Mikkelin
seudun historia varuskuntapaikkana alkaa jo kauan ennen kaupungin perustamista.
Seudun sotilaallinen merkitys alkoi korostua, kun itäraja siirtyi vuonna 1743
hävityn hattujen sodan eli pikkuvihan seurauksena länteen aina Kymijoelle asti.
Suomi
menetti rauhanteossa Olavinlinnan sekä Haminan ja Lappeenrannan
rajalinnoitukset. Rajasta tuli vaikeampi puolustettava ja se ulottui jo varsin
lähelle Mikkelin seutuja. Muuttuneeseen tilanteeseen reagoitiin perustamalla
vuonna 1770 Savon jääkärirykmentti. Viiden vuoden päästä kuningas Kustaa III määräsi itäisen Suomen
joukko-osastot eversti Georg Magnus (Yrjö Maunu) Sprengtportenin komentoon.
Tätä pidetään Savon prikaatin perustamiskäskynä, vaikka joukot varsinaisesti
organisoitiin Savon prikaatiksi vuonna 1778.
Suomen
sodan 1808–1809 seurauksena Suomi siirtyi Ruotsilta Venäjän vallan alle. Tämä
merkitsi tietysti sitä, että tärkeille paikkakunnille lähetettiin venäläisiä
joukkoja. Mikkeliin sijoitettiin Donin kasakoita. Venäjän vallan alussa
lakkautettu ruotujakoinen sotaväki herätettiin henkiin Krimin sodan aikana
vuonna 1854. Mikkeliin perustettiin tarkk’ampujapataljoona ja sille
rakennettiin tilat Ristimäelle.
Asevelvollisia Mikkeliin 1880-luvulla
Suomen
oma asevelvollinen armeija, niin sanottu vanha väki, perustettiin vuoden 1879
asevelvollisuuslain nojalla. Heti seuraavan vuosikymmenen alussa Mikkeliin,
kuten moneen muuhunkin Venäjän vallan aikaiseen varuskuntakaupunkiin,
rakennettiin puukasarmeja. Mikkelin kasarmeihin sijoitettiin Suomen 6. Mikkelin
tarkk’ampujapataljoona. Tämä oli varuskuntakaupungin perinteiden alku.
Puukasarmit ovat edelleen pystyssä. Niissä toimii muiden muassa Jalkaväkimuseo.
Mikkeli
ehti kokea 1900-luvun alussa lyhyen jakson venäläisenä varuskuntakaupunkina,
kun sinne oli sijoitettuna 5. Suomenmaalainen tarkk’ampujarykmentti. Silloin
kasarmialueelle rakennettiin tiilikasarmeja, joita myöhemmin korotettiin
uudisrakentamisen ohella. Ensimmäisen maailmansodan aikana Mikkelissä oli
venäläinen koulutuskeskus, josta lähetettiin tuhansia sotilaita rintamalle.
Toiminta pääosin lakkasi keisarin vallan kukistuttua vuonna 1917. Kun vasta itsenäistyneen
Suomen joukot alkoivat karkottaa entisen emämaan sotilaita maasta alkuvuodesta
1918, antautui Mikkelissä silloin ollut kasakkaosasto taisteluitta.
Mikkelin
jalkaväkiperinne vahvistui, kun omaa sotalaitostaan rakentava nuori tasavalta
sijoitti kaupunkiin Savon jääkärirykmentin, Itä-Suomen jalkaväkirykmentin ja
Pohjois-Savon rykmentin. Joensuussa perustettu Polkupyöräpataljoona 3
siirrettiin Mikkeliin vuonna 1921, ja sen nimi muuttui vuonna 1936
Jääkäripataljoona 3:ksi. Se toimi Mikkelissä talvisotaan asti.
Ei
Mikkeli sentään pelkkä jalkaväen koulutuspaikka ollut. Kaupungissa toimi
keväällä 1918 Päämajan reserviupseerikoulu eli Sotavänrikkikoulu. Syyskuussa
1922 kaupunkiin siirtyi Kenttätykistörykmentti 3:n kolmas patteristo, ja
myöhemmin sen tilalle tuli Ratsuväkiprikaatiin kuulunut Ratsastava patteri. Kouvolasta
saapui vuoden 1979 alussa 3. Erillinen viestikomppania. Automiehiä Mikkeliin muutti
kymmenisen vuotta myöhemmin. Soittokunta ehti palvella kaupungissa pitkään, ja
sen musisointia kaupunkilaisetkin saivat usein kuunnella.
Sotien ajan päämajakaupunki
Ensi
kertaa Mikkeli palveli Päämajan sijoituspaikkana loppukeväästä 1918. Päämaja
perustettiin jälleen sodan uhan vallitessa 18.10.1939, ja joulukuun alkupäivinä
se muutti Mikkeliin. Takaisin Helsinkiin Päämaja palasi maaliskuun lopulla.
Jatkosodan
Päämaja perustettiin 18.6.1941 ja erilaisine liitännäisorganisaatioineen sen
vahvuus oli noin 2 500 henkeä. Päämajan henkilöstöä ja organisaatioita oli
sijoitettuna myös Mikkelin ympäristöön. Liitännäisiin kuului myös läheisissä
luolatiloissa toiminut yleisesikunnan viestikeskus Lokki. Päämajan henkilöstö
ja monet ulkomaiset vierailijadelegaatiot toivat ainutlaatuisen vivahteensa
pieneen varuskuntakaupunkiin.
Sota-ajan
Päämajan tiloissa toimii nykyisin Päämajamuseo. Viestikeskus Lokin luolatilojen
käyttö loppui 1960-luvulla. Huonoon kuntoon päässeitä sisätilojen puurakenteita
alettiin uusia paikallisin yhteisvoimin 1980-luvun lopulta alkaen, ja Lokki
avattiin vuonna 1995 museokohteena yleisölle.
Päämajan
vuoksi Mikkeliin oli jatkosodan aikana sijoitettu myös pieni saksalainen
esikunta, jolle rakennettiin parakkivaruskunta Pitkäjärven pohjoispuolelle.
Sodan jälkeen kasarmeihin sijoitettiin muutamaksi vuodeksi mikkeliläisten vanha
tuttu eli KTR3:n kolmas patteristo. Kauaa tykkimiesten saappaat eivät Mikkelin
katukiviä ehtineet kuluttaa, vaan joukko siirtyi jo kevättalvella 1948
Lappeenrantaan.
Kuuluisa rykmentti Mikkeliin
Sotien
jälkeen Mikkelin varuskuntaan sijoitettiin vaiheittain JR7 eli kuuluisa Tyrjän
rykmentti, jota jatkosodan lopulla komensi eversti Adolf Ehrnrooth. Joukon muistomerkki paljastettiin vanhalle
kasarmialueelle vuonna 1951. Patsas siirrettiin myöhemmin Karkialammelle
rakennettuun Tyrjän kolmioon.
Vuoden
1952 uudelleenjärjestelyissä rykmentin nimi muuttui Kuudenneksi prikaatiksi ja
lopulta Savon prikaatiksi vuoden 1957 alusta. Nimeäminen yhdisti jo 1620-luvulta
eli 30-vuotisen sodan ajalta alkavan perinneketjun. Kunniakas nimi ehti olla
uudestaan käytössä tasan 50 vuotta. Eteläsavolaiselle identiteetille tärkeä Savon
prikaati lakkautettiin vuoden 2006 viimeisenä päivänä.
Karkialammelle mars!
Vanha
kasarmialue tunnettiin kauniin puistomaisena ja kaavaltaan sopusuhtaisena
kokonaisuutena. Sen täydennysrakentaminen jatkui 1950-luvulle asti, mutta alue
ja rakennukset alkoivat käydä ahtaiksi ja epätarkoituksenmukaisiksi. Aikojen
muuttumista kuvaa hyvin pysäköintipaikkojen puutetta 1950-luvun alussa
tuskaillut komendantti. Prikaatin kantahenkilökunnalla kun oli peräti täysi tusina
omaa autoa. Varusmiesten pysäköintitarpeesta komendantti ei onnekseen osannut
vielä nähdä edes unta.
Tilaongelmat
ratkaisi Karkialammelle viitisen kilometriä keskustasta luoteeseen rakennettu
uusi kasarmialue. Työt alkoivat vuonna 1956 ja kahden vuoden päästä Tuukkalan
1880-luvun reservikasarmeissa toiminut prikaatin aliupseerikoulu pääsi
ensimmäisenä muuttamaan moderneihin tiloihin. Kaikkiaan prikaatin muutto kesti
parikymmentä vuotta, sillä keskustan tuntumassa sijainneen vanhan alueen kasarmikäyttö
loppui vuonna 1976.
Vaikka
Mikkeli oli leimallisesti jalkaväkivaruskunta, niin tokihan rykmenttiin ja
myöhemmin prikaatiin kuului aselajijoukkoja kuten viestiä, pioneereja sekä
ilmatorjuntaa. Osa joukoista oli sijoitettuina Kalevan kasarmeihin.
Harjoitus-
ja ampuma-alueita oli Kalevan kentällä, Siekkilässä ja Pahkajärvellä.
Pitkäjärven alueita käytettiin ylimenoharjoituksiin ja muuhun
vesistökoulutukseen. Suomen sotaan asti joukkoja äkseerattiin Mikkelin nykyisen
Hallitustorin paikkeilla sijainneella kentällä.
Maavoimien
esikunnan lisäksi Karkialammella toimii nykyisin Itä-Suomen
johtamisjärjestelmäkeskus, vaatetuskorjaamo sekä Puolustusvoimien
rakennuslaitoksen aluetoimisto. Karkialammen sotilaskodista tuli varuskunnan
lakattua lounasravintola, ja entiseen muonituskeskukseen se muutti vuonna 2013.
Sotilaskäytöstä vapautuneita rakennuksia on myyty sekä kunnostettaviksi että
purettaviksi.
Lähteitä:
Halonen Timo: Mikkeli jalkaväen
kaupunkina ennen ja nyt (Jalkaväen vuosikirja 2017–2018)
Metsola J.: Mikkeli
varuskuntakaupunkina (Kylkirauta 1–2/1953)
Myyryläinen Heikki: Mikkeli
sotilaallisen hallinnon keskuksena itsenäisyytemme rauhan aikana
(Mikkeli-seura)
Markku Palokangas (toim.):
Puolustusvoimat Entiset joukko-osastot 1945—2005 (2013)
Tienheimo A.A.: Mikkelin varuskunta
vanhan kaupunkilaisen näkökulmasta (Hakku 6/1956)
Väänänen Kyösti: Savon prikaatin
historiaa (1978)
Muita
hiljentyneistä varuskuntia Savossa
Kuopio
JR2
(1944–1952)
2.
Prikaati (1952–1957)
Pohjois-Savon
prikaati (1957–1966)
Asekoulu
(1963–1970)
Savonlinna
II/KTR3
(Tervaslahti 1945–1947)
II/JR7
(Aholahti 1945–1948)
