Kenraaliluutnantti Janne Jaakkola on seuraava Puolustusvoimain komentaja. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) esitti Jaakkolaa komentajan virkaan ja Sauli Niinistö nimitti hänet virkaan ajalle 1.4.2024–31.3.2029 tasavallan presidentin esittelyssä keskiviikkona.
Nykyinen Puolustusvoimain komentaja kenraali Timo Kivinen jää eläkkeelle eli siirtyy reserviin 31. maaliskuuta. Kivinen, 64, on toiminut tehtävässä elokuusta 2019 asti. Lappeenrantalaislähtöinen Kivinen nousi kenraalikuntaan vuonna 2010.
Jaakkola, 56, valmistui Kadettikoulusta vuonna 1990 ja aloitti samana vuonna opetusupseerin tehtävässä luutnanttina Laskuvarjojääkärikoululla. Hän on toiminut myöhemmin monessa muussa tehtävässä Utin jääkärirykmentissä, jossa laskuvarjojääkäreitä koulutetaan. Vuodesta 2023 Jaakkola on toiminut Puolustusvoimien strategiapäällikkönä ja sitä ennen Pääesikunnan suunnittelupäällikkönä. Kenraalikuntaan hän nousi 2017. Hänellä on myös kansainvälistä kokemusta.
– Puolustusvoimain komentajan tehtävä on kunnia ja valtiojohdon merkittävä luottamuksenosoitus. Tehtävään liittyvä vastuu korostuu toimintaympäristömme haastavassa tilanteessa. Tässä kohtaa keskitytään kuitenkin nykyisen tehtävän hoitamiseen. Tulevan komentajakauden kysymyksiä käsitellään sitten aikanaan, Jaakkola sanoo Puolustusvoimien tiedotteessa.