitkällä aikavälillä hyvästä tekemisestä seuraa hyvää ja huonosta huonoa.”